Taivaan
tähtisilmät
kuun
kultainen suu
taivas
öisin joskus tiarana
otsalle
laskeutuu.
Minä
lamaantunein
aivoin
jotain mielen
sisältä
kaivoin.
Sain
sanat kirjoitettua
paperille
vaivoin.
Sitten ,kun
aika jättää,
kuolemattomat
sanat
jäävät
elämään.
Turhat
fraasit maailman
tuuliin
lentää taas.
Julkisuus
kuin luu
juuttuu
haluttoman
kurkkuun.
En ole
suuri,
en ole pieni
tunnen
oudon erakon tieni.
Utopia
on se paikka
missä
asustan, saarella
jossa
aika seisoo
paikallaan.
Minä
sielun
haavoja laastaroin.
Olen
hukassa joukossa
muiden
sanaseppojen
rääväsuiden.
Missä
on minuus
sisällä
ihmisen, seassa
fraasien
pölyisten.
Olen
sisällä keskellä utopiaa,
ja
tunnen kuinka
todellisuus
häviää.
Täytyy
elää juuri
näin,
kun pakkopullan
takia
erakoksi jäin.
En voimaa rakkaudesta
saa,
kun puuttuu se
hän
mies jota rakastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti