Niin tyhjäksi
käynyt on
ihminen, hävittänyt
sanat viisaiden.
Sieluttomuus
kaikuu onttoa
tyhjyyttä,
sisällä vain
kaavat opitut.
Ei empatiaa, ei
kyyneltä
hän näe, vaikka
kulkee
matkaa joukossa
inhimillisten.
Tyhmyys teroittaa
viikatetta,
sillä pois kaikki
hyvä leikataan.
Missä on äiti,
isä, lapsi
tytär maan , kun
julmuus
ruoskaa heiluttaa.
Mitä peilaa isä
meri taas,
kun nainen julmasti
raiskataan,
ja tyttö ei saa
rauhassa kasvaa
naiseksi. Hän
joutuu jossain
lapsi vaimoksi.
Oikeuden
miekat vereen
tahrittiin
ennen aikojaan, ja
ihmiset
riistetyt kaduilla
pelokkaina
loikkivat kuin
villit rusakot.
Joskus itken
minäkin, vaikka
luulin ,että sen taidon
jo kauan sitten kadotin.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti