Keskikesän valoisimmassa yössä

Meitä on ollut aina,
tietäjiä, sekä sadunkertojia.
Meidät huomataan aina
silloin, kun aika on kypsä.
Jossain odottavat janoiset sielut
kaipaavat virvoittavaa sielunruokaa.

Keskikesän valoisimmassa yössä,
siinä kehrää magian taitoinen viekas lukki.
Kehrää taikaverkkoa saalistamaan
pieniä hentoja keijukaisia.
Sisälläni kasvavat tarinat,
maan aikojen alusta.
Siitä, kun Suomen manner nousi
merestä. Silloin elivät satujen hahmot
täydellä terällään. Haltiat hallitsivat,
peikot pelottelivat, ja metsät olivat
elämää täynnä.
Maahiset olivat mahtavia, vallasta
taistelivat valon, sekä pimeydenkansa.
Silloin synnyimme runojenlaulajat,
tarinankertojat.
Olimme paikalla, kun alkeellisissa
oloissa ihmiset taistelivat elämästä.

Niin kuluivat kauniit kesäyöt
vuosisatojen halki.
Tarinat jatkoivat suusta suuhun kulkuaan.
Kunnes osa niistä ylös kerättiin,
liitettiin Kalevalaan.