Ilmassa on jälleen tuoksut tuhansien kesien
luulen äänet lintujen ja silmissäni
näen kuinka joutsen on uskollinen parilleen
ja palaa jälleen Suomeen uudestaan pesien.
Kaipaus
kaari sillan osaa rakentaa
minulla
ei ole enää sellaista sydäntä
joka
löytää sen salatun rakkauden.
Huomisen
takana on
päivä
toinen saman moinen.
Tänään
aivojen melankolia
huutaa
megafoniin että
kuulisin
sen paremmin.
Kotini
on se paikka jossa
aika
maleksii kellon tahtiin,
ihmiset
kuin mantran toistaa
mikset
osaa voi rakastaa.
Luojan
luomat kuin sopulit
joukkoina
vaeltaa paikasta toiseen.
Minun
sydän se on kuin
leiri
pakolaisten
vaihto kauppaa
tunteet siellä käyvät.
Joskus
ei piikkilangan piikit tunnu
eivät
silmille näy.
Minä
sinua joskus rakastan,
liian
pian taas viha veren punaiseksi
maalaa
sielun maiseman.
Syliin
mustan maan liian
monta
rakkautta olen jo
joutunut
kantamaan.
Rakkaus
se on tunne tuskan kaltainen
minne
pääsen alta sen.
Minä
sinua vaan, vihaan taikka
rakastan
turhat ajatukset
jälleen
pakastan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti