Hän

Mä näin jo kaukaa ,

kun hän saapui halki ihmismeren.

Tunsin punastuvani,

ja verenkuohun.

Hänellä oli silmissään elämän jano,

jano kiihkon, ja tuskan sen,

kun kulkee läpi pettymysten.

Mies tumma, karkeapiirteinen,

hän tatuoinut kuvansa on minun sydämeen.

Elämä on niin lyhyt,

sielusi on sieluani minun vuosisatojen ajan etsinyt.

Lauantai aamu ymmärtää aina kaiken,

tältäkö se tuntuu,

ennen kuin myötätuuli purjeisiin tarttuu.

Huomaan kuinka murheet ne yönjälkeen

heikkenee.

Mä unelmista linnan teen,

se minut vangitsee.

Sisälle sen piilotan surullisen sydämen.

Silmät suljen, katsoa en saata, kun

huomiseen valoa ei näy.

Heikko on sydämeni, rakkaudenorja,

varteni naisen, notkea, norja.

Hiukseni kevät-tuulessa leijuu,

tahtoisin olla onnellinen.