Aamuun uuteen siivet minut
unenaalloilta kantaa.
Unenaalloilta herään uuteen viikkoon.
Vanha nainen kevääseen luo katseen kaipaavan.
Elämä ehkä sinua rakastan.
Päivät vierii,mä putosin sun ansaasi.
Olen ystävä pettymyksien,
taivaanrantaa runoillani maalailen.
Mä tarvitsen mun haaveita,
kauniita, sekä onnellisia.
Jokainen aamu päällä maan,
sille uuden runon taikka laulun
kirjoittaa saan.
Sydämeni joskus, sanoillasi tuhosin.
Ei, ei se hetki toistuu aina kerta kerran
jälkeen uudelleen.
Ei ole hyvää ilman päivää
pahaa. Ainoa varma on tämä hetki,
heikoille jäille käy sieluni retki.
Minun jäljessäni jää ,sielun kohmettaa.
Eksynyt olen matkalla maailman.
Kaksi sielua on niin erilaista,
toinen rakastaa paholaista.
Toinen enkelinarmoa sisällään kantaa,
heikko on sieluni lämpö, sekä lento.
Olen nainen heikko, hoikka, ja rento.
Silmät suljen, katsoa en uskalla huomista kohti,
kun valoa varjoista huomisen ei näy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti