Hiljaisuus

Hiljaisuus, se hetki jälleen,
kun aika pysähtyy ,
tai viivästyy hetkisen.
On tullut taika luomisen,
ja epävarmaan huomisen.

Aurinkoa ammennan,
ylle koko maailman.
Säteet, niiden kirkkaus,
riippukeinu,
pitsin virkkaus.

Aatamille ojennan
tämän kesän omenan.
Happamuus, on maku sen
vienon pienen sävelen.

Hameen helmat lyhenee,
nainen ohi kävelee,
vilkkuu reiden sisäpinta.
Mikä lienee siveellisyyden hinta?

Puun ja kuoren välissä

Puun ja kuoren välissä,
kaarna ihonani,
näissä käsissä.
Käsissä, jotka
ovat luoneet taidetta elämän.

Ihossani arvet puukoniskujen,
kaarnastani vuolit pois suuren sydämen.
Kesäkuu, katsoo kelmein kasvoin,
naama suojattu aurinkorasvoin.

Menneisyyteen ei paluuta,
tulevaisuuden lakaisee iso luuta.
Suomen suveen sukellan,
kanavaan nyt Marjalan.

Kirjailijan kannukset,
jaloissani kasvaa.
Suomut sekä pyrstö,
ne vielä puuttuu,
muuten tämä nainen
meren-neidoksi täysin muuttuu.

Kuin veitsenterien iskut jalkapohjiani
piinaa, tanssiessa kesäyössä,
en tarvitse viinaa.

Merirosvokapteeni vei laivassani
vallan, mastoon sitoi sieluni.
Hävittäen kesänlämmön
tuoden tänne hallan.

Ruiskukka

Ruiskukkapellon laidassa,
tanssin kesäpaidassa,
suuri rako puuaidassa.
Kissankellon sineen,
hukkuvat silmien sinetit.
Kutreilla keikkuvat päivänkakkaraseppeleet,
tytöt juhannuksen,
ovat peltoon eksyneet.

Vanhat Suomifilmit,
Ansa, sekä Tauno,
Suomen suvi,
kesän huvi.
Luonto kutsuu luolamiestä,
otsat valuu aivan hiestä.
Maamies viljan kylvää peltoon valtavaan.
Mies kaupungin astuu
lehmänläjään haisevaan.

Tervetuloa kesäkuu

Kesäkuu kesyttömin silmin
katsoo kohti keskikesää.
Pääskyset tekevät uutta pesää.
Ajatusten levottomien joukko,
valtaa aivojen ajattelukeskuksen.

Yksinäisyys yltää uutiskynnyksen yli,
tyhjä onneton rakkaudeton syli.
Satama vailla laivaa saapuvaa,
aavelaivat vain öisin jossain vaeltaa.

Merirosvot poistettu vesiltä kaikki aivan,
ankkuroin kaukaiselle saarelle satujenlaivan.
Aarrearkku täynnä sanoja vain,
lastenloruja tuhansittain.

Kirjailija, kannukset kiillotettuna,
sanojen miekka teroitettuna.
Todellisuus pois kaikesta erotettuna.
Kohti kesäkuunseikkailua matkaa teen,
toivon hauraan luoden huomiseen.

Autiotalo

Huojuva talo,
sammunut lemmenpalo.
Ikkunat rikki,
verinen mikki,
karaokelaitteet rikkinäiset
lattialla.
Elämä simputtaa,
samaa tarinaa,
lankkujen narinaa:
askelten alla.

Homeinen loukko,
hiirien joukko,
komeroissa noissa,
tunkkaisissa jauhoissa.
Leipälapio,
seinällä naulassa,
kertoo omaa tarinaa.
Joskus emäntä essunauhat
kaulassa,
leipoi leipiä.
elämän siemen aitassa
vakassa vanhassa.

Autiotalo, tyhjyys yllä
kattohirsien,
sammunut elämä
kirkkomaalla
alla hautakivien.

Kalassa

Kalassa kahlaten,
kaislikko käy,
missään ei suurta kalaa näy.
Aurinko paistaa,
taikka on sadesää,
kalassa viihdyn,
se on elämää.

Koukkuun madon pujotan,
siiman sotkun selvitän,
siiman veteen heilautan,
kalan pienen pyydystän.
Katveessa saaren pikkuisen,
rannalle yksin kävelen.

Vesille venosen mieli käy,
missään ei ulapan päätä näy.
Aurinko paistaa kimmeltää,
verkot veteen jossain jää.
Katiskan pistän kiven luo,
se suurimmat kalat aina minulle suo.

Viimeyönä sävelletty lauluni

Päivän matkan kerrallansa,
kädelläsi vaellan.
Hetken raskaan kerran olen pieni lapsi Jumalan.
Aika tullut kohta on,
maailmanlopun lausunnon.
Kädestäsi armoleivän,
otan vastaan nöyrtyen.

Ehtoollisen viinipöydän
eteen polvistun,ja rukoilen.
Päivä nousee jälleen kerran,
seuraa toista horjuen.
Pahuuden ja pedon merkin,
heikosti vain torjuen.

Päivä nousee,
laskee vuoronperään,
oppejasi muistan;
jyvät kerään.
Armon sekä taivaspaikan
Jeesus armollasi ehkä saan.

Syntisenä, maallisena
kumarrun nyt rukoilemaan.

Neiti aika

Kallein sä oot,
enkelit untasi varjelkoot.
Pilvityynyllä pää,
en kyyneltä nää.
Sateenkaari saaresi on,
aurinko lamppusi sammumaton,
kuunsakaraa saat rakastaa.
Otavan tähdistöllä ratsastaa.

On neiti aika tytär kuutamon,
hetki helähtävä sointu tähdistön.
Maa matkaa vain linnunradallaan,
sen akselit on poissa suunnastaan.

Yö syli pehmeä, ja lämmin on,
nukkumatti matkustaa nyt läpi
kuunsaariston.
On Venuksella verkkosukat
jalassaan,
kun kuunritarin luo käy
matkaamaan.

Suru

Suru kirjoittaa suurella sulkakynällä,
mollivittoisia muotoja.
Surun suuri painava viitta,
saa hartijat kumaraan.
Maailman sydän syöksymässä,
avaruuden mustaan aukkoon kammottavaan.

Toivoton toukokuu

Toukokuu tarttuu tuuleen kiinni,
murskaten,särkien unelmiini.
Aika on surun suunnattomuuden,
pelon ja pahuuden pelkojen suuren.
Anteeksi pyysin,
saanut en mitään,
askeleet raskaat kulkevat itään.

Pahuus on palkkana maailmaa vasten,
hyvyys,ja armo vain karkkina lasten.
Minut voi poistaa,unohtaa aivan
kannella istun haaksirikkolaivan.

On särjetty sieluni kannel

On särjetty sieluni kannel,
on kielet katkottu elämän,
on jalkani alla horjuva manner,
sekä surujen suljettu ruukku.
Ei ilosta enää tömise tanner,
on kaikki tuskaa,
mustaa raastavaa tuskaa.

On nurkissa piilotettujen surujen vuori,
on ilon, sekä onnen päällä lukittu kuori.

Huominen,huutaa avaruus,
tuoko tuhkan fenixlinnun?
Vai valittavatko kuolleet haudoissaan,
luon rukoukseni Jumalaan.
Anna minulle tyyni rauha,
anna oikeudenmukaisuuden taito,
anna vapautus vihasta,katkeruudesta;
anna taito olla ihminen rakastava aito.

Syntymäpäiväruno Katille

Tuntea joku,
niin kuin sinä,
maailmamme rakkaus pieninä jyväsinä.
Silmät kuin sielujen palava lyhty,
jossain helähti vaskinen kello.
Soi kevään konsertin sello.

Tänään istutan ruiskukkapellon,
sen sinen loppukesästä nään.
Onnea lisään sinun syntymäpäivään ,
nainen kaunis niin,
sinut maailmaan iloksi silmille lisättiin.

Äänesi äiti maa antoi,
jalkasi jäljet Afrodite sylissään kantoi.
Sydämesi lämmön auringolta sait,
aurasi värit sateenkaarelta hait.

Lasten runo

Missä ritarit ratsastaa kasvaa kuivaa kanervaa.
Nummilla haamuhummien,
vaeltaa joukko tummien.
Munkkien jono kulkee
läpi kuivan aromaan.

Ratsuna raudikko ruskea on,
matka on seikkailu mahdoton.
Kyydissä myös ratsun mukana on
,prinsessa vallantahdoton.

Prinsessan kruunussa kimaltaa,
seitsemän Otavan sakaraa.
Timantit maailman kirkkaimmat on.

Prinssiä prinsessa odottaa,
ratsu kulkee kohti kaukaista kukkulaa.

Ritarien haarniskat rautaiset kimaltaa niin,
häikäisee vastaantulijat kyyneliin.

Onnea äidin oma Sofia

Onnea Sofia,
soittaen sormesi kielille käy,
kannel kauniisti luo sävelmää.
Sormet on pitkät ja kauniit norjat niin,
ne hukuttaa kanteleen säveliin.

Tyttö soittaen hurmaan yleisön niin,
mummot murtuvat ilon kyyneliin.
Valssisuven Sofiaa keinuttaa,
kun kannel ilmaan sävelet saa.

Soita Sofia kohta on häät,
kohta tuonen enkelin solmivan liiton näät.
Soita hautajais-saatto, kun saapuu niin,
soita äitisi arkulla ,vaikka kastuu se kyyneliin.

Et soittoa Sofia lopettaa saa,
vaikka äitisi hautaa peittäisi,
sammal ,ja maa.
On enkelten kuoro valmiina niin,
joskus, kun liityt taivaallisiin soittajiin.

Ei punaista tupaa, ei perunamaata

En halua punaista tupaa,
en perunaa;
en lupaa rakastaa.
Aivan sama, elän tai
kuolen,
nyt haavojani nuolen.

Olen elonillan tuollapuolen,
suru pitää siitä huolen;
etten iloa missän nää.
Pelkkää pimeää tai hämärää.

Luopumisen tuskanpuussa,
kasvaa kukka toukokuussa.
Oksalla istuu orpo orava vain,
käpyä jyrsii allapäin.

Ajattelun alttarilla,
uhrina vain niittyvilla.
Savuttaa ja käryää,
sydän tuskan alle jää.

Se oli eilen,nyt on
uusi tähti syttynyt,
majakkana yössä
orioninin tähtivyössä.

Vilkkuu tähti toivonmaan,
mua ohjaa huomiseen parempaan.

(Runo tehty painajaisunestani ) Pirunmorsian

Miehen näen kylpevän
puhtaimmassa joessa Jumalan.
Vaan enpä tiedäkkään,
että hän kantaa pahaa sisällään.

Kätensä hän ojentaa,
se kyyhkysparven karkoittaa,
on silmissänsä katse pikinen
se polttaa läpi naisen sydämen.

Hän kihlasi minun sieluni
kiinni omaansa
Vaan hänpä vei sydämeni pimeyteen
tuo kaunis pahamies,
hän kaikki pahat taiat ties.

Kerran yöllä heräsin,
näin hampaat hällä vampyyrin.
Ja niin näin miehen tanssivan
kaltaistensa kanssa kuuta ulvovan.
Ei ollutkaan mies Jumalan,
vaan olinkin pirun morsian.

Jälkeen kuoleman

Kun minä olen poissa,
elän metsissä,joissa,
uomissa noissa,
sekä hillana lakkasoissa.
En elä juhlissa neitona kartanoissa,
elän matona mullassa, kalmistoissa.

Kuoleman varjo kantapäätäni tavoittaa,
sen viikatemies ikkunaani varjostaa.
Valmiina lähtööni viimeinen purteni on
en ole sen vuoksi mä onneton.

Viimeistä toivettani enkä mä täyttää
saa, ennenkuin ruumiini multaan lahoaa.
Tahtoisin viimeisen kerran lapsena Herran,
kokean kesän rakkauden maan.
Sitten olen viimeisen kerran valmiina
tuonen enkelin viikatteen iskuun puuduttavaan.

Tyhjä pää

Tyhjä ontto pää,
pitää sanoista ajatuksienverkko yhdistää.
En mitään kuule nää,
pakenen vain elämää.

Se voiko mitään yhdistää,
kun piiloon koloon yksin jää.
On ystävien joukko,
lämpimämpi kuin yksinäisyyden loukko.

Aivot täysin tyhjät nää,
ei yhtään sanan helinää,
ja päivät kuluu häviää.
Kaikki ajan atomeiksi leviää,
avaruuden alla istun jakkaralla.
On sieluni kuin pienen tytön,
kun löysi kevään ensimmäisen vuokkosen.

Lapsuuteen vain pakenen,
ajatuksin kerään sen metsämansikkatuokkosen.
Tai heinänkorteen pujotan,
sen kypsän suuren mansikan.

Öinen uneni

Kuunsillan yli kuljen,
avaruuden äänet sieluuni suljen.
Sinettinä suuren rakkauden,
sormeeni pujotan tinaisen sormuksen.

Utopian kaukomailla,
pumpulisia unelmia puhallan.
Avaruuden aallot tiedottaa
pimeyden,sekä tuikkivien tähtien sanomaa.

Samettinen yönsyli,
kantaa minut unen yli.
Aamuun aurinkoiseen,
herään karuun hetkeen todelliseen.

Erilaiset äidit

On äiti uhrautuva nainen
tai itsekäs erilainen.
On äiti hyvä tai hellä,
on ajatteleva vain sydämellä.

On äitejä niin erilaisia,
vain se yhdistää, että ollaan naisia.
Oma äiti vielä elää minulla,
hän kasvatti minua ankaruudella.

Tyyntä ja myrskyä,
elon tyrskyä.
Äiti on joskus mummo, äiti on nainen,
äiti on usein rakastavainen.
Äiti on joskus paha tai arka,
joskus iskuista lyönneistä kärsivä parka.

Torstai

Torstain toivottomuus iskee päälle
ottein ankarin,
pois vyötäröltä on käsi unelmien sankarin.
On elämässäni päällä vaihe kaikkein vaikein,
aamuun herään mielin tosi haikein.

Sade on yöllä pyyhkinyt yli karjalan,
heräsin aamuun kuin rasistisen arjalan.

Päivään nousen, kohti huomista käyn,
se onko yhtään parempi?-saanko siitä positiivisen näyn?

Sä nousit päähän kuin viini

Sä nousit päähäni kuin viini,
ennen sitä olin hukkua unelmiini.
Taivas poutapilvinen,
siirtää pilvet vähitellen pois,
aika jo auringon nousta ois.

Todellisuus kutsuu,
maa polttaa alla jalkojen,
asvaltti villi kutsuu
alla pyörän renkaiden.

Kuutioita alla tuhatkunta,
onko tämä vain toiveunta.
Harhaa, utopiaa ,satua vaan,
kun nojaan selkääsi sun kumaraan.

Huutaa asfaltti kumi käryää,
kesänmaku kielelleni käy,
huomista päin,
eilistä ei enää näy.

Naiseuteni hukassa

Naiseuteni hukkui,
riitaiseen narsistiin.
Elämänilo pois nukkui.
Tyyni taikka myrskysää,
en naiseuttani missään nää.

Nämä kädet naisen,
kynnet lyhyet,
öljyinen musta pinta.
Mikä on naisellisuuden hinta?

Lapsia neljä,
tyttöjä siis,
kuollut poika,
jos hän eläisi
olisi viis.

Elämä iltaan saapunut on,
yksinäisyys, sen polte
on lohduton.

Enkä mä tiedä kuinka
selvisin, läpi kidutuksen
helvetin.
Runoilijan ruusunpunaiset
lasit on hukkuneet,
tuhansien vihaisten sanojen alle.
Tuska ei koskaan sielustani
lennä pois maailmalle.

Tervetuloa toukokuu

Toukokuu ja iskee toivottomuus,
sormet multaa haroo vaan,
mieli harhailee ,samoaa,
ajatukset sanoo varotaan.

Viimeinenkö kesä tää,
enkö enää uutta nää?
Valmis olen luopumaan,
taisteluni lopettamaan.

Paloin loppuun,
tuhkaa vaan,
fenix-lintu liian heikko
nousemaan.
Olen iloinen ;surullinen
nainen,
en odota enää mitään,
en toivo mitään.

Kypsää viljaa,
niitä pois ,
silloin sydän rauhan saada vois.