Sitä toivoo joskus että,
kun taivaalta sataa kaatamalla vettä.
Tulisi joku mies,
ja korjaisi minut pois.
Olen yksinäisyyden alttarille
kaiken antanut.
Toivon joskus,
ettei huomista kestettävänä
enää ois.
Niin raskas on taakka
yksinäisen naisen hartioillaan
kantaa päivään seuraavaan.
Illoin kaipaavan katseeni
luon taivaan rantaan,
sen purppuraan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti