Tuska

Se hetki kun astut huoneeseen

tunnen selinkin selässäni

polttavan katseen.

Ilma syttyy tuleen , ja erossa

kun ollaan jälleen olet

kuin vaahtoa meren harmaan.

Ikävä naulitsee ristille

naisen , kauneinta toiselle

jos antaa niin ei voi haihtua

mykkänä pois. Silloin

ei sydäntä särkynyttä olla vois.

Tuoksu menneisyydestä

saa stigmat tuskasta taas

vuotamaan. Sielua piinaa

ikävä, sydäntä aika kivussa

kantaa. Kaikki onni pois

katoaa valo sammuu ,

tuuli kylmäksi kääntyi

katkeran juon maljan 

elämä liikaa potkii taas.

Mitenkä jaksan kantaa

 tuskan sen

mikä paino lastina on ihmisen.

Kaipaus on kahle taas

ei valoa lohduttavaa missään

näy ihminen sisälle

pimeään tunneliin käy.