Kivun kääntöpiiri se on niin kuin
tuuliviiri iskee salakavalasti
nivusiin. Silloin
kun aurinko nousee
niin
kipu viikatteella
leikkaa
minun hermot
kipinöiviin
palasiin.
En
voi vielä sille antaa
määräys valtaa
vielä
minun
jalat heikosti kantaa.
On
minulla vielä liian
paljon
niitä joista pitää
huolehtia
, neuvoja antaa.
Liian
usein tunnen sen
kutsun
luovuttamisen.
Tänään
taivas pikimustin
pilvin
sotaveteraanien päivää
liputtaa.
Myös saloissa
näen
siniristi lipun liehuvan,
ja
kuulen vedenkeittiminen
keittiössä
kiehuvan.
Taas
aamu saapui
sisälläni
kannan kipua,
tuskaa,
se minut saartaa
kuin
kesä öinen usva.
Ehkä
vielä huomenna
on
seesteinen päivä,
ja
hetkeksi poissa tämä
kivun
nauliseva häivä.
Sen
täytyy olla niin,
ja
katseeni nostan taivaisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti