Vuoden vaihtuessa
lasken ajatuksilleni
ankkurin.
Kaipaukselle kaarisillan
rakennan.
Olen menettänyt
kuolemalle kultaista viljaa.
Olen itkenyt, nauranut,
tanssinut hiljaa.
Äitimaan poveen kaikki
aina laskeutuu, kyyneleet,
nauru, niistä kasvaa muistoja
kantava saarnipuu.
Olen kuunnellut tuttujen
askeleiden kaikuja ovelleni.
Päästänyt, pistävän kyyn
puremaan povelleni.
Muistot, murskatut sydämeeni
piilotetussa rasiassa.
Tunnen kuinka tuuli
tarttuu hiuksiini.
Ikävä, kiinni nivusiin.
Uusi vuosi bumerangin
lailla palauttaa
armottoman kaipauksen.
Kaipauksen rakkauteen,
ihmisen ikävän toisen luo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti