Ennen

Olin vain sydän johon sattui.

Nyt kovan kuoren kasvatin,

naurun kätken kyyneliin.

Kyyneleeni kuivui pois,

hymy niiden paikan saa,

en elä päivää katkeraa.

Jalanjälkeeni ruusut puhkeaa,

yksinäisiin öihin,

syntyy runot ruusuntuoksuiset.

Sillä minä en suostu murtumaan,

niin kuin heikko teräs

taivutetaan katkeamaan.

Olen titaaninen voima,

ajan tuskien patinoima.

Hullu huuto huomiseen,

voima uuden luomiseen.

Yksin matkaani teen 

päällä maan,

määränpäähäni

sammuvaan.