Kestää
ne siivet ihmisen
vanki
et ole toisen sydämen.
Kaupungin
valot taas loistaa,
ikävän
surun hetkeksi poistaa.
Ystävä
on tässä toista kaltaistaan
etsimässä.
Ilta
laskeutuu ylleni
kohta
jo yö hunnuttaa
ikävän,
uneksi muuttaa
päivän
hetket sateiset.
Sinä
kyllä löydät oikean
suunnan
et eksy itsestäsi,
kaupungin
valot ovat
kauniit
keskellä surun.
Yö
yksin minun saartaa
uniin
mustiin samettisiin
minä
kietoudun peittoon
sen
pehmeys käärii
minut
syleilyyn yksinäisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti