Esirippu
nousee taas
päivä
teatterin saa alkamaan.
Pellet
klovinpuvussa
saa
väkijoukon nauramaan.
Silmissä
sumenee
tiedäthän
ihmisen rakkaus
särki
sen sydämen.
Juuri
niin tunteisiin
minä
kääriydyn
niihin
niin kuin toogaan
pukeudun.
Suru
sulkee naiseen suun
mies
toiveista salaa
punastuu.
Minä
tunnen sen kuinka
minua
ihaillaan
hetki
salaa rakastetaan.
Ujous
miehen vie pois
ei
Mendelsshonin häämarssi
koskaan
meille soi.
Minä
olen liian uupunut
noilla
maailman upottavilla
soilla , tasapainoilen
lahoilla
pitkospuilla.
Sisälläni
on puolikas nainen
yritän
olla täällä läsnä
joskus
uppoan, vajoan
maahan UTOPIAN.
Vedä
minut sieltä pois
tartu
käteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti