Elämää tuhlataan yllin kyllin
on aika häähunnun, ja mustan
suruharson tyllin. Tunnen valuvan
ajan välistä sormien, ja taistelen
elämästä keskellä normien.
Tylsyys liian usein rappaa
seinää elämän, ja tunnen
yksinäisyyden kuin hirttonuoran
kaulani ympärille pyrkivän.
Miten täällä pärjää Hilarius
Hentomielinen, ja mitenkä
lyhyt voikaan olla lento
perhosen kaltaisen ihmisen.
Minä joskus hukun massaan,
liian usein minut silti aina
huomataan. Sanovat taide
on elämän mauste, ja mitä kirjoitan
se toisinaan innostuneena huomataan.
Tänään minä kellun rakkauden
lapsivedessä, ja ehkä huomenna
synnyn syrjäiseen runottomaan
maankolkkaan Äiti maan
napanuoran kiristys se on
aina levottomalla sielulla veressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti