Ilta
pimeni vaivihkaan
minä
tahdin kämmeneni
puunpihkaan
silloin
taivaan tähdet lensivät
kämmenelle
en
tahtonut
olla mikään pelle
harvoin
käy ihmiselle
että
avaruutta osan
kantaa
saa
me
kestämme sen
että
rakkaus tuo ikävän kaipuun mukanaan
sen
tuntea voi kuka vaan
ken
kantaa rakkautta mukanaan
juoksen
lujaa maailman kujaa
tahdon
hyvyyttä katsoa peilistä
en
muistella eilistä
vaan
odottaa huomisen hyvin kantavan
onnea
sen meille antavan
sateen
jälkeen pisarat tanssivat
kuivuessaan
haihtuen musiikin
tahtiin
jonnekin
kun
kuu nousee kaarelle taivaankaaren
minä
kädestäni
pihkan
tahrimat tähdet taivalle
takaisin
ravistelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti