Tunturin tyttö

Ajan ketjut mitenkä ne punottiin,

millä lailla silmukka toiseen liitettiin.

Miten juhlittiin kypsyvää viljaa,

elon juhlaa meluten, vai hiljaa?

Hallavien soiden harsoiset ketjut.

Keijut tanssimassa niittyvillan yllä,

aurinko kruunaa aamut ,yön

kanssa syleilyllä.

Sanani saappaat niiden raskaat jäljet,

upottava turve kantojen alla.

Lepopaikka letteen keskellä,

toiveunta vain. Se hetki kesäyön

valaistaan pallosalamalla.

Halojen valot loistavat yllä vesien,

minä Eino Leinon runojen taikaa

usvasta imen kesien.

Muistan Saima Harmajaa,

senkin tutun jälkipolvien nimen.

Eeva Tikasta lähti ääntä,

kaihoisaa katsetta, ja harmoniaa.

Ystävyys yli vuosikymmenten kantaa saa.

Vahvuutta olla niin kuin tervaskanto,

ryhti ylväs ja hyvä ulosanto.

Ei kultaa, ei kunniaa, sitä tuskin

tarvitaan. Auringon kullasta loistavat

pinnat järvien. Minä olen unelmissani

tunturin tyttö, kairaa kohti kävelen.

Soittaa Seitarummut pumtsi pum,

ja tunturissa ulvoo susi.

Minä, ja Eeva kaksi erilaista,

Suomen kansan kirjoittavaa naista.