V-leikki numero 2

Viehkeä virvatuli viritettiin,
värisevään valoisaan vaaramaisemaan.
Vaari vartioi vapisten vartaassa varttuvaa
viljapossun vajaata viipaletta.

Velipoika valjasti valkean valjakon,
Valamon valkoinen varjokuva
vierähti virkeään vinkkeliin.

Venla viritti viulunsa,
vinkuna väritti valittavalla vakaalla
vaakunnalla varikselta vaikuttavan
veikeän vikaäänen.

Viljamin viikate viuhtoi
vihreää viljavaa vainiota.
Vaihtaen varjojen vakaata vilkuntaa.

Vihtan viuhonta vihastutti vilkkaan
Viljamin. Varjo varjosti
valoisan viljavainion
vileään vilpoiseen vapauteen.

Valkea varjo välähti,
vilkkaan viikarin vilahtaessa
Valamon vilja-aittaan.

Joulurauhaa

Enkelini kultatukka

Enkelini kultatukka vierestäni väisty ei.
Eilenkin vierelläni varjelit,
ei ollut aika vielä minun lähteä
maille autuaille.

Tiedän että olet vierelläni,
kuljet kanssani kedollani.
Lapsena minulle naurettiin,
kun kanssasi lennettiin.
Valoa kirkkautta,
sitä suurta rakkautta,
siipiesi suojaa.
Kiitän kaiken luojaa,
kun annoit minulle enkelin.

Annoit taidon laulaa,
annoit taitoa monta ,
monelle uskomatonta.

Joulu nyt kutsuu meitä,
kuljemme vääriä teitä.
On unohtunut meiltä
tämä oikea joulun sanoma.
Usko ja opeta lasta;
armoa anna heikkoa tue, kanna.
Vieras on meille auttamisen taito,
opettele olemaan välitön aito.

Putoan

Putoan

Putoan, vajoan pumpuliin.
Se on kylmää, pehmeää.
Lentää ajatus pilven taa,
koskettaa se siellä purppuraa.

Kohtadattiin kuin laivat yössä
toiset ohittaen.
Missään majakkaa en nää.
Syttyy lyhdyt ikkuniin,
laivan lasken ankkuriin.

Hattaraa ilma kannataa,
jossakin on maa unelmain.
Sen suunnan kaukoputkellain hain.

Karikko on edessä kivinen,
sen kierrän takaa varjojen.
Merirosvo oon,
sun sydämes sitä varokoon.
Kierrän maailmaa,
tätä palloa valtavaa.
Etsin laivaasi ,
uhria seuraavaa.

Maailma lyö

Maailma lyö

Saapuu kohta pimeä yö,
kaipaus toisen taas yllättää.
Mun kirjoittaa täytyy,
jos osaisin säveltää,
laulun tekisin.
Vaan sävellys ei luista,
runon osaan kirjoittaa sentään.

Maailma sieluuni voimalla lyö,
sirpaleiden keruu, siinä vasta on suuri työ.
Surullinen ajatus taas voimalla yllättää,
sen kyynel taas poskelle vierähtää.

Joulu kohta jo saapuu surullinen,
jossakin kaukana mies onnellinen.
Kera vaimon,ja lasten lahjat
kuusen alle asettaa.

Minä istun ja itken,
yksinäisyys tää sapettaa.
Muistan Juicen ja Raulin
aika niiden ohi on.
Nostalgia vanha tuo mieleen
lämmön auringon.

On palanut katulamppu,
jonka ohi nyt hiljaa kuljen,
oven kylmän jäisen taakseni suljen.
Kohta joulu taas on,
kynttilät syttyy koteihin
lämpimiin.
Yksinäisyys astuu
kylmiin armottomiin sydämiin.

Aika tullut jo on auttaa ,
ja armahtaa. Kulkea kohti
valonantajaa. Kätesi ojenna
armosi suo, vie yksinäinenkin
jouluseimen luo.

Joulurauha

Joulurauha

Minun enkelini kultasiipi,
poutapilven takaa hiipi,
katselemaan maailmaa.
Kertoi sieltä Jumalalle,
joulun kiireen uuvuttamalle
äidille anna rauha sydämeen.

Äiti auta, hoida lasta,
estä pientä sortumasta,
houkutuksiin maailman.
Lahjat runsaat lapsen hämää.

Jeesus muista lahja tuo,
vie lapsi seimes luo.
Kaiken luoja meille joulurauha
sydämiimme suo.

Vie tämä sanoma läpi Suomen maan,
laita arvot aikaan parempaan.
Usko toivo meitä kanna,
joulurauha meille anna.

Eno

Eno
Eno sijaitsee keskellä Pohjois-Karjalaa osana Joensuun seutukuntaa puolen tunnin ajomatkan päässä Joensuusta. Enoon tullaan maanteitse viidestä suunnasta. Rautateitse pohjoisesta ja etelästä tai vesitse Pielisjokea vastavirtaan tai virran mukana. Lähin lentokenttä on Joensuun lentoasema Onttolassa 45 kilometriä Enosta. Helsinkiin pääsee Enosta parhaimmillaan vajaassa kahdessa tunnissa.
Enossa on kaksi taajamaa. Enon kirkonkylä, johon ovat keskittyneet hallinnolliset palvelut ja Uimaharju, jossa sijaitsevat kunnan teolliset työpaikat. Kirkonkylässä lähialueineen on asukkaita 2.750 ja Uimaharjussa 1.900. Enon väestömäärästä 66,4 prosenttia asuu päätaajamissa.
Enossa Pielinen puristuu ympäröivien vaarojen välissä Pielisjoeksi. Pielisjoki on nykyisin Suomen vilkkain sisävesien tavaraväylä lähinnä uiton ansiosta. Retkeilymaastot ovat vaihtelevia ja korkeuserot ovat suuria. Eno on tunnettu Ahvenisesta, joka on portti Pieliselle.


Lemmenlavalla tuli käytyä tanssimassa, kunnes tapasin tulevan mieheni olin silloin 16-vuotta. Olisin
halunnut lukioon jatkamaan , minulla oli huono todistus isä sanoi tuossa on ovi. Läksin kotoa muovikassin kanssa, tilillä oli 500:-mk rahaa. