Leski

Särjetyistä uudenvuodenlupauksista

täynnä pitkälista.

Tuhlatuista suudelmista,

leijuvista unelmista,

täytetyistä toiveista.

Viisi päivää viikossa,

olen nousukiidossa,

kuudentena kurjuus voittaa

alakulontorveen soittaa.

Unettomanunilaivan,

esille mä yöllä kaivan,

kaapinperukoista jostain,

runoilijan purjelaivan.

Kirjoitan nyt yölle kostain.

Seitsemännen päivänaamu,

kalpea kuin öinen haamu,

hahmottelee itkuvirttä.

Suru hiipii puserostain,

siitä mustasta josta

on kuva kukkarossa.

Lompakossa lauluni miehen,

joka jätti puolitiehen,

matkan meille yhteisen.

Kuoli kesken keski-iän,

ikiuneen nukahti.

Leskeksi minut muutti,

yksinäisien päivien sisään;

sen vielä tähän runooni lisään.