Runo kuin villiviini

Tahtoisin jo luovuttaa

vedenpinnalle painaa pään,

ja tuntea Isä maan alkumeren

kuinka se vetää sisältä

ihmisen pois elämää.

Sen jälkeen on vain humahdus,

sekä valo kaaret vuosien,

ja tunnenko turruttavan

keinuttavan liikkeen

Äiti maan lapsiveden ?

Ei tahdo enää tätä aikaa,

kun kipu naulaa hermot

kiinni Golgatan ristinpuuta

muistuttavaan harha kuvaan.

Syy ja seuraus mikä on karma

sen ihmisen harhaisen.

Ei tiemme täällä

käy läpi Edenin ei paratiisin

ruusutarhaisen. Kipua sekä

tuskaa vaan , ja kyyneleet

saa tiedon puun siemenstä

suureksi kasvamaan.

Oppi se ojaan kaataa

ihmisen neron kaltaisen,

ja tyhmyys tynnyrissä

turpoaa. Uutiskynnys

sillä kansa saadaan kaatumaan,

ja herrat niin kuin narrit

partaansa nauravat .

Inhimillisyys SE on hetken

yksi Urpo vaan , joka

kaasujalkaa polkee,

ja kusi päähän nousee,

kun esittelee hän turbo

ahdinta. Jostain tulee

se salainen liike runoon tähän

vielä kirjoitan ihan vähän.

Sen jälkeen tulevat ne

pilkun viilaajat, ja hiljaiseksi

ne saa vain the end sekä piste.