Minä taidan tietää mitä rakkaus on

Minä taidan tietää mitä rakkaus on.

Se on vieras maailma, satua, sekä

utopiaa, joka poluille etsii

eksynyttä kulkijaa.

Etsii veräjän, ja portin avaajaa,

sekä sulkijaa. Elämän tiellä,

niin paljon on mutkia siellä,

ja vaarallisia sivuteitä,

ne usein harhaan johtavat meitä.

Vastaan tulee piruja, sekä enkeleitä.

Ihmisiä, ystäviä, rakkaita, en

koskaan unohda teitä.

Tätä samaa karmaa jakaa

joukko yksinäisten, pelottomien,

ja arkojen, sekä itsepäisten.

Heiluu tuulessa villinä neiti Kesäheinä,

syksyn tullen hän on täynnä muistoja,

sekä onnen särkemiä sirpaleita.

Jokainen meistä tahtoo palan rakkautta

omistaa, joku sitä ehkä koettaa toiselta

salaa varastaa.

Selkäni minä tuulelle käänsin,

nostin kauluksen pystyyn viimaa vastaan.

Niin silloin salaa rakkaus jostain luokseni

saapui. Kaamoksen voima jalkoihisi

kaatui, siinä huomaamattomasti

vaahteran lehdet puusta pudonneet maatuivat.

Syksyn oikulliset tuulet talveksi muuttuivat,

sisälläni voimistuivat tunteet, ne minulle

rakkaudesta sinuun suuttuivat.

Ei koskaan tarvitse aliarvioida pienuutta,

pienestä idusta voi kasvaa tunne aivan

liian suuri. Lopulta tunnelmaan voi

aivan niin kuin haljeta.

Heiluu tuulessa villinä neiti Kesäheinä,

syksyn tullen hän on täynnä muistoja,

sekä onnen särkemiä sirpaleita.

Jokainen meistä tahtoo palan rakkautta

omistaa, joku sitä ehkä koettaa toiselta

salaa varastaa.