Minä juoksen paikoillaan,
en mistään järjellisestä
kiinni otetta saa.
Päivät vierii kulkuaan,
viikot villisti vierii pois.
Huominen se tuskanhuutoko
meille olla vois?
Taas taikavoimillaan lumoaa
tuo velhomies,
jos minulle soittaa hän.
Päivä päivältä häntä rakastan
yhä enemmän.
Varjelen nyt
kammiotain,
keskellä
riitojen, ja sotain.
Virta tuo
tuoksun synkän suomaan,
antaudun nyt
kohtalon huomaan.
Paljon sain,
särkyi jotain,
jaloissani
arvet sotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti