Keväänhuilu soi kuin,
ääni itsepäinen,
se mielessäni väristää.
Yksinäisyys sydänalaa kaivaa
tikarilla, elämä se juuri löysin.
Se lensi ohitseni ,
kevät jälleen saapui, tylsä oon.
Ulvon viimeiseen kuutamoon.
Kuuhulluus se iski,
laittoi nukkumisen palasiksi.
Unet häilyväiset, pääni sisällä vain
muistot säilyväiset.
Kuun ulapalla lemmenlaiva
öisin seilaan,
kuutamo vain uniani sekavia peilaa.
Valo iski moukarilla
suoraan sydämeen,
elämä sitä se on.
Aamuun herään taas,
riimit rikkoo ajatukseni,
minne kaikki se järki meni.
Tein Takataskussa laulun,
sen lautasliinalle taituroin.
Viereeni istu mies,
joka kanssani tarinoi,
hän olutta kuohuvaa
samalla, siemaili, joi.
Kevätpurojen kohinan,
siihen lauluuni ankkuroin.
Miehenkö tähden,
mä itken, ja lähden.
Miehenkö nähden,
mä kirjoitan laulun,
tai maalaan sen taulun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti