Pimeys se on meidän
välissämme
emmekä löydä enää
toisiamme
minun päätäni
kiristää yksinäisyyden
vanne. Marraskuu
maalaa taas
maisemasta mustan,
taivaalle
jättää pienen
tilan tähdille kirkkaille.
Muuttolinnut lensivät jo pois muille maille.
Minä naulaan laudat
yli kesämökin
ikkunoiden, niihin
joihin aurinko
kesällä paistoi
ilakoiden.
Suosta nousee usva,
ennen kuin
routa valtaa maan,
sen jälkeen
minä piirrän
routaan viivan.
Tunnen luissani
syksyn, ja kalman
kourat, ja sinun
muistosi tekee
minusta sen
sulkeutuneen diivan.
Missä ovat ne
onnelliset hahmot
rakkaus laulujen,
missä hymyilevät
kasvot kesäisten
taulujen?
Haihtui jo lämpö
pois. Mistä löydän
sen kadonneen
lämmön, silloin
kun routa raiskaa
tämän maan.
Silloin minä
kääriydyn viltiin
vilusta väristen.
Ehkä yritän kirjoittaa
rakkaudesta oodin
pimeyttä vastaan.
Muistelen kesää,
lämpöä auringon
se niin kuin äiti
helli silloin lastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti