Erämaa

Niin hiljainen on erämaa,
vain suusi kuuta tuijottaa,
ulvonnan niin suuren aikaan saa
se sisältänsä nousemaan.

Se suurta kuuta katsoo vaan,
salistansa odottaa,
elämän nälkä
kylmyyden kadottaa.

Kuin susi olen
minäkin,
jotain suurta jälleen kadotin.
Hiljaisuus vain seuranain,
kaipaan omaa armastain.

Joskus ehkä vaikenen,
nyt hetken ulvaisen
lailla suden karmivan,
heitän tämän tarinan
aamuna heinäkuun lauantain
hiljaisuus vain seuranain.

Sieluni on erämaa,
siinä kaipuu ratsastaa,
huolet päivän alkavan,
synkkyydellä ratsastan
päivään uuteen alkavaan
,ehkä rauhallisuuden
joskus nähdä saan.