Kesäloma sekä nainen

 

Nainen ei ollut koskaan mihinkään tyytyväinen.
Tahtonsa vain murtaa joskus omat kyyneleet.
Murrun joskus arkipäivän pyörteeseen,
olen useamman kerran kompuroinut, unelmieni sirpaleisiin.
Soinnut ankkuroinut lauluun epävireiseen.

Ei tiedä tämän maailman päättäjät,
kuinka suuren onnentunteen loma tuo naisensydämeen.
Kaatosade joskus pienen peiton heittää,
ylle maailman niin pahanlaisen.
On taito kerätä ne onnensirpaleet,

välistä öisenpainajaisen.

Arkipäivänsankarit heittää naulaan työnsä 
hetkeksi, kun koittaa kesäloman aika.
Luodaan sydämiimme nyt levontaika.
Murran nyt salvat ruostuneet,
kun runooni rakennan lohdunsanoman.

Äänisateen, se rummuttaa,
se soi ja soi, ja soi, se epätoivon sydämiimme toi.
Nyt runoilija soinnut paikoillensa ankkuroi.
Meille sateen riimit taas hetken täällä rummuttaa,

ja aamu päiväksi nousta saa.