SUOMINEIDOLLE

Minulla on laulava sydän,

se useimmin kaihosta,

surusta laulaa. Joskus rakkaudesta,

ääni huutaa täyttä kaulaa.

Sydän musiikkia, runoja

tulvillansa, se on minun

ja hänen maailmansa,

joka kädestäni uskaltaa

tarttua.

Nyt on aika kunnioittaa,

Suomea, ja itsenäisyyttä sen.

Itsepäisyyttä kunnioittaa taistelijoiden.

Suomineidon helmoihin,

nyt laulan aidon kaipauksen.

Laulan niille, rohkeille

ihmisille, jotka niin paljosta

joutuivat kerran luopumaan.

Emme me pysty sitä ymmärtämään,

kuinka paljon me heiltä

saimme. Saimme tulevaisuuden

erilaisen.

Helliin käsiin suljen muistot

raskaat Suomen kansan.

Peittelen pehmeimpiin

lämpimiin peittoihin,

lohduttaviin lakaniin.

© satu tanninen

Kuuleeko kapteeni

Ilta on jo myöhäinen,

minä matkassa siskojen

kuljen tiellä yön varjojen,

yön tummuessa kumartamaan.

Katulamppujen suudellessa

maanpintaa , valokeilojen

leikatessa tietä yksinäisten.

Tänään minä en laula,

olen hiljaa,

istun puistossa yksinäisten.

Joukossa itsepäisten hahmojen,

haaksirikkoisten satamassa

on lunta puistonpenkeillä.

Minä kylmästä väristen,

on poissa minun suojelusenkelini,

se lensi kapakan ikkunaan.

Siipensä taittoi matkallaan,

minä joukossa taas laulan,

joku toinen lauantai.

Tänään olen hiljaa,

niin vaikenen, joukossa

yksinäisten.

Kotiin puistosta kävelen, suljen silmäni,

uneen hiljenen.

Yöni onko se surullinen,

kulkeeko hän saatossa

enkelten. Isääni muistelen,

isänpäivää päin,

kuljen unessani eteenpäin.

Olen maailman nainen

Olen maailman maatuska

englannin siveä kalpea leidi.

Minussa on Monalisaa, madonnaa,

katuhuoran irstasta saastunutta verta.

Houkuttelevaa reittä pulleaa nännipihaa,

suomineidon sileää joutsenkaulaa.

Kannan kurkussani lumoavaa

ääntä, jolla Seireenit laulaa.

Egyptin Kleopatran salaista lumoa

Japanin pyöreää painivaa sumoa.

Olen mailman naisten sirkuspeili,

Karjalan kunniden simpsakka heili.

Sisäinen Tanjuska ripaskaa tanssii

hempeä kaihomieli Wiener valssii.

Minussa on luostareiden nunnien

lempeä taistelu kehon puhtauden tiellä.

Jätettyjen morsianten kyynelten meri

jota kukaan ei koskaan jaksa niellä.

Geenesäni on Suomen

metsän pihka ja koivun mahla,

tunturien tuulet ja valkoisen peuran

jalkojen juoksu. Suomen soiden, hillojen,

mättäiden, suopursun tuoksu.

Jalkojeni jäljillä kaikuu satakielen laulu

sekä vuoripuron juoksu.

Minussa elää yhä Karjalan itkijänaisten

surkea valittava kaipuu, ja kyynelten

tahtiin varteni pikkuhiljaa kumaraan taipuu.

Unelmissani

Ehkä unelmissani sinua

enemmän lemmin, unen toiseen

vaihtuessa hetken verran emmin.

Silloin, jos olisi minulla voimat Simpsonin,

niin hiuksiin vahvoihin sinut kietoisin.

Sanoisin täysin sydämin sinua lemmin.

Et karkuun voisi minun lempeäni juosta,

olisin sinulle kahlitseva loitsun noita.

Rakkauteni olisi paino kutsuva

suonhengen taiankutsu suosta.

Niin mättäältä mättäälle tanssivat

Ilmattaret kesäyön immet, 

ja usvan hunnut

päällensä vetävät maat, mättäät sekä rimmet.

Kalevalan kansan nainen Marjatta,

syksyisin mättäät sadollansa koristaa.

Niin myöskin hillakruunut suon pintaa

siellä täällä mehukkaana koristaa.

En ole niin kuin halla jää,

ei tunteeni haihdu viileiden öiden myötä.

Sydäntäni lämpö värisyttää,

ei pois haihtunut helteisten kesäöiden myötä.

Minä voisin olla niin kuin Ilusia

kimmeltää vedenpinnassa auringon

valon myötä. Kohta saapuu syyskuu,

elokuu sirpillä leikkaa sadon pois

se onkin miellyttävien vahvojen miesten työtä.

Minä osaan pimeyttäkin rakastaa,

kuunkajoa tähtiä, sekä yötä.

Päivänkorennon tanssi

Päivänkorennon tanssi

Se hetki , kun kesä ei laula

enää lauluja niin silti

sisälleni kesän saan säilymään

kuljen huomiseen häilyvään.

Sinä teet maailmasta kauniimman

sen värit sävyt elän paremmin,

ja huomiseen kuljen askelin

aremmin. Tänään vielä

päivänkorento tanssii

päällä neliapiloiden nurmikon,

ja minä koen sisäisen

hurmion, se vaikka voi

olla alku oudon turmion.

Sisälläni soi häämarssi

yksinäisten ihmisten

yltiöpäisten. Rakkaus se voi

niin lyhyt hetki kuin tähdenlento

halki avaruuden suuren.

Syksyyn kasvatan sisälleni

jonkun toivon siemenen

missä yhteinen tiemme on

löydänkö sen jostakin ?

Tunnen sisälläni suuntaa

antavan huomiseen kasvavan

tukevan juuren.

Lyriikkasoppaa

Katua katsoo katuva näin

hetkessä asiat ovat peräkkäin

minä keijukaisen sateessa 

tanssivan näin

se ylväänä siipiään

väräytteli

on edessä satu tai 

annettava latu kun sitä sinulta 

pyydetään

joskus olin pimeän rajamailla

ja näin hyvän valoahohtavan enkelin

tunnen elämän karman

kuin kieron kovettuneen rinkelin

tunnen asfalttiprinssit sekä

ylpeät prinsessat päällä maan

minä lyriikkasoppaa

maailman näläisille sieluille

toreilla jaan

on otsallani sympatian kruunu

ja kesäisin variksen saappaat

jalkoihini Maa Äiti lahjoittaa

varo vihollinen seisoo

siinä pukeutuneena

mustan enkelin vaatteisiin

ja pedofiili korkeaan virkaan valittiin

ja kansa suutaan aukoo turhaan

niin kuin kala kuivalla maalla hengittäen(c) tanninen satu

Elämänkaari

Aurinko hetken nukkuu 

kuollut aamu heräänkö sylistä yön ?

Haikeaa kurkien huutoa ja keijujen jalan jälkiä.

Aamun auringon säteiden tarvitsee lävistää ilma.

Elämä voi olla hetkisen pelkkä kuvitelma.

Kävelen olkapäilläni koko Linnunradan paino

käteeni mahtuu elämän kaaren viivat. Kaikkeuden 

keskellä minä elän

käännän yön hiipiessä horisonttiin

päivälle selän.

Olen nainen, joka kävelee elämän ja kuoleman reunassa.

Olen tyhjentänyt kyyneiden kaivon kauan sitten.

Kaikki myötätunto kyyneleet ja unet

ovat vain muistojen hentoja haikuja

eramaiden kallioiden kaikuja.

Kasteiset yöt ,ja huomenna ei ole millään mitään merkitystä.

Olen upottanut sinut hetkeksi minuun

ruumiini kostaa sen ,että olen nainen.

Taivaan puolesta synnytän poikia jotka

 ovat sotilaita, uskollisia, voittamattomia ja hetken rohkeita.

Juhannusruno kuvana

Homelinnat

Körttikansan nirvana lepäsi koivunlehdellä

kirvana

hyvää nostalgiaa siinä tuntuu kuin mennyt

aika takaisin palaa

kuuntelen hectorin muusiikkia yöllä salaa

salkkuprinsessat aamusin valtaavat kaupungin

kiire kiire töihin on

korvissani soi liikenteen melu mahdoton

SATO rakentaa uudet homelinnat

eivät ne kaupaksi helpomma mee

liian kovat ovat hinnat.

Sydämen taikaa

Pohjan tähden

pohjan nähden

taivaan rantaan myrsky kohoaa

rakkautta kantaa

toisilleen antaa ihminen

toisiinsa yöksi kääriytyy

siinä on yksi syy

antavat he turvaa toisilleen

mennyt on mennyttä

jäännösenergiaa ihmisten

menneisyyden kaikuja

hentoja haikuja

oikeaa aikaa

sydämen taikaa

sydämen koskettelijat

tulevaisuuden tutkijat.

Saksanpolkkaa tanssiva naakka

Aikaa kuuntelen

muistoja kermaisia suuntelen

minulla vielä tähtilamppu

ikkunalla palaa iltaisin

sinulta salaa

vaivun muistoihin jonnekin

melankolia saa vartalon

joskus kartumaan

kuin balleriinan joutsenlampeen

kuuluvan

elohoipeinen luonne siitä

täyttyy tämä huone

joskus jalat kuljettavat Sointulaan

verenpaine on se paha aine

vieroittaa minut roseviinistä

aamulla olen elämän kanssa

hyvää pataa ja iltaisin

elämä kiertää väsymyksen rataa

karaokeen tahtoisin

niin kuin oopperadiiva joskus laulaisin

betonin tuoksu kaupungin

kevään juoksu tuoksuu sieraimisa

silmiä hiertää kevään siitepöly

kevät kerää unelmia

kevyitä kuin pumpulia...

tanssii keväinen naakka

se on opetellut saksanpolkkaa

siitä saakka kun muutin kaupunkiin.

Ajan ruoska

Missä ovat ne peltihyrrät

sekä peltiapinat jotka lapsuudessa

lattialla pyörivät

kun lapset yhdessä piirissä hyörivät

missä ne nuoruuden kihkon kapinat

silloin kun Hector lauloi

Ake Make Pera ja mä

sekä Asfalttiprinssin aikaan

kuinka uskoimme me

romantiikan taikaan

tehtiin pieni vallankumous

maalasimme piece merkkejä

mielenosoitustauluihin

ja oli sekin aikaillaankun kaikui

laulu Kalliolle kukkalle rakennan

minä majani

ohitse kiitivät parhaimmat

elämän vuodet

ajan ruoska vanhensi meidän

ulkokuoret

vain sisälle ihmisen

jäivät ehkä ajatukset nuoret.

Yksinäisyyttä

Muukalaisten maassa yksi ainoa turvapaikka on

sylissäsi arvokkaassa aamulla nousen sylistä yön

minä silmilläni sinua syön

mustarastas laulaa

jossain kaunis joutsen nostaa

soreana kaulaa

sinä virität lemmen paulaa

minä rakastan tätä aamua

se on kulkemassa kohti päivää

ilman ajan painavaa taakkaa

turvaton olen

ilman taivaan takojan ruosteista kaulaa

sylisi suojaan iltaisin kaipaan

kun aurinko ripustaa nuttunsa naulaan

maailma se on kivinen rippakivi kaulaan

minä yksinäisyyttä mukana kannan

alla siniharsoisen taivaan rannan

kai jäädä saan sinun viereesi kulkemaan

en palele enää sielu on kuin

usvan yli kantava lautta se kulkee

rakkauden kautta.

Vanha Vapaudenpuisto

Kuka parsii katujen haavat

ne kuumaa pikeä päällensä saa

Joensuu vuotaa vetistä verta

Vapauden puisto maan tasalle jyrättiin

Antin Ahven itkee kylmin kyynelin

tyhjiä sanoja media jakaa saa

naakka torilla kalansuolia oksentaa

sydänverellä kaikki muistot

silmien edestä pois jyrätiin

ei auttanut mikään

ei mielenosoitus ei

riippuvat runot poppelin oksilla.

Sateenkaari päällä taivaankaaren

Hartioilla koko maailman paine

elämän raaka-aineena vain oma dna

joka yrittää jatkaa eteenpäin elämää

joskus jumitun paikalleen

Kela soppaa silloin kun

ihmiset jossain feissareilla rokkaa

on elokuvissa Tuntematonta sotilasta

Näkymätöntä Ninniä

teiniä joka kauhistuu poskessa

paistavaa finniä

isä anna anteeksi

että teini on känkkäränkkänä

anna sekin teinille anteeksi , kun

9 vuotias sisko puree kuin koira

mustasukkaisuuden takia ranteesta

ihmiset menevät rakkaudesta

sekaisin anna anteeksi kun

joskus parisuhteessa mokasin

ei aika lennä eiliseen takaisin

mutta huomiseen joskus

siivet hyvin ilmassa kantavat

ja mielialan tuulet iloa kantavat

minä tunnen jo hyvin

kaikki meidän perheen tavat

silti joskus jotkut hetket yllättävät

ei ole enää kevät nyt on kesäkuu sen toinen päivä.

Voin olla pihlaja värisevä

tai haavanlehti tuulessa tärisevä

yhä tsernopolin saasteista säteilen

kadun oikeaa puolta pimeällä valaisen

joskus elämä voi olla kuin kiharrusrauta

teini huutaa hei äiti miksei Jumala meitä auta ?

Kaiken kurjuuden päämäärää on aina hauta.

Sateenkaari päällä taivaankaaren

ilon lapsen silmiin herättää

spektrit värien minä

niitä hetken myös ihailen.

Minä vielä täällä yskien hengittelen

viimeiseen hengenvetoon asti

pidän maailman reunasta kiinni

sormiin se sattuu kamalasti.

Hupparipäät

Sulavasti jos ilo etenee

luo ketjusilmukoita

ystävyyttä ei mikään voita paitsi

ehkä rakkaus hetkittäin kuitenkin

kierrätystä kannatan myös

sanoja lauseita kieritän

joskus osaan kirjoittaa

kauniita korulaiseita

joskus lauseet ovat

kuin puhkeavia paiseita

yhteiskuntaa kritisoivia

silti melodisesti soivia

sateen sylissä lepää Joensuun kaupunki

eilen oli tori täynnä elämää

tänään tori hetken lepää

odotaa auringon tanssivan

yli maiseman

olen rakastunut kotikaupunkiin

se tunteen tietää paremmin

kun on ollut muualla

pitkään pois

kun viimein pääsee takaisin.

Joku outo labyrintti

josku lamppu palaa

ja kynttilän sytytän salaa

hetken voi olla pimeänä vintti

rasimin rattaissa ei saa antaa elämän pyöriä

ei saa haitata ihonväri ei

oletko hetero vai hintti

ei saa minua karsinoida

antaa kaikenlaisen musiikin soida

sos sos sos sanon jos nyrpistät nenää

en tahdo olla ystäväsi enää

jos omistat rasismin raadollisen harmonia

minun kotini on joskus Mikä Mikä Maa

joskus aika tylsällä vanhalla ruunalla

ratsastaa

suurenmoista on nauttia päivistä joista

ei hohda auringon valo vaan sadepisarat

kastelevat hupparinpäät.

Tahdon hyvyyttä katsoa peilistä

Ilta pimeni vaivihkaan

minä tahdin kämmeneni

puunpihkaan

silloin taivaan tähdet lensivät

kämmenelle en

tahtonut olla mikään pelle

harvoin käy ihmiselle

että avaruutta osan

kantaa saa

me kestämme sen

että rakkaus tuo ikävän kaipuun mukanaan

sen tuntea voi kuka vaan

ken kantaa rakkautta mukanaan

juoksen lujaa maailman kujaa

tahdon hyvyyttä katsoa peilistä

en muistella eilistä

vaan odottaa huomisen hyvin kantavan

onnea sen meille antavan

sateen jälkeen pisarat tanssivat

kuivuessaan haihtuen musiikin

tahtiin jonnekin

kun kuu nousee kaarelle taivaankaaren

minä kädestäni

pihkan tahrimat tähdet taivalle

takaisin ravistelen.

Sanojen kehä

Sisälläni kiertää kehä sanojen

olen rakkauden orjatar

sanojen lennokkaiden luojatar

sinä tiedät paljon

muttet ymmärrä rakkauden

tasapainoilusta yhtään mitään

olet osaton onnellisuuden

arkun avaimenkantajan osasta

tunnen onnen raskaana painona

hartioideni yllä

sen painon voi riisua pois ainoastaan syleilyllä

minun ikkunallani kasvaa kärsimyskukka

ei kodissani viihdy mikään palmu ei edes jukka

minä morsetan sos sos sos

en mielellä leiki suomenkiellellä

sillä riimien tulvaan voi hukkua

missä on vahva taivaannaula sen

vahvistamalla oksalla voi käki rauhassa kukkua

onko meillä täällä lähellä onnenkantamoinen

tarvitaan Amor ampumaan nuolia

tahdon hetken vielä elää ilman huolia

kohta on Juhannus mitä jos

kesä loppuu ennen aikojaan

enkä kerkiä tanssia pihanurmella

auringonkukkia varpaan väleissä

annan laulun viritä sisältäni

ennen kuin morsetan sos sos sos...

minne katotimme päivät nuo

jolloin aika oli pitkä venyvä käsite

ei mikään kokouksien esite

eikä rakkautta tärkeämpi ollut mikään esine ?

Hiljaisuuden kaivo

Missä on se hiljaisuuden kaivo

johon hukutettu on elämän

kiihko sekä raivo

rakkaus kai sinne

myllynkivi kaulassa

tänään hukutettiin

minut niin kuin Ruusunen

illan tullen sadaksi vuodeksi

nukutettiin

ymmärrän olevani viisas

joskus ehkä hetken kiivas

en viihdy jatkuvasti

kuohuvien tuoppien lähellä

en pyöri nostatushiivas

kaipaan hetken pimeyttä

nuotion tulen kajoa

en ehkä tänään alemmas vajoa

en pienestä hajoa

ollen monessa ruosteissa

maailman rattasssa pyöritetty

vartaloni on tiukkaan

joskus nyöritetty

etten enää henkeä saa

hetkeksi maailman ratas

ylöalaisin pyörähtää

ja lokki päähäni

nauraen ulostaa

juostaan tästä kavaluuden

keitaasta pois ehkä

jossain turavallinen rauhauhallinen

paikka olla vois.

Kohti kevättä

Harmaa harso tanssii yli maan

pukee luonnon kuin lakanaan

minä hämärää hyssytän

keinuu kehto Äiti Maan

hetkeksi kiedot minut palttinaan

se hetki meni ohi jo

silloin tanssivat yhdessä maa

meri tähdet kuu sekä aurinko

odotan kevään kentaurin

puhaltavan pajupilliin

silloin levottomuus viskaa

pois harmaan harson päältä

helmikuun

kevät se on kepeä tanssiva sana

ja tulvasta muodostuu purot

joka valuvat kuin luonnon oma

vesihana

sanon perhana se on ketterä

kirosana ihan vaatimaton vallattomasti

katkaisee huoneen hiljaisen harmonian

kohta kiirehdin kevään luokse

jalkani nykivät jo oi juokse 

kukkivien valkovuokkojen luokse.

Liikaa rakkautta

Se ei ole tärkeää jos joskus

pakoon aivot juoksevat

ajatusta järkevää liikaa rakkautta

kohden Kosiosutta tunnen

aina ohimennen tuntuu aivan kuin

silloin ennen kaipuusta ikävästä halkean

alle katulampun kuin aarni valkean

liikaa tunnen rakkautta sinua kohtaan

sinä vaan tarjoat minulle itse suolaamaasi

kirjokohta.

Tule uni lepo tuo

Olet kartta kaukomaan tunne oikea

ajatus kovin soikea sormiani hyväileväasia

tai elämän kaaren riemurasia
kosketus on rakkaus tunneaisti

sametin pehmeä sen ääni kahina
aistit on ihmisellä joskus kuin elämän rattaiden rahina

tuoksusympioosi mistä tulee outo tuoksu

henkimaailman onko se maailman ruostuvien rattaiden juoksu
minulla on tunne henkinen krapula

korvissani kaikuu maailman rattaiden väliin jäänyt kapula
tule uni lepo tuo vie minut seesteisen

unishamaanin luo vie pois unet uuvuttavat

kuumeen kirous hikipisarat haihduta iholtani

viilennä niskan kaaren kuumuus pois vie

hullun houreet kalman kaarneen rujot runot.

Hetki Sointulassa

Hän oli sellainen auringonpilkku Jukka

ei kiinnostanut muu , kuin

massan mielestään puuttuva vetovoima

se on kuulema työntövoimaa

joka maailman kaikkeutta pystyssä pitää

sekä meidän olemassa oloamme

soimaa.

Täyttä illuusiota koko mies

vai viisas ehkä hän

maailman suurimman salaisuuden ties.

Pata kattilaa soimaa

illuusio pyöri sisällä tsunamin

vai hurrigaanin uumeniin senkö kadotin.

Kohti kevättä

Silloin kun mykkä

taluttaa sokeaa

tehtaiden shiluetit

taivaanrannan savupiipuillaan

nokeaa kaupunki pakkasen

kourissa valittaa

sydän ihmisen rinnassa

tuntuu kuin olisi se

kylmä kalikka

sinä ukonköriläs

joskus olet kuin pahainen

nulikka kohta koittaa kevät

taas ja ruumiisi kohmettunut

auringon paisteessa notkeutuu

silloin taas aika jotenkin

sotkeutuu

Kevään kutsuhuuto

Anna meille hetki aikaa

hetki helliä käsiä

ihon lämpöä toista vasten

jo ohi menneet ovat ne

talven pimeät päivät

vastaa kanssani kevään

kutsuhuutoon silloin

olisimme me kuin ne

kaislikkoon pesimään

tahtovat mandariinisorsat

pari yhdessä sinä ja minä.