Ilta on jo myöhäinen,
minä matkassa siskojen
kuljen tiellä yön varjojen,
yön tummuessa kumartamaan.
Katulamppujen suudellessa
maanpintaa , valokeilojen
leikatessa tietä yksinäisten.
Tänään minä en laula,
olen hiljaa,
istun puistossa yksinäisten.
Joukossa itsepäisten hahmojen,
haaksirikkoisten satamassa
on lunta puistonpenkeillä.
Minä kylmästä väristen,
on poissa minun suojelusenkelini,
se lensi kapakan ikkunaan.
Siipensä taittoi matkallaan,
minä joukossa taas laulan,
joku toinen lauantai.
Tänään olen hiljaa,
niin vaikenen, joukossa
yksinäisten.
Kotiin puistosta kävelen, suljen silmäni,
uneen hiljenen.
Yöni onko se surullinen,
kulkeeko hän saatossa
enkelten. Isääni muistelen,
isänpäivää päin,
kuljen unessani eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti