Ihminen

Yö jo haihtui pois, ja aamu

sade pilvet taivaalle kantaa,

kaupungin sataman seisova vesi

ajatukset vanhaan kuolleeseen

rakkauteen kantaan.

Aika kauan sitten katkaisi

siivet ihmisen, ja lento

kuin veitsellä leikaten pysähtyi

katketen. Maailma syntyy

kuolee lapsen usko,

ja pian saapuu elämän kaaren

luo hetki iltaruskon.

Olen ollut lapsi Suomen maan,

ja rakastunut niin lappiin

sekä Karjalaan. Tunnen yhä

kuinka juureni routaa yrittää

murtaa. Eloni langat nyt

hetken harmaana hehkuu

pirrassa elämän. Sisälläni

surullinen sydän lyö

se vielä hetken liikkuu

on kuin lämmintä kultaa.

Nyt vain olen ihminen yksinäinen

aivan, ja tunnen sisälläni

joka nivelen ruston kivun,

sekä vaivan. Silti en vielä

tänään nöyrry en murru

sisältäni sen riemun tunteen

kaivan toivotan teille ystäville

uutta kaunista huomenta.

Te kaikki olette osa minua,

lähellä kaipaavaa sydäntä.

Tänään en vuodata yhtään kyyneltä.