Viisitoista naulaa

Viisitoista naulaa, arkussa vainaan,
uutta arkkua taas mä lainaan,
runoilijan sielu arkussa lepään.
Vierelläni ei ole ystävää ketään,
pohjaton kuilu, on sanojen kaiho.
Tiheä viidakko sointujen laiho,
tuska ja ilo, rinnalla kulkee,
nainen joka ne kokee on
viisas,ja julkee.

Röyhkeä kuin mies,
ja nöyrä kuin leski,
sanojen sointu jää ikuiseksi.

Kirjoitan, korjaan satoa taivaan,
uskoen Jumalan korjaavaan laivaan.
Purteni on heikko ,ja purjeeton
meri on ankara armoton.
Jalkani horjuvat kannella laivan,
suojelusenkelin tarvitsen aivan,
aaltoja kaivan;
purrella heikolla ruosteisella.
Aavalla ulapalla tuulisella.

Tarmo on poissa, armoa anon
kadotin jonnekin elämän janon.
ilta on tullut, elämä mennyt
muistoa raskasta kaivannut en nyt.