Kosmisen
yksinäisyyden
kylmät
sormet, avaruuden
raaka
puristus kuun
kelmeä
kuristus,
revontulien
oudot äänet.
Tämän
päivän maailmaa,
katson
hetken allapäin.
Minä
valon, sekä varjojen leikkivän
hääleikkejä
hetkisen näin.
Oli
rinnallani menninkäinen yön,
minä
päättömästi häntä
rakastin.
Niin tunkeilevin tuntein
hänet
karkotin, nyt
surun
suuret saappaat
painavat liikaa välillä askelten.
Maailma
samaistuu Ranskan suruun
terrorismi sai sen aikaan.
Minä
opin jo kuinka stumppaan
oman
sydämen, olen valmis
kaikkein
pahimpaan.
Joskus
yöllä unessa
ihanasti
pimeyttä rakastin.
Talven
vallan aika,
oli
kaunis, sekä onnellinen.
Sitten korppien kuoro
alkoi
laulaa suurta varaa.
Eilinen
joskus kauan sitten
oli
kaunis, sekä
ihmeellinen,
huominen
on
tuskanhuuto peilikuvan
murheellisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti