Alitajunnan kuiskaus

Minä pelkään ovisilmää,
kuka tänään oveen kolkuttaa.
Se voi olla nainen tumma
mustissaan.
Niin voin kadottaa tämän
risaisen elämän.
Toivon sitä eniten,
että syntyä saisin tänne
uudelleen.

Elämä tunnen kaksois-sieluni
minua menneisyydessä suudelleen.
Niin kadotin sielustani
toisen puolikkaan.
Sitä varten täällä
maailmassa elän,
että löytäisin sinut taas
uudelleen.

Minä

Minä alhaisin maan matonen,
kuljen sielussani ryömien.
Maailmalle näytän ylvään
ryhdin puolen.
Yksinäni, piilossani
haavojani vain nuolen.
Olen heikkoudessani,
voimakkaimmista voimakkain.

Sillä minä en suostu murtumaan,
minä taivun, niin kuin
taipuisa nuorikoivu
painon alla maata kohti.
Hetki vain,
kun paine hellittää,
latvani ylöspäin
korkeuteen kohoaa.

Minä

Ole ihminen ihmiselle,

olkapää onnettomalle.

Kallio heikolle,

juoma janoiselle.

Lohtu lohduttomalle,

silta synkän virran yli,

lohduttava lämmin syli.

Sillä se voima joka

minuun on istutettu,

on Luojan luoma

graniitti.

Luja perusta,

käsi enkelin kädessä.

Niin kuljen minä,

enkeleiden lemmikki.

Isänsä kodissa

Isänsä kodissa tyttö

käveli lattiaa kapeaa,

hän tiesi mikä on tuskaa,

mikä on onnea.

Lapsuuskotinsa oli vankila,

paksuin raskain kalterein.

Sinne minut vuosiksi suljettiin.

Kahlehdituin sieluin,

me lapset siellä kuljettiin.

Aurinko

Aurinko suuteli suoraan suulle
jokaista soluani värisytti.

Valollaan minut herätti

hetkeksi henkiin,

hyppäsin villinä elämäntanssikenkiin.

Villinä annoin virran viedä,

sen tanssin hurmaa ei kukaan

muu tiedä.

Pyöritti helmojani kevääntuuli,

villisti pyöri kellohelma,

tanssini huuma,

ei ole kuvitelma.

Olen tuntenut

Olen tuntenut kesän tulevan,
olen tuntenut myskin tuoksun.
Vaistonnut valon voimistuvan,

 ja kuullut pääskysten laulun.

Olen tanssinut kevään kanssa

masurkkaa ,tuntenut kuinka

villisti pyörii maa.

Olen maistanut kyyneltä katkeraa,
paennut, kun jalkojen alta pettää maa.
Lentänyt palavin siivin, kuin feenix-lintu ,
tuhkasta noussut,
lentoon taas.
Unelmissani tarttunut Otavan sakaraan,
tai miehen komeaan pakaraan.

Kesä syliinsä kutsuu toista ihmislasta,
tuuli mua tuudittaa, pelasta minut

yksinäisyyteen hukkumasta.
Armahda avoimin kirkkain mielin
, tahdon päästä tämän yksinäisyyteni yli.

Tartu käteeni, ole minulle ihminen,

kanna suurella sydämellä.

Mä olen eilen tänään nyt

 

Mä olen eilen tänään nyt,
myrsky vesilasiin syntynyt.
Olet keidas erämaassa rakkauden,
minä suunnan menetin,
sun syliis löydä tiedä.


Olen alhaalta ylös noussut,
madellut kuin maan matoinen.
Pohjalta ponnistanut,
kohti päivää parempaa.
Rakkaus joka minut rakensi,
on virhekoodi viimeinen.
Ohjelmointi pettää,
kaikki virheisiin katoaa.

Kesäntuoksut

▄█▀█▄──▄███▄─░░░(¯`.´¯)░░(¯`.´¯)
▐█░███████████ ✿ (¯≻ ✿ ≺¯)(¯≻ ✿ ≺¯)
─██▒█████████─ ´¯)░(_.^._)(¯`.´¯)^._)
──▀████████▀── ✿´¯)░░ (¯≻ ✿ ≺¯)
─────▀██▀─────── ´¯)░.. (_.^._)
────── ❤──────¤°.¸¸.•´¯`»¤°.¸¸.•´¯`»❥

Kesäntuoksut kätken huoneeseeni,

ruusuntuoksun vuoteeseeni.

Vierelleni viritän kauneimmat

kaiut elämänkallioista.

Poissa on pelko,

rauha ruohikoiden juurella

punoo tylsyyden verkkoaan.

Minä mietin, joutavia pohdin.

Hengittääkään tuskin

äänekkäästi tohdin.

Kaiken, kauniin tästä

elämästäkö unohdin.

Mitä on tyhjyys,

ontto aivojen ajattelukeskus,

vailla tunteita?

Tuuletinko liikaa korvienvälistä

päästin ilmaa,

nyt on tänään.

Mykkä huuto,

rikkoo tylsyyden

lamaannuttavan piilopaikan.

Olen kadottanut kyvyn

viihdyttää itseäni,

löytää virvoittavan lohdun

sanojen viidakoista.

Sanat on poissa,

niiden villinä virtaava vuo,

on kuivunut.

Kaikki sanat on jo

valmiina tarinoissa.

Usvan keskellä

Usvan keskellä maailma nukkuu,

kesäyöhön pöllön huhuilu hukkuu.

Aamuun on aikaa yön vaeltaa,

usvasta nousee keijukaisten maa.

Niityllä tanssiin peikkojen piiri,

yksi on nimeltänsä Tuuliviiri.

Äitimaa rinnoillansa kantaa

menninkäisten armeijaa,

ne kiukkuisina yön nymfejä

tahtoo rakastaa.

Pilven päällä pumpulissa

nukkuu tähtitaivaan suuri kissa.

Silkkisissä unelmissa

pieni pohjanneito vaeltaa.

Kohti lakeuksia,

heinälatoon tahtoo nukahtaa.

Äidillä on neljä prinsessaa,

nimeltänsä Maria,Tiia,Tuuli,

ja Merikukkanen.

Tie sadunmaailmaa kulkee

vaieten.

Maria maailmaa valokuviin

tallettaa. Tiia kauniisti

kuvissaan loistaa saa.

Prinsessa Tuuli,

viimaa nostattaa.

Merikukka aaltoihin sukeltaa.

Ilta

Ilta laskee verhonsa eteen,

tästä päivästä jäi vain

tyhmyys käteen.

Sanat tahtomattaan

pakoon juoksevat minua,

ikävöin vielä liikaa sinua.

Unenaallot kuiskaavat nimeäsi,

uneni lievittää tätä

polttavaa kaipuuta.

Tämän kaupungin varjot,

pitenevät jäljessäni.

Kantapäissäni kaavat

kangistuneet,

sinä tulet,

sinä menet.

Pois kävelet,

tältä yhteiseltä tieltä,

elämä sille kujeilen;

näytän kieltä.

Sillä kyyneleeni ovat loppuneet,

niiden tuotanto on siirretty

halvemman työvoiman maahan.

Älä sano ei

Älä sano ei, jos voisit sanoa kyllä.

Älä sano tavataan huomenna,

jos kiirehdit voit tänään minut nähdä.

Älä sano nainen kuin narttu,

sano kuin kuningatar olisin.

Älä sano kulta vaan rakas,

sano se suudelmin.

Kiihkein polttavin.

Älä sano, no olkoon, jos vastaat

vältellen.

Aletaanko hämmentää

yhteistä kattilaa,

saman kattohirren alla?

Älä sano, samahan tuo, silläkin uhalla

että sinut hylkäisin vailla

vastakaikua, on turha huutaa.

Älä pelkää yksinäisyyttä,

sillä en tahdo olla

lääke sinun yksinäisyyteesi.

Älä kuiskaa, jos sinun on

huudettava,

sillä hulluna rakastan vain sinua.

Hiljaisuus

Jää hiljaisuus,

kun aamu hiipii huoneeseen.

Tilaa sydämeeni päivälle teen.

Kun nousi taivaalle tuo suuri

aurinko, niin yön julmuus

jo katoaa.

Tiennyt en rakkauden

voivan olla polttavaa.

Kohdatessaan oikean,

niin sydän heittää kuperkeikan.

Sateenkaaren alla kuljen,

minä ylös nousen,

vaikka alas aina putoan.

Ennen

Olin vain sydän johon sattui.

Nyt kovan kuoren kasvatin,

naurun kätken kyyneliin.

Kyyneleeni kuivui pois,

hymy niiden paikan saa,

en elä päivää katkeraa.

Jalanjälkeeni ruusut puhkeaa,

yksinäisiin öihin,

syntyy runot ruusuntuoksuiset.

Sillä minä en suostu murtumaan,

niin kuin heikko teräs

taivutetaan katkeamaan.

Olen titaaninen voima,

ajan tuskien patinoima.

Hullu huuto huomiseen,

voima uuden luomiseen.

Yksin matkaani teen 

päällä maan,

määränpäähäni

sammuvaan.

HAN_

Olet taivas sisälläni,

helvetti minun sielussani.

Kahleet ranteissani,

siivet kantavat selässäni.

Riippukivi rinnassani,

merihädässäni pelastusrengas.

Aamun tullen olet kartta uuteen

päivään. Päivällä aurinko

armossasi. Illan tullen

pohjantähti otsallani.

Yöllä unen hellä

lohdun syli.

Sillä sinä olet maailmani.

ITALIALAINEN

Italialainen on sellainen,
joka vastaa kysymyksillä
Tekee tyhmiä kysymyksiä, ennen kuin kerkiää
ajatella viisaasti.Vastaa varmasti
vaikka ei tietäisikään.

Jos kysyt italialaiselta tietä,
eksyt varmasti.
Sillä jokainen neuvoo harhaan
omalla ystävällisellä tavallaan.
Italian vaurauden uskotaan
perustuvan työlle,
mutta se on harha.
Se perustuu höpöttämiselle,
ja kaikki puhuvat yhtä aikaa.
Italialainen juttelee aina
kaikkialla
ja joka asiasta hänellä on mielipide.

Italialainen on oikea toivehaastateltava.
Jokaisella italialaisella on oma mielipide ja
nukkuessaankin hän väittelee
jonkun kanssa.
Italialaisen väitellessä puhuvat
hänen kädetkin,
ja aito Italialainen rakastaa
naisia, ja paskeriaan.

-made satu t-

Aamuauringonkajo

Aamuauringonkajo värittää maan.

Sinä olet niin komea, en henkeä saa.

Yhtä suurta unelmaa,

Afroditen poika aalloilla ratsastaa.

Meren tuulet, seireenien hiuksilla

leikittelee.

Aurinko saa karitkin kukkimaan.

Taivas halkeaa,

kun Afrodite kätensä ojentaa.

Sinä hymyilet, säteet auringonkin

siitä kalpenee.

Meren-neito simpukankuoressa

kylpee. Mies sä olet niin

ylpee. Intohimossasi

katsot kesää kohti.

Minä olen maasta, nousut

merestä löytynyt.

Syntynyt Sisilian viinitarhan

siemenistä. Kypsä tanniininen,

aromikas, hapokas kuohuviini.

Mafian maailmantuuliin

lennättämä villiviinipensas.

Anni Domini,vanha nainen.

Nyt Suomalainen sisun

kovettama. Hellä, sekä

raudankova yhtä aikaa.

Toisessa polvessa tässä

maassa, hyvässä ja pahassa,

arvokkaassa.

Minäkuva

En halua olla etsijä,

haluan tulla löydetyksi.

Olen etsinyt liikaa,

odottanut turhaan saalistani.

Niin kuin seireeni

aavalla ulapalla.

Minä laulan,

ja kun avaan suuni.

Kuuntelijat häkeltyvät,

sillä ääneni voima on ase.

Se on sellainen yllätys,

jota kukaan ei osaa odottaa.

Luulevat minun olevan

kirjailija, mutta laulajaksi

minä synnyin.

Syville vesille seireeniksi.

PALJON ONNEA KATI

 Näen kuin ruusu puhkeat TÄNÄÄN kukkaan,
 pieni satakieli istuu sammaleen nukkaan.

 Onnittelulaulun sinulle laulaa haluaa.
 Elä tämä kesä täysillä,
 älä laske päivänkään tunnelmaa hukkaan.

 Aika kesäkuuta päin hiipii hiljaa,
 kasvattaa uutta viljaa.
 Odottaen aikaa ruiskukkien,
 heiluvien Juhannustukkien.


 Eloven-neidot niityillä vaeltaa,
 keräten kukkaa,kasvattaen kaunista unelmaa.
 Tämä kesä,valkea Kalajoen hiekka,
 runontekstin teroitettu miekka.
 Laineilla kaarnalaivat vaeltaa,
 etsien purjevenettä valkeaa.


 Hiljaisuus, ja vain istua lämmössä auringon.
 Kesä se suuri seikkailu taas edessämme on.

Lohtu

Lohdun, lohdun löysin

äitimaan nyt kohdun.

Sinne hiljaa hiivin

öisin piiloon maailmalta.

Unenmaailman kaikki

valta tulee ukko ylijumalalta.

Kohta ukkostaa,

lyö tuhat salamaa.

Pihakoivu halkeaa,

pirstaleikiksi puun lyö.

Sitten ihmislapsi levon saa,

alkaa unien, ja levon yö.

Kehdossa nyt keinutaan,

lasta pientä heilutan.

Nimensä on Luca,

äiti kerro mulle tuolta

tulee kuka?

Kuuntelen tuuli laulaa

laulujaan, kuulen

meren aallokon.

Yötä vasten tuuli meitä

unenmassa keinuttaa.

Kohti taivaanrantaa,

laiva meidän lapsien ,

vie meidät turvalliseen

satamaan.

Puhtaana syliin

Puhtaana syliini, kun sinut saan,
niin sua koskettelen.
Niin kuin taivaasta käsin,
mua rakasteltaisiin.
Minun on rinnat pehmeät,
kun minua kosketat,
niin värisen.

Kiihko, sekä voihkinta,
on syy rakasteluun.
Sinä kuiskailet, kiihko
siivet selkäämme kasvattaa.
Pois alta, taivas sekä
maa, kiihkonharjalla 
afroditenlapset ratsastaa.

Kallio kankesi voimasta halkeaa,
graniitti hikeä vuodattaa.
Yötuuli lakanoilla hikemme
ei haittaa tee.
Rakkaus muuttuu aktiksi,
niin graniitti hikoilee,
ja sylini, kallio kahtia rakoilee.

Sydän

Revin sydämeni irti,

että lopetan kaipaamasta sinua.

Kokeile minua,

rakastan sinua, enkä vihaa.

Siksi revin sydämeni irti,

etten rakastaisi sinua enää.

Eilinen jätti liian raskaat

raipaniskut sieluni pintaan.

En ole valmis sieluani

särkemään liian kovaan hintaan.

Tänään on nyt,

huominen on vasta toiveeksi

syttynyt.

Suurella sydämelläni kannan sinua,

revin sen irti, älä pilkkaa enää minua.

Minä

 Minä olen revitty sielu

 tässä maailmankaikkeudessa.

 Avaruuden atmofäärissä

 villinä värisen.

 Olen se jota amor

 pitää pilkkanaan,

 ampuessaan kevään ensimmäisen nuolen.

 Keväisin koivun kaarnaan nimesi

 suurena vuolen.

 Aika kulkee takaperin,

 takanarua kerälle kerin.

 Luovutanko vähin erin,

 tämän taistelun tuulimyllyjä vastaaan.

 Elämä kuiskaa vastaus,

 rakastanko sua ainoastaan.

 Minä annan sinulle kaikkeni,

 viimeisiin voimiini taistelen,

 viimeiseen hengenvetoon,

 luovuttamatta tuumaakaan.

SINÄ

Niin sinä nousit tähdeksi taivaan rantaan,

kun yö kutoi maailman ylle mustia verkkojaan.

En minä pystynyt sua sylissäni kantamaan,

kun oli aika elämän suonissasi luovuttaa.

Vain elokuvissa nämä asiat tapahtuu kauniisti.

Meidän oli vain aivan pakko sanoa HYVÄSTI.

Päivänsäde

Sinä päivänsäde,

minä menninkäinen.

Hämäränkulkija.

Yritit olla

säteenä minulle,

jolta valo oli viety.

Piilotettu pimeyden luolaan,

vieläkin kuvaasi katson,

yhä kuolaan.

Kuinka silloin käy,

kun pimeys yllättää,

varjot vaanivat,

ja valonsädettäkään ei näy?

Minä käperryin

luolaani. Et voinut

minulle valoa tuoda.

Purit tuskasi minuun.

Karkoitit käsilläsi.

Karkasit kauas.

HYMYILLEN.

Aurinkoon.  

Häkkilintu

Häkki suljettiin,

rakkaus sinne piilotettiin.

Kahleissaankin voi vangittu

laulaa laulujaan.

Vapautta vaatii sieluni mun,

äänellä häkkiin kahlitun.

Laulu soi kaihoaan,

ääneni falsettiin kohoaa.

Niin pyörii maa,

tuuli häkkiini puhaltaa.

Mä soitan kitaraa

 

Mä soitan kitaraa yössä,
niin pimeä on kylmä maa.

Jo kaatamalla sataa vettä,

ukkostaa. Sydämeni haaveet

täynnä hunajaista mettä.

Otavan tähtivyössä vain yksi tähti vilkuttaa.
Sydämen sykkivän viesti,
luo laululle sanomaa.

Sä lähdit etsimään sateenkaaren päätä
karkaavaa.
Sen aarreruukku on satua,
ja unelmaa vaan.
Liian monta kertaa,
ei löydy koskaan sinulle vertaa,
olet ainutlaatuinen.
Mies tuhansien runojen,
sekä riimisanojen.

Sä soitat sieluani yössä,
ja sanat sinun kirjottamat

on. On niissä kaipaus,

kaiho, sekä rakkaus rajaton.
EI SE SATU, öinen uni kuiskuttaa,
vaikka tuska vastaa sataa salamaa.

Miksi ei onni milloinkaan
löydä oikeaa satamaa.
Olet mielessäni aina,
vaikka luotani olet poissa,
sinun silmät siniset luo elämää
minun runoissa, tarinoissa.

Vahvat naiset

Vahvat naiset, tallaa kaiken alleen.

Ei niiltä löydy aikaa rakastaa,

niitä rakkaus kaukaa kiertää.

Rakot kantapäissään hiertää,

kiire niillä on mahdoton.

Seurassansa viihtyy hetken,

vain mies vallantahdoton.

Niin kuin tammet vahvat vanhat,

me seistään horjumatta.

Vahvat naiset toisiansa kannattaa.

Tämä päivä, tämä maa,

ehkä hetken heikko olla saa.

Sananvalta hallussani,

raivaan oman maailmani.

Vaikkei tästä elämästä,

tullut tämän kauniimpaa.

Rakkauttasi vaikka kuin paljon

hetken tarvitsin.

Heitit niin kuin koiralle luun,

sen saidan rakkauden.

Jäljillesi , kaipaukseeni

tämän uuden laulun kirjoitin.

Soi sävelissä sen jäljet kyynelien,

sekä nauru, ilo suuri onni.

Se tunne kuinka rakkaus kantaa

yli vuosien. Elämän nälkä

kantapäilläni vaanii.

Nyt on toukokuu, yli

vuosikymmenten johtaa

polku rakkauden.

Ikävöin sua, sulle laulun

kirjoitan. Lauluuni kaikki

vahvat tunteeni piilotan.

Sananvalta hallussani,

raivaan oman maailmani.

Vaikkei tästä elämästä,

tullut tämän kauniimpaa.

Rakkauttasi vaikka kuin paljon

hetken tarvitsin.

Heitit niin kuin koiralle luun,

sen saidan rakkauden.

Mustaleski

Taakse jäivät nuoruuspäivät,

unohtuivat onnenhäivät.

Aikuinen on nainen tässä,

elämäänsä etsimässä.

Hihassansa pataässä,

ikuisessa ikävässä.

Mustaleski, hautajaiset.

Kolme miestä mullan alle,

luovutti hän kuolemalle.

Kirjoittelee niitä näitä,

tuijottelee tähkäpäitä.

Ajanhampaissa pyörii tässä,

katkeruuttako kärsimässä.

Kirjoitan sulle aina runon uudestaan.

Sinä olet tähti Otavassa,

aivoissani musta-aukko tie kuutamoon.

Sinä olet eilinen, tänään,

ajatukseni vie kesän aurinkoon.

Rakasta minua

Rakasta minua niin,

että tiedän olevani elossa

tässä ihmisvilinässä.

Joukossa epätoivoisten,

jotka poukkoilevat

päättömästi löytämättä perille.

Sillä nämä elämämme päivät

vaativat veronsa niiltä,

joille ei inhimillisyys

joukossa jojoina pomppiville

millään riitä.

Rakentamaa turvallista mielikuvaa

ystävien välisestä harmoniasta.

Suojele tätä yksinäistä turvatonta

ihmislasta, maailmaan karikoihin

hukkumasta. Rakasta minua niin,

että tunnen olevani elossa,

rauhaa etsivien haamujen joukossa.

Tässä epätoivoisten maailman

loukossa.

Rakkaus rummuttaa nyrkeillään

sydämeni pintaa,

ei se koskaan kysy elämän hintaa.

HALOO, HALOO rakkaus

raippana selkääni ruoskalla LYÖ.

Olen elämänmittaisen rakkauden

vankilassa. Tule vapauta minut

ennen kuin se minut elävältä SYÖ.

Aamurusko

Aamurusko aukaisee yönesiripun,

pudottaa sen maailmaan heräävään.

Pimeys jo väistyä saa,

On jälleen aika neitoperhon

aamuntuulin ylös nousta.

Niityillä kasteisilla ratsastaa.

Minä väsyin tämän maailman kyliin,

siis tule,ole minulle hellä.

Hala minua, ota syliin,

kanna kuin haurasta kukkaislasta kämmenellä.

On aika rakkauden,

on aika pienen sydämen.

Aallonharjallaan Afrodite ratsastaa,

ratsunansa merihevonen.

Äänellä seireenin laulaa hän

tämän rakkauden sävelen.

Mies

Sinä olet mies ilman

käyttöohjetta.

Minä hapuilen pimeässä,

sillä olet arvoitus

ajan aalloilla karkuteillä.

Tuuli hajottaa,

viimeisenkin järjen häivän.

Niin kuin vuoksi, sekä luode.

Olen nousuvesi,

joka tahtoo virrata rannoillesi.

Kalliollesi tahdon nostaa

merestä simpukan helmineen.

Ikävä kaihonhunnun heittää

ylle auringon.

Aina läsnä, aina saavuttamaton,

tämän maailman onni on.

Rakkautta vain

Valinnat

Rakkaus hakkaa nyrkeillä

sieluni ikkunaan.

Voi luoja miksi rakastan sinua

niin kuin maa rakastaa

aurinkoa lämpöä antavaa.

Olen hän, jonka rakkaus

iäksi kahleisiinsa vangiksi.

Niin kuin seireenien laulu,

äänesi kaikuu sielussani.

Minä seison tässä

elämäni virranjakajalla.

Toivo on mennyt,

uskoa saata en nyt.

Tämä rakkaus raastava,

liian haastava.

Ikuisuudeksi sieluni

kahleita kantaa

rakkauden.

Sinä olet kiintotähti,

tai majakka hehkuva

elämäni merellä.

Voi luoja kuinka minä

sinua rakastan,

niin kuin äiti lastaan

rakastaa.

Niin minä sinua osaan

rakastaa ,sillä

olet pala sielustani.

Irtirevitty pala minusta.

ISOisälle

Yksin hän hengitti,

muistonsa kengitti seppänä

hevosenkenkään takoi.

Muistot niin metallin raskaat,

ahjoon puhalsi palkeet

ilmaa lisää.

Muistellen surua,

rakkautta, kuollutta isää.

Hellimmän hetken,

elonsa retken raakalainen.

Isänmaansa uhrannut muukalainen.

Mafia, Sisilia sielua vailla,

tanniinit voimakkaat

geeniensä mailla.

Anni Domini, elämän maku,

muistojen kiivaiden, tahtiin haku.

Tanssien tarantellaa kyynelten

tahtiin. Polkien jalkaa

mafian vuodattaman veren mahtiin.

Italian tunnelmissa

Kansanjoukot Italian tunsivat tuskan

saapuvan läpi vuosisatojen.

Halki veristen katujen,

sodanselkokieli , mafian pelko onnen,

sekä ilon nieli.

Paavi yhä parvekkeeltaan huutaa :

”Rakastella ette saa”,

muuten taivas halkeaa.

Maan päälle avaruus putoaa,

tämä maapallomme pois katoaa.

Missä kerran kasvoi ruoho,

siellä kukkii nyt asfalttinen maailma.

Odotellaan nyt taivaanpaloa.

Edelläni uusi aamu nousee,

päivä koittaa.

Huominen taaksensa eilisen sulkee.

Rakkaudesta kauneimmasta,

laulaa tumma Italialainen ikkunasta.

Ääni värisee kuin öinen tuuli,

unessani mukana on myös tyttöpunahuuli.

Se laulu kertoo siitä,

ettei rakkaus syvinkään yksin kaikkeen riitä.

Voi sammua kaikki ennen kuin alkaakaan,

sammua tähdenlentoon seuraavaan.

Nukun unta

Nukun unta levotonta,

kunnes uusi aamu sarastaa,

ja kastehelmin itkee aamunmaa.

Usva hiipii ylle viljapeltojen,

on yksinäinen alla peittojen.

Aamunpunaväri taivaan maalaa taas.

Yö hallakukkasin pois alta kiiruhtaa.

Yön menninkäinen poissa täältä on,

kun herää päivänsäde tytärauringon.

Olen käsien kosketusta vailla,

orpona yksin vierailla mailla.

Ihmislapsi immen lailla,

ilman rinnalla kulkijaa ;

ilman saman portin aukaisijaa.

Lukossa sieluni kannel,

äänet tukahdetut odottavat

ulos soittajaa.

Tarttuisitko käteeni,

kanssani tämä päivä jaa.

Niin miljoonin tavoin,

maailmasta kirjoitan.

Niin miljoonin riimein,

suomenkieltä rakastan.

Ja päivä hiipii alta pimeydenkattojen,

olen nainen tuhansien riimisanojen.

Pimeyden tango

Mua pimeyden tangoon yönkansa

kumartaa. Varjot ikkunoiden vain

seuraa tanssijaa.

On päivä jälleen mennyt,

ja korpit ilakoi. Mun sydämeni

sammuu, kun tango tämä soi.

Luolistansa ulos,jo kansa outo käy.

Menninkäistä omaani ei

missään siellä näy.

Ja vaienneet on viulut,

päivänvalonkansanmaan,

kun pimeys mua kumartaa

tangoon polttavaan.

Äitimaa nyt nukkuu,

yönkansa ilakoi.

Taivaankaarenvalot vain

heikon kajon loi.

Nyt pimeydessä kaikuu

hymni peikkojen,

se jalat alta kampittaa

kauniiden päivänsäteiden.

Uneton yö

Veli veljeään vartioi,
sisko silkkihanskoin
siskoansa silittää.
Isä karjuu,
hän leijonaa muistuttaa.

Ne missikisat,
jotka visakorttia
laskuillansa vinguttaa.
Big brother on aivan turhaa
ohjelmaa.
Nykypäivän perheen,
isä murhaa joskus pois.

Tämä päivä pakkopaidan
jollekin päälle pujottaa.

Huutoon huomisen,
voi runoilija aamuyöstä
hetkiseksi nukahtaa.

Uni

Unessani olin pieni rikkinäinen

paitahelmainen enkeli,

joka päin kirkkaita ikkunaruutuja lenteli.

Kuuluin rikkinäisten enkeleiden

suureen sukuun.

Minut aina pois suljettiin,

silloin kun joku pukeutui surupukuun.

Hyljeksitty repaleinen,

likainen paitahelmainen.

Harakka kai joskus

minut saaliikseen sai.

Siksi nauroi, kun oli tiistai.

Tilhin munat päälleni tiputti,

nippusitein siipeni murtuneet

kasaan niputti.

Laastaria tarvittiin,

kun kasaan minut liimattiin.

Virranjakajalla olen taivaan,

missä hyppäsi unilaivaan.

Se mustapantteri,

jolla yksi silmä oli vain.

Sekin suuri punainen rubiini.

Liskojen yö

Ritari niin tumma haarniskassa ratsastaa.

On neidon sielu tyhjä, hän odottaa

prinssiä saapuvaa.

Lohikäärmeet yön,

omistaa judonmustanvyön.

Näin taistelussa kaatuu ritari.

Yö on sysimusta, kun soi

jossain haikeasti yksinäinen sitari.

On neito yksinäinen,

vallantahdoton,

sydämessään on kuva

tumman uljaan miehen.

Hän on vallanmahdoton.

Kanerva on kuivaa,

vaikka nummella on yö.

Maailmassa yksinäisten

alkaa luomistyö.

Lohikäärme nauraa,

se harvoin hampain hekottaa.

Yössä tuoksuu rikki,

kun liekit naurunsa tahtiin,

syttyy ,sammuu, katoaa.

Yö on musta; kylmä,

liskot sitä rakastaa.

Neidon yksinäisen,

sydän yössä epätahtiin

sykkii. Miestänsä ei voi

hän unohtaa.

Yön varjot väistyköön

Yhden aikakauden on aika päättyä.

Päättyä päättömyyden taipaleen,

matkaa vierelläsi varjonasi salaa teen.

Piirrän viivaan elämän, tämän

yhteisen sävelmän.

Yön varjot väistyköön,

kuin varjo vierelläsi valvon vaan.

Tämän kauniin maan,

kruunaa sateenkaari ruukullaan.

Voimat kerubin, mä sisälleni piilotin.

Ne löydän uudelleen,

lennän päivän kirkkauteen.

Viulut häitä soittaa saa,

kun keijut kesäyössä häitään

viettää salaa.

Tämä rakkauden, ja kaihon maa,

se taivaankattokruunuun valojansa

kiinnittää.

Mua ethän hylkää nyt,

kun kevään hohto on silmiini

viimein syttynyt.

Alistettuna

Alistettuja ovat alamaailman naiset.

Päihdeäidit hyväksikäytettyjä,

täynnä mustia akanoita sekä jyviä.

Lapsenoikeus, syntyä selvänä,

joutumatta huumevieroitukseen.

Näin ajattelen,

mitä tässä,

elämässä.

Narsistin narussa,

minua vietiin kuin pässiä.

Lieka on poikki,

omistan aivot,

tyhjennän sieluni likakaivot.

Enää ei muuta pelkoa kuin,

yksinäisyys.

Nainen napanuorassa

äitimaahan,

kynteni mullata saanhan.

Peilikuva

Peilikuva vääristää,

voi tätä nousevaa päivää.

Pääskyset räystään alle pesää

rakentaa. Sadetta huutaa

tämä kuivasää.

Niitän pois viimeisen

lumen, ja jään.

Myytävänä sato yksinäisen mielen.

Kirjoitan ulos tämän raastavan

ikävän, tekstillä suomenkielen.

Olen sulanut roudasta liian nopeasti,

tunteet yli läikkyvät.

Itulaatikko kevään versoaa,

sitä saa mitä tilaa.

Kylmä viima puhaltaa

läpi tajunnan, se jähmettää.

Elämänkaarenympyrä ,kun sulkeutuu

niin helvetti on täällä

maan päällä.

Se parhaiten tuntuu nyt,

kevätsäällä.

Superkuunyö

Mitä mä teen, kun sieluni sammui.
Hiiltynyt kekäle sisälläni käryää,
ei yhtään ystävää,
joka voi tuskaani viilentää.
Tämä keväinen sää,
kasvattaa arpea tuskan vuolemaa.
Rakastaisin sua äiti maa,
jos armahtaisit,
mua tuskan nuolemaa.

Sateen jälkeen kastui maa,
asfaltti usvaa ylös nostattaa.
Sanat ei riitä kaipuutani kertomaan,
kynästäni muste kuivahtaa,
en osaa kaikkea ikävääni kirjoittaa.

Levoton ihminen olen,
rakkaudenmaan pakolainen,
ympyrää kuljen.
Kaiken kaipauksen sisälleni
lukittuun sydämeeni suljen.
Tuskan äärestä taas itseni löydän,
kun elämä kynsilleni 
ruoskalla lyö.
Tämä ääretön superkuunyö,
ja Otavan muistojen kiduttava tähtivyö.