Sinä
tatuoit rakkauden kuvaksi
iholleni
enkä mahda mitään
solujen
sinfonia antaa ilmoille
äänen
meren kohinan kaltaisen
vai
onko se ääni kuoron seireenien?
Aika
myrskyn kanssa eteenpäin käy
ei
poutaa tunteiden missään näy.
Mielin kielin
ennen kaiken
eteen
työnnetyn kakistellen nielin
neito perhon
rooliin alistuin.
Sisälläni
silti villi vapaa kotkan
sielu
maku palaa odotti vain.
Sinulle
kai hetken olin maku pala
kuin
vuoripuron villi harvinainen
taimen kala.
Liian moni saalistaa
minua
yritti turva paikkaa
poukamasta
hain.
Hetken
aikaa sulauduin
turvaan
maisemaan, kunnes
vapauden
tuulet liikaa alko haisemaan.
Peilityyni,
kun on veden pinta silloin
elämän,
ja kuoleman
lunnaat
maksaa saan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti