Aika

Aika täällä maailmassa ylitsemme ajaa.

Tähtitaivas ei katoa silti koskaan,

sielumme liitetään kuoltuamme tuikkiviin

taivaan tähtiin.

Näin yöllä kaunista unta ,

niin kuin melkein koko ihmiskunta.

Helmikuu heläyttää pakkauruistaan

kauneimman oktaavin päälle maan.

Ikuisesti vaeltaa sieluni päällä maailman,

se on osa kaksoissielustani.

Mä elämääni yöllä kelasin,

menneisyys on suljettu,

huominen on kohta läpi kuljettu.

Tiedän, että kaikki edessäni on vain unelmaa,

sitä tuuli sylissänsä kuljettaa.

On sydämeni särjetty,

siitä palapeliä tänään teen.

Tuuli palat varastaa, levittää

maailmaan tuuliseen.

Kaikki pois häipyy,

on osa eilistä hävinnyt,

kaiken minkä muistan

aika kultaa kirkkain kehyksin.

Pois häipyy nuoruus,

alkoi täydellinen kato,

asioiden täysi suoruus.

RAKASTAN sua nyt,

vaikka nyrkkisi on silmäkulmaani

mustelmankuvan piirtänyt.

Anteeksi antoa, ruusujen kantoa.

Unelmille ihmisten hiljaa ilkkuen,

niin kuin kuuluu asiaan niin myös

aikanaan minä lähden.

Aamu sarastaa pois peittää

yönrakkauden maan, päivä

jälleen koittaa, helmikuisen hetken

jäiset urut saa soittaa.