Seireeni

Seireeni runoilee,

kirjaimet viettelee,

lumottu olen.

Ei kukaan muu,

lumotuksi,

sanoistasi seireeni tuu.

Sieluuni sanomasi jää,

huhtikuussa hulluus tarttuu

käteeni mun.

Sinuun vuosi vuodelta

keväällä yhä

uudestaan aina rakastun.

Hannu ja Kerttu pelastui,

noita leivinuuniin paiskattiin.

Piparit palaneet,

rakkauteen rajattomaan

vaihdettiin.

Otavan ornamentit 2

Otavan ornamentit piirrettynä taivaan kirkkauteen,
meteoriittiparvi lentää avaruuteen.
Kaukaisuudenkristallit hyväilevät Venuksen pintaa,
ei se onni kysy koskaan rakkauden hintaa.

Oikuttelevat oinaat kohtaavat maaliskuunyössä,
tuikkivat taivaalla Otavan tähtivyössä.

Mustasukkaisuudenvarjo viime vuonna peitti

kaiken alleen
rakkaudenjumalatar niiasi tänä keväänä

kuninkaalleen.

Kevät sitä on ravistettava ennen käyttöä,
se yllättäen iskee arimpaan paikkaan.
Valo häikäisee pimeän sielun 
luo tunnelman niin raikkaan.

Kesää kohti laukkaa levottomanmieli,
elämä on kuin,

rakkauselokuvankieli.
Adjektiivit jyräävät kaiken alleen, alkaa sanojen
kilpajuoksu. Kohta taas on kesäntuoksu.

Hutikuussa hulluus varttuu,

kun sarvistansa oinaat kiinni

toisiinsa tarttuu.

Taikakevät

Taikakevät taikasauvan

pajunvarresta nyt taittaa.

Amorille nuolitarpeet,

lemmenpuusta oinas laittaa.

Osuu nuoli yhtä aikaa,

kahteen kovaan oinaankalloon.

Alkaa aika yhteinen,

sen päätä häntää

tiedä en.

Rakkautta vain

Yön hellimmän sua rakastan,

aamutähti otsalla,

seilaan unessa taivaan rantaa.

Tämä uni, minut kauas kantaa.

Yliaistella kulkee tämä rakkaus,

kun yön tumma huntu

laskeutuu päälle maailman.

Jään yötä vastaanottamaan,

tähän rakkaudensatamaan.

Monta sataa suudelmaa,

ihmisen onneen tarvitaan,

jään kumppaniksi jakamaan

tämän taivaanrannan loppumatkan.

Rintarinnan se me kuljetaan,

kun aika sulkee muistojeni

suuret salvat,

ja lennän täältä

ikuisuuteen,

päälle avaruuden mustankristallin.

Sydämeeni  ikuisuudeksi

sinut talletin,

se merkitty on maailmanaikakirjoihin.

Nainen eikä tyttö enää

Nainen eikä tyttö enää,

näytän nuoruudelle  pitkää nenää.

Tyttö lähti maalta kaupunkiin,

jätti taakseen

lapsuuden,

taikka luuli niin.

Hiuksiaan hyväili tuuli niin,

kun juuret maaseudusta irti

kiskottiin.

Rakkaudesta runo,

sellainen jossa on se

onnellinen loppu.

Tanssi läpi elämän,

koviensa läpi vieri

läpi sävel monen iskelmän.

Soita vielä kerran minulle

vaikka yö on,

valvotaan aamuun asti.

Lemmenvaloja valetaan

kevättalvella niin sujuvasti.

Olen kasvanut sinuun kiinni,

kun tarut unessa lanteisiini.

Jos joskus tätä unesta herään,

niin sinä tunnet minut.

Samaa unta yhdessä niin monesti nähdään,

amor anna viinisi, sinuun nuolen uuden

taas keväällä tähtään.

Silmät teurastetun oinaan,

unessa tyhjyyttään huutaa.

Minulla on lämmin sydän,

se huutaa sinua.

Rakasta minua nyt,

kun kevät on silmiini

loistamaan syttynyt.

Kevään öiset valot loistaa

yllä kaarisillan.

Marjala, se tietää mitä

on rakkaudesta kirjoittaa laulu.

Elämästä enkelin siivillä,

päällä seitsemännen taivaan.

Perhosten tehdessä pesää

kevään uumalle.

Se huuma, sekä into,

kevään hullu huuto

sulavien hankien alta.

Yön hellimmän

Yön hellimmän taas nähdä saan,

yö kauneimman unen voi joskus

antaa.

Sua rakastan,

sua unistani pois päästä en.

On rakkautesi jäänyt tatuoituna

sieluni pintaan.

Sen omakseni talletin,

liian kalliiseen hintaan.

Yönunen hetken olen onnellinen,

olen kevyt kuin perhonen.

Kaste sä olet myös aamun sen,

mi nousee päivän nousevan

aamuntuuliin.

Jo taivas kirkastuu,

aamunusvat soutaa pois.

Tuon katseen jossain nähnyt olen,

on surusi kaivo pohjaton.

Kerran taas päivä kirkastuu,

hymy huulillesi pujahtaa,

niin kaunis on silloin

jälleen maa.

Kai tuska joskus haihtua voi,

kokonaan silmistämme pois.

Silmiin

Silmiin mua katsoen,

saat tietää totuuden.

Kiellä sinulta koskaan sitä en,

aina suloinen sinä oot.

Olet murtautunut mun

tunteisiin,

sinne jäit sä kiinni.

Sinä lyhdyksi jäit yöni

pimeyteen,

pois sielustani

yö häviää.

Kevään purot

soittaa luomisen

sävelmää.

Kyynelten läpi

en rakkauttasi

löytää koskaan saa.

Sieluni mun soittaa,

yksin viuluaan,

siihen ei yhdy

orkesteri kevään sen.

Joka voisi löytää

meille yhteisen sävelen.

Sielussani elää,

jotain elämää suurempaa.

Painajaisuni

Surun raskaat saappaat

jaloissani alkoi painamaan.

Nyt keinun tuolissani,

niin kuin vanhanainen.

Jäi meiltä kesken

matka rinnakkainen.

Katson sieluuni,

en tunne kasvojain,

mä unissani

juoksin yöhön pimeään.

Tuskissani huusin

hänen nimeään.

En tiedä mistä uni saapui,

miksi minut valitsi.

Antoi painajaisen kasvaa

yöhön,

niin astuin helvettiin

sielussani lumi,sekä jää.

Kiitos kaikille syntymäpäiväonnitteluista

Naisissa on kaikenlaista voimaa, joskus painovoimaa, sitten vetovoimaa, voimaa hoitaa perhettä.


Voimaa synnyttää, ja sen jälkeen eri paikoissa alkaa olla maan vetovoimaa.Voimaa on olla sielultaan lapsellinen,hullu, sekä ikinuori. En ole koskaan muori, vaikka rapistuukin ulkokuori :) 

KEVÄT

Missä on se pikkuinen poika,

joka nauravin silmin

taittoi kukkasen niityltä

kesäiseltä.

Missä se pikkuinen tyttö,

joka mansikan maistoi

niityltä metsäiseltä.

Sielussani piilossa,

kaikkien turhien muistojen alla.

Alla arpisten haavojen,

joita sitoa osannut en.

Aika on varttua kasvaa kasvuaan,

aika on kevään,

onnen, sekä lemmenmaan.

Kesää kohti käy keijujen tie,

siivin kostein lento

joskus tuskaisaa lie.

Aika on puhjeta pajun kukkaan,

aika on kasvaa nurmen nukkaan.

Aika on paljon erilaista,

tuoksua mirhamin,

erimaista.

Jotakin tuoksua

tuulen tuomaan,

tuijotan sulavaan

kanavan uomaan.

Kevät keikkuen,

se tulla saa se

lokkien siivillä ratsastaa.

Ikuisuus

Ikuisuus kuin hetki,

päivät kannan sitä taskussani.

sydämeni päällä.

Elän uneksimalla,

tunteettomat eivät tunne,

iloa, surua, ei rakkautta.

Miksi minut saa se kyyneliin,

kun hukun kaikkiin tunteisiin.

Kaipuuni taakkaa,

ei pysty kukaan puolestani

kantamaan.

Elämä se enkeleiltä

siivet murtaa,

kaikki tunteet kerran

ryömii koloistansa.

Elämää ei onnenkerjäläinen kestä,

murheet ryömii aina eilisestä.

Roskalaatikot kotinansa,

katulapsien kuoro

kevättä toivottaa.

Suru

Suru sulkee sydämenisoittorasian,

hävitän se kalleimmankin asian.

Olkapäille kasvaneet on orjantappurat.

Suljen sen onnensammion,

ja kadotan sen toivon kammion.

Sinne tietä enää olemassa ei,

tuuli viimeisenkin leivänmurun

Hannun, sekä Kertun vei.

Noita kaikesta nyt voiton sai,

leivinuuniansa lämmittää,

nyt on torstai.

Lennä levotonmieli

Lennä levotonmieli,

lennä liitäen,

linnun lailla.

Joudu joutuin.

Joutenolo,

se on myrkkyä,

mielen vilkkaan.

Lennä seitsemän

päivän yli,

ylitse seitsemän meren.

Sinne missä

rakkaus kukkii,

hellittelee silmää väreillään

kurjenmiekka.

Pysähdy vasta sinne,

sisälle ilon, sekä onnen.

Orpo olet

tässä maassa,

äiditön, isätön

immenlapsi.

Levoton kaunis harmaahapsi.

Leski

Särjetyistä uudenvuodenlupauksista

täynnä pitkälista.

Tuhlatuista suudelmista,

leijuvista unelmista,

täytetyistä toiveista.

Viisi päivää viikossa,

olen nousukiidossa,

kuudentena kurjuus voittaa

alakulontorveen soittaa.

Unettomanunilaivan,

esille mä yöllä kaivan,

kaapinperukoista jostain,

runoilijan purjelaivan.

Kirjoitan nyt yölle kostain.

Seitsemännen päivänaamu,

kalpea kuin öinen haamu,

hahmottelee itkuvirttä.

Suru hiipii puserostain,

siitä mustasta josta

on kuva kukkarossa.

Lompakossa lauluni miehen,

joka jätti puolitiehen,

matkan meille yhteisen.

Kuoli kesken keski-iän,

ikiuneen nukahti.

Leskeksi minut muutti,

yksinäisien päivien sisään;

sen vielä tähän runooni lisään.

Siellä missä

Siellä missä kulkee koira,

viitoitetun virran viertä.

Siellä satakielet laulaa.

Onnelliset orjantappurat syleilevät

toisiaan. Rauha kruunaa tasapainon

maailman.

Enkeli istuu olkapäälläni,

pääni päällä paistaa täysikuu.

Kesäyössä yksin istun,

runoja ruusuntuoksuisia kirjoittelen.

Tarinoita taianomaisia

paperille taputtelen.

Merkitsen riimien riittävän kulun.

Suomenkieltä vauhtiin piiskaan,

sanoja salaisenmaan saduiksi

sepittelen.

Kalevalan kansan runojenpolkuja

nykyajassa tallaan.

Talvenlopun loiventajaksi,

lohduksi levottoman mielen.

Helähtää heleästi tiuku

Helähtää heleästi tiuku,

kilahtaa kilisevä vaski.

Tule päivä tämä paremmaksi,

viikon alku villaiseksi.

Maanantai mallipäiväksi.

Paremmaksi kuin eilinen,

joka oli tuskanhuuto

peiliin sen,

joka särki palasiksi

onnellisuuden.

Murensi muruiksi onnen

mustaan menneeseen viikkoon.

Viikkoon vihan vainoamaan,

eilen oli meitä kaksi,

nyt tieni autio on.

Arvaamaton yksinäisen kulkea,

taidan tämän runon sydämeeni

sopukoihin piiloon sulkea.

Elin viikon

Elin viikon liian raskaan

kaikkeen turhauduin,

kaikkeen tuskastuin.

Heitin volttia elämän kanssa,

koetin kiirehtiä,

kaikki koetti parastansa.

En pelkää elämää rauhallista,

mutta lennän ajan kanssa,

vauhdissa joskus kompuroin.

Arvet mieleeni sain,

kun konttasin

laitapuolella elämän.

Miksi joskus täällä

kiirehditään,

tahon tietää siihen syyn.

Katson elämän peiliin

pirstaleisiin,

särkyneisiin kuviin elämän.

Rakastan sinua silloinkin,

kun kaikki muut ovat menneet.

Sitä sinä et huomaa kai koskaan,

ajatukseni hukutat kevään loskaan.

Silmäni sammuneet on,

niistä poistui loiste kuutamon.

