Tahtoisin olla kevyt kuin sudenkorento,
laulussasi soi aina sama poljento.
Sanojenmetsästäjä safarille käy,
ei missään keinuvaa riimiä
vapaana laukkaavaa näy.
Turhien sanojen, lauseiden vuoro,
niihin tarttuu koko laulukuoro.
Sanoitan, sävellän pienen laulun
vainen.
Siinä on mies, ja kaunisnainen,
siitä tulee sävelmä rakastavainen.
Urputan pienen vaivaisen hetken,
sitten aloitan metsästysretken.
Lassoan lauseita aivan omia,
lauluani varten ikiomia.
Tänään on päivä sanojen juosta,
kadonneiden riimien nousta suosta.
Nainen on aina nainen,
harvoin vain aulis,
sekä antautuvainen.
Useimmin nalkuttava, sekä katuvainen.
Mies on luotu mieliksi naisen,
haluaisin sellaisen antautuvaisen.
Miehekkään miehen,
kulkisin kanssaan puolitiehen.
Sinne missä rakkaus versoaa,
kuin villiviini,
itää kuivinkin karu maa.
Antaisin rakkauden virrata
villinä nivuksiini,
kuuntelisin nöyränä,
kun nauruun puhkeaa äitimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti