Viikko

Päivä laskee maille yön,

yöntähti on silmiini syttynyt.

Silmissäni jano palaa sen,

suuren onnettoman rakkauden.

Elämä on lyhyt,

mutta kidutus on liikaa jatkunut.

Aamu saapuu taas uudelleen.

Ei päätä,

ei häntää, taas sataa valkeata

räntää. Kuin uitettu koira

ulvon öisin kevätkuutamoon.

Aatamin kylkiluusta pieni

pala tässä maailmassa,

mä oon.

Ei tullut minusta valmiimpaa,

vain suruhunnun hiuksiinsa

saa äitimaa.

Keskiviikko vie askelista

pois keveyden,

loppuviikkoon taas

varpaillani astelen.

Torstai anna meille toivo uus,

perjantai tuo tänne pelottomuus.

Lauantai nyt mieleni haavat

laastaroi, sunnuntai se

urkuparvelta keväänhymni uusi soi.