En ole koskaan vähään tyytyväinen,

jouduin liian paljon maksamaan.

Liian kauas jaksamaan.

Pieni ele vaatimaton,

itsepäinen, voi murtaa ehkä

tunteet kovin turtuneet.

Keväänhuilu

Keväänhuilu soi kuin,

ääni itsepäinen,

se mielessäni väristää.

Yksinäisyys sydänalaa kaivaa

tikarilla, elämä se juuri löysin.

Se lensi ohitseni ,

kevät jälleen saapui, tylsä oon.

Ulvon viimeiseen kuutamoon.

Kuuhulluus se iski,

laittoi nukkumisen palasiksi.

Unet häilyväiset, pääni sisällä vain

muistot säilyväiset.

Kuun ulapalla lemmenlaiva

öisin seilaan,

kuutamo vain uniani sekavia peilaa.

Valo iski moukarilla

suoraan sydämeen,

elämä sitä se on.

Aamuun herään taas,

riimit rikkoo ajatukseni,

minne kaikki se järki meni.

Tein Takataskussa laulun,

sen lautasliinalle taituroin.

Viereeni istu mies,

joka kanssani tarinoi,

hän olutta kuohuvaa

samalla, siemaili, joi.

Kevätpurojen kohinan,

siihen lauluuni ankkuroin.

Miehenkö tähden,

mä itken, ja lähden.

Miehenkö nähden,

mä kirjoitan laulun,

tai maalaan sen taulun.

Kevät kulkee yli Marjalan

Kevät kulkee yli Marjalan,
jotakin ehkä oivallan.
Valot öiset sillankaarien,
paistaa ikkunaani hyväillen.

Yksinäisyys, ystävyys ,
siihen vielä kärsivällisyys.
Kuiskaa kevät-tuulet,,
sua kaipaan yhä rakastan.

Kanava katsoo kaivaten,
kesään matkaa vielä on,

öisin kuuluu kuiske kuutamon.

Se valvottaa, täysikuu kirkkaana

mollottaa.

Äänet yön kuuluu kuiskaten,
puissa rannan aution.
Maaliskuu sytytän keväälle

suuren lyhdyn.

Sitten odottamaan

kesää ryhdyn.

Keväällä

Keväällä taivaalla liikkuvat pilvet,

leijun unelmissa niiden mukana.

Aurinko on vielä poissa,

nukkuva päivä.

Olen kevyt kuin leijuva höyhen

leijun ilmassa.

Sinun täytyy minun luokseni tulla,

sinä jäit minun sieluuni asumaan.

Päivät nää on tyhjää,jos sä et enää

sydämeni värinää nää.

Voi tätä ikävää, kun aamuun

yö hiipii taas.

Ikävä hiipii aamusta voimaa

ponnistaa.

Miksi tapasinkaan sinut,

silloin aikoinaan.

Sitä ikävöin vieläkin,

rakkautta kuumaa,

saat minun hehkumaan.

Silmissäni kipinöi,

ikävä jo kaiken söi.

Hulluutta kuumaa,

peräänny en yhtään tuumaa.

Rajuilmaa hautoo maaliskuinen

maa, sielussani lyö

tuhat salamaan.

Kevät tulvii,

yli kellarin.

Varpaat taas mä

kastelin.

Kelmeä kevät

Mä aistin joskus öisin paholaisen läsnäolon
Se on olemassa, tuntuu aidolta pelätä

yksin öisin pimeässä.

Valot huoneeseeni silloin sytytän,

ne seinille luo varjon kelmeän.

Taas sataa räntää, en kiinni

laulunriimistä nyt saa,

sen pitäisi ajatuksia herättää,

sisältä ihmisten jotenkin koskettaa.

Mä kuulen kuinka oksat kevättuulessa heiluu,

ikkunaruutuun joku puu koskettaa, taipuu.
Koitan huutaa ,mutta yhtään ääntä ei päästä

ulos tämä mun suu.

Mun pää on kova umpiluuta,

ja kuuhullut öisin vain ulvoo täysikuuta.

Kohta pääsiäinen saapuu lentää saan,

allani vaan lunta sulavaa,

helmat heiluu, allani on noidanluuta.

Kaikki pelko, sekä tuska kurkkuun tukehtuu.
Järki käskee huutamaa, mutta mieli pistää kirjoittamaan

tarinaa. Se kevät puukoniskuin kylkeeni lyö,

valo satuttaa.

On löydettävä jostakin

toteutuvien unelmienmaa.

Kuin hiipuva hiillos

Kuin hiipuva hiillos,

odotan vain liekkiin puhaltajaa.

Aikuinen on nainen tässä

elämässä rämpimässä,

Oikeat tunteet kuole ei,

vaikka elämä erilleen

meidät veis.

Huominen se sytyttää

tunteeni aina uudelleen.

Jos vielä kevätpuro

jossakin vapaana solisee,

niin näytä minulle auringon maa.

Vain unelmissani saan sinua

rakastaa.

On myrsky vesilasiin taas

syntynyt, hiljaisuus yllä

myrskypilvien.

Sen tuskan kestän vaieten.

Aamuun valkenevaan,

ylös nousen uudestaan.

Viikko

Päivä laskee maille yön,

yöntähti on silmiini syttynyt.

Silmissäni jano palaa sen,

suuren onnettoman rakkauden.

Elämä on lyhyt,

mutta kidutus on liikaa jatkunut.

Aamu saapuu taas uudelleen.

Ei päätä,

ei häntää, taas sataa valkeata

räntää. Kuin uitettu koira

ulvon öisin kevätkuutamoon.

Aatamin kylkiluusta pieni

pala tässä maailmassa,

mä oon.

Ei tullut minusta valmiimpaa,

vain suruhunnun hiuksiinsa

saa äitimaa.

Keskiviikko vie askelista

pois keveyden,

loppuviikkoon taas

varpaillani astelen.

Torstai anna meille toivo uus,

perjantai tuo tänne pelottomuus.

Lauantai nyt mieleni haavat

laastaroi, sunnuntai se

urkuparvelta keväänhymni uusi soi.

Laulu rakkauden

Olet laulu sä rakkauden,

hiustesi hohto,

värillään voittaa loisteen auringon.

Käy kerallani aamuun nousevaan,

sua tarvitsen.

Sua tarvitsen niin,

sinun katseesi saa minut

aivan pyörryksiin.

Olet mulle maailmani,

sinuun turvaan niin,

näet sieluni syvyyksiin.

Turhaan yritän sut työntää pois,

koska se tuskaa mulle

aina ois.

Mä minkä sille voin,

jotain kummallista sinussa on.

Kummallista vetovoimaa,

mitä tälle tunteelleni teen.

Joki on jäässä,

mä olen kovaa kristallia,

silti hajalla sisältä oon.

Jokainen yö, jokainen päivä

sinulla minua kiduttaa.

Ikävä laskee harteilleni

surullisenhunnun,

et palaa enää koskaan

Sä et kuule huutoani

tuuleen,

ulvontaani kuutamoon.

Minä etsin rakkautta

Minä etsin rakkautta
laitan kädet ristiin ,

hetken rukoilen.
Ja osun siihen muistoon,

Wild-Willie esiintyi Elinalla elokuussa.
Jolloin sinut kohtasin.

Mielessäni läpi kaupungin
kuljen kanssasi niin kuin

silloinkin.
Puiston puiden varjot
varjostivat meitä,

silloin sua rakastin.

Vaikka ei tästä elämästä
tullut tämän kauniimpaa
Jäi siitä niin paljon

puuttumaan.
Rakkautta sitä koskaan

keneltäkään en saa,
yksinäinen sydän unelmissani

ratsastaa.

Muistan miten hehkuit
kun sua katselin,

silmin ruskein palvovin.

Aamuöisen torin laita
,sinun punainen t-paita.
Kaupunki nukkui koiranunta
, valvoimme minä,

sekä sinä, että luomakunta.
Rakkaudesta suudeltiin,

se taisi olla unta niin.

Sitä toivoo

Sitä toivoo joskus että,

kun taivaalta sataa kaatamalla vettä.

Tulisi joku mies,

ja korjaisi minut pois.

Olen yksinäisyyden alttarille

kaiken antanut.

Toivon joskus,

ettei huomista kestettävänä

enää ois.

Niin raskas on taakka

yksinäisen naisen hartioillaan

kantaa päivään seuraavaan.

Illoin kaipaavan katseeni

luon taivaan rantaan,

sen purppuraan.

On satakielet vaienneet

On satakielet vaienneet,

yhä silti sielussani matkaa teet.

Minun ruumiissani asuu pahanoita,

se kirjoittelee öisin tarinoita.

Yöllä lennän luudallani,

pitkin utuisia soita.

Sieluni noita,

ei silti uskoani voita.

Olen koittanut räpiköidä

hankien läpi niin kuin muinakin

talvina. Vielä sentään vajonnut

en ole. Olen nähnyt sieluni

muuttuu, kuva peilissäni mustuu.

Sieluni on ikuisen rakkauden vanki.

En ymmärrä tarkoitusta,

mikä on kaiken syy.

Rinnalleni aikojen alussa

luikerteli Eevan katala kyy.

Hän

Mä näin jo kaukaa ,

kun hän saapui halki ihmismeren.

Tunsin punastuvani,

ja verenkuohun.

Hänellä oli silmissään elämän jano,

jano kiihkon, ja tuskan sen,

kun kulkee läpi pettymysten.

Mies tumma, karkeapiirteinen,

hän tatuoinut kuvansa on minun sydämeen.

Elämä on niin lyhyt,

sielusi on sieluani minun vuosisatojen ajan etsinyt.

Lauantai aamu ymmärtää aina kaiken,

tältäkö se tuntuu,

ennen kuin myötätuuli purjeisiin tarttuu.

Huomaan kuinka murheet ne yönjälkeen

heikkenee.

Mä unelmista linnan teen,

se minut vangitsee.

Sisälle sen piilotan surullisen sydämen.

Silmät suljen, katsoa en saata, kun

huomiseen valoa ei näy.

Heikko on sydämeni, rakkaudenorja,

varteni naisen, notkea, norja.

Hiukseni kevät-tuulessa leijuu,

tahtoisin olla onnellinen.

Minä olen kaino

Minä olen kaino,

sydämessäni rakkauden noitavaimo.

En löytänyt perille asti,

kuljin kyllä varovasti.

Jonnekin vain hukkasin,

tien rakkauteen.

Tieltä eksyin,

horjuvat askeleeni,

sain pahan arven sydämeeni.

Ei yhdessä,

ei erikseen,

en tilaa sydämeeni muille tee.

Jään orpona vain pihaan katsomaan,

kun tuuli liikkuu hiuksissaan.

Rautainen on raskastie, joka

unelmista kauas pois vie.

Rakkautta

Miksi sieluni on ikuisen rakkauden vanki.

Olen nähnyt, kun rakkaus, kiduttaa,

arvet viiltävät sieluuni puuduttaa.

Rakkaudessa vaanii se pohjaton ansa,

juoksen, ei auta, jo siihen vajonnut oon.

Kuiskasit kulta,

päälleni lensi metri unelmaa,

unta.

Tämä laulu on sanoista tehty,

viritetty villeistä lauseista

, seireenien laulusta sävelmän

siihen saan.

Jokainen päivä minua kiduttaa,

rakkaus se on pohjaton ansa.

Tuskaa raastaa, viiltää,

rakkaus se vaatii osaa omaansa.

Lohdun ,lohdun

Lohdun, lohdun, löysin

hetkiseksi rauhan sataman.

Meri takanani vaahtopäitä täynnä on,

ulappa myrskyinen, elo lohduton.

Lohdun, lohdun äitimaan

rauhankohdun.

Sinne hetkeksi piiloutua saan,

kunnes purteni seilaa myrskyyn

uuteen puhkeavaan.

Perjantai peiton heittää pettymysten ylle,

sydän rauhaton rinnassani lyö,

olen valmiina äitimaan lohduttavalle syleilylle.

Ikävä

Ikävä laskee päälleni suruhunnun.

Kevät huutaa hulluna,

lumi sulaa, aurinkoiset hanget

ne häikäisevät.

Nyt on kevät.

Kaksi ihmistä toisista irrallaan.

en halua enää kirjoittaa,

surullisia unia.

Luulin että voisin saada

nämä tunteet loppumaan,

se ei taida onnistua kai koskaan.

Jos jaksaisinkin uskoa,

että unohdan sinut huomenna.

Joku sinussa pitää minua

lujasti otteessaan.

Katson ulos elämää

  Katson ulos elämää,

  mua kyynelsilmin tässä elämässä

  älä koskaan nää.

  Sun vaikea on tätä ymmärtää,

  kun sydämeni vierelläsi

  kiertää samaa ympyrää.

 Olet vuodenkierto sydämeni mun,

 keväisin taas sinuun hulluna

 uudestaan rakastun.

 Olet, aamu, päivä, ilta,

 joka vuoden kuu.

 Olet aurinko, sen lämpö,

 olet varjo joka taakseni laskeutuu.

Hyvän mielen haaste

Hyvän mielen haaste

Leena Kärras lähetti Hyvän mielen haasteen. 


Tarkoitus olisi luetella satunnaisessa järjestyksessä 10 hyvää mieltä tuottavaa asiaa ja jatkaa haastetta viiteen blogiin.


Tässäpä siis minun kymmen hyvän mielentuojaani:

1)Lapseni

2)Ystäväni

3)Kirjoittaminen

4)Uskonto

5)Herneen kommentit blogissani :)

6)Vihainen rekkamies

7)Liikunta

8)Facebook

9)Valokuvauksen harrastaminen

10)MLL-toiminta

Marjalan yö

Talot nukkuvat kaihtimet silmillään,

pölyiset pihat,

ne öisin hengähtää.

Pulut piiloutuvat

savupiippuihin nukkumaan.

Yö saapunut on pieneen Marjalaan.

Usva epää yön yllä,

taivaankaari yön syleilyllä.

Kanavan reunalla penkit tyhjillään,

niissä en yhtään istujaa nää,

kun piipahdan yökävelyllä.

Turhuus

Kaikki se turhuus,

joka sisälläni sydäntäni syö.

Kaikki se kaipuu,

onnellisuutta estävä

kiristävä vyö.

Aamun ajatuksia tässä,

paperille olen lisäämässä.

Äitimaa varpailleni ei

tallata saa,

isän käsiin alistun.

Surun raskaat saappaat,

jalkoihini kiinni kasvaa.

Liian paljon suru painaa,

kaikki onni on vain lainaa.

Muistojen arkku

Olen sulkenut muistojeni arkun,

tänään avaan sen hetkeksi uudestaan.

Minut vangitsit kuin yöperhon,

päivällä siipeni ei kantaa saa.

Olen päivisin valosta sokea,

lennän kokoajan päin suljettua ikkunaa.

Illan pimeys vasta vapauden tuo,

lennän yön tuuliin,

silloin sua loputtomasti ikävöin.

Yö perhosen syliinsä sulkee,

joka on jäänyt vangiksi valoisan maan.

VIELÄ VIRTAA,

Herätä minut hellästi,
herätä hiljaa hyväillen,
herkimmät aistini huumaten;
päivääni tuo sieluni kannel.

Viritä seireenin säveleen,
anna äänen sen kauniina kaikua Luojamme luo.

VIELÄ VIRTAA,
vielä virtaa,
suonissani mahla elämän,
vielä maistan huuliltasi
nektariinin sen.
Yksin siitä teen laululleni
uuden sävelen.

Vielä syttyy tähdet silmiini mun,
kun sinuun katson,
niin mä punastun.

Kevääntuloon rakentuvat
kaaret elämän.
Nyt elän täysillä elämääni,
sua rakastan.

Kevätruno

Katso minua, tuijota

hullun lailla,

silloin tunnet minut

toisessakin elämässä.

Kirsikankukat Japanin,

ne unessani

hiuksiisi piilotin.

Piilotin rakkauden rajoittamattoman

sydämen,

ne sieluusi kiinnitin kuiskaten.

Olet ilma jota hengitän,

olet sielu elämän.

Silloin valonhehku valloittaa,

kun oinaidenkuningatar

miestänsä kumartaa.

Öisin loistaa taivaalla hopeinen kuu,

yöntähtikin keväällä rakastuu.

Tervetuloa maaliskuu

Minussa on valo,

minussa on pimeys.

Minulla on sitkeä mieli,

joka unelmia syö.

Talvi tuli jäisenä,

routa rakensi sillan yli

kuuman helvetin.

Saapui viimein kevään kaiku,

alkoi jälleen maaliskuu.

Kevät kutsuu ihmislasta,

unohdukseen joutumasta.

Kohta on oinaan aika

tulla, kunhan kalat

uivat pois.

Tähtitaivas kutsuu tuolla,

astrologian kierron puolla.