Ritari niin tumma haarniskassa ratsastaa.
On neidon sielu tyhjä, hän odottaa
prinssiä saapuvaa.
Lohikäärmeet yön,
omistaa judonmustanvyön.
Näin taistelussa kaatuu ritari.
Yö on sysimusta, kun soi
jossain haikeasti yksinäinen sitari.
On neito yksinäinen,
vallantahdoton,
sydämessään on kuva
tumman uljaan miehen.
Hän on vallanmahdoton.
Kanerva on kuivaa,
vaikka nummella on yö.
Maailmassa yksinäisten
alkaa luomistyö.
Lohikäärme nauraa,
se harvoin hampain hekottaa.
Yössä tuoksuu rikki,
kun liekit naurunsa tahtiin,
syttyy ,sammuu, katoaa.
Yö on musta; kylmä,
liskot sitä rakastaa.
Neidon yksinäisen,
sydän yössä epätahtiin
sykkii. Miestänsä ei voi
hän unohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti