Aika täällä maailmassa ylitsemme ajaa.
Tähtitaivas ei katoa silti koskaan,
sielumme liitetään kuoltuamme tuikkiviin
taivaan tähtiin.
Näin yöllä kaunista unta ,
niin kuin melkein koko ihmiskunta.
Helmikuu heläyttää pakkauruistaan
kauneimman oktaavin päälle maan.
Ikuisesti vaeltaa sieluni päällä maailman,
se on osa kaksoissielustani.
Mä elämääni yöllä kelasin,
menneisyys on suljettu,
huominen on kohta läpi kuljettu.
Tiedän, että kaikki edessäni on vain unelmaa,
sitä tuuli sylissänsä kuljettaa.
On sydämeni särjetty,
siitä palapeliä tänään teen.
Tuuli palat varastaa, levittää
maailmaan tuuliseen.
Kaikki pois häipyy,
on osa eilistä hävinnyt,
kaiken minkä muistan
aika kultaa kirkkain kehyksin.
Pois häipyy nuoruus,
alkoi täydellinen kato,
asioiden täysi suoruus.
RAKASTAN sua nyt,
vaikka nyrkkisi on silmäkulmaani
mustelmankuvan piirtänyt.
Anteeksi antoa, ruusujen kantoa.
Unelmille ihmisten hiljaa ilkkuen,
niin kuin kuuluu asiaan niin myös
aikanaan minä lähden.
Aamu sarastaa pois peittää
yönrakkauden maan, päivä
jälleen koittaa, helmikuisen hetken
jäiset urut saa soittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti