Jyviä akanoiden joukossa

Jyviä akanoiden joukossa,

sinut löydän aina uudelleen.

Kaipaukseen, taas syttyy tähti

öinen tuikkeeseen.

Sen poltteen sisälleni sytytit

sä uudelleen.

Suudelleen, mä unissani muistan

sua suudelleen,

ja nimeäsi huutaa öinen maa.

Kaipaukseen taas käärin

peiton ympärilleni uudelleen,

ja pimeys kasvaa unta polttavaa.

Routainen on talvenpolku alla askelten,

sitä silti kuljen jaloin

polttavin, kuin tulisten hiilien

päällä lentäsin.

Rakkauteen niin kivinen on

polku rakkauteen,

se viiltää joskus kaataa nurin,

voi viiltää jopa haavan ranteeseen.

Miksi teen, taas miksi teen yhä

uutta tallattua polkua huomiseen,

jota kanssasi nyt kulkea tahtoisin.

Viiltävää, on rinnassani polte tää,

ei auta siihen kylmyys jää,

olen täynnä lämpöä, sekä elämää.

Huomiseen, kurkotan kauas kevääseen,

sinne unelmillani sillan teen.

Tahtoisin, niin omasi sun olla tahtoisin,

sua sielussani kannan kuitenkin,

läpi ikuisuuden halki käy meidän yhteinen tie.

Helmikuu, se heittää valon päälle

varjojen nyt maan,

on aika pimeydestä astua

keväänkuninkaan.

Tahtoisin niin paljon minä tahtoisin,

tämän runon sulle kirjoitin,

kun kevät joskus ryömii ulos piiloistaan.