Minäkuva

Iltarusko nilkutti

pois yön alta.

Jo saapui uusi viesti

avaruuden ikkunalta,

sen lauloi taivaallinen

satakieli.

Se ylpeys, suuri peikko

luolastaan,

ei suostunut sen kauneutta

kuulemaan.

Sulki korvansa hän,

rakasti pimeyttä enemmän.

Menninkäisen lailla,

oli tuomittu pimeyttä

rakastamaan.

Minä keijukaisten sukuun

synnyin kai maailmaan.

Avasin sen ikkunan,

mistä kuuluu laulusatakielen.

Tunnistin sen maailman,

tartuin lujasti kiinni

siihen ovenpieleen.

Mikä käy sisälle taiteen,

huomisen, on alku

tuskan sekä kauniin luomisen.

Juice tarjoili minulle mehujaan,

sen taivaan poutapilven alta.

Missä on paikka levonmaan,

ja sananvalta lahjana Jumalalta,

tai saatanalta.

Minä olin Molla kuutamolla,

tai kanelityttö tehosekoittimessa,

ei tätä kirjoittamisen lahjaa

minulta voi riistää pois.

Se toimii, helteessä sekä pakkasessa.