Superkuunyö

Mitä mä teen, kun sieluni sammui.
Hiiltynyt kekäle sisälläni käryää,
ei yhtään ystävää,
joka voi tuskaani viilentää.
Tämä keväinen sää,
kasvattaa arpea tuskan vuolemaa.
Rakastaisin sua äiti maa,
jos armahtaisit,
mua tuskan nuolemaa.

Sateen jälkeen kastui maa,
asfaltti usvaa ylös nostattaa.
Sanat ei riitä kaipuutani kertomaan,
kynästäni muste kuivahtaa,
en osaa kaikkea ikävääni kirjoittaa.

Levoton ihminen olen,
rakkaudenmaan pakolainen,
ympyrää kuljen.
Kaiken kaipauksen sisälleni
lukittuun sydämeeni suljen.
Tuskan äärestä taas itseni löydän,
kun elämä kynsilleni 
ruoskalla lyö.
Tämä ääretön superkuunyö,
ja Otavan muistojen kiduttava tähtivyö.