Yö nojaa ikkunaan,
että tähdet
paremmin
näkisin. Minä
vielä
valvon pitkään,
vaikka
väkisin. On aika
kauriin,
mutta kesyttäisin
mielelläni
kentaurin.
Ponin häntä kasvaa
päähän naisen,
sen
Pohjois-karjalaisen.
Katselen alta
kulmien,
missä on syy
yksinäisyyden,
sen pulmien.
En ole enää
kasarmin tyttö,
se aika jäi kauan
sitten
ajan rattaisiin.
Monta kertaa
sen jälkeen aikaa
kammesta
eteenpäin
veivattiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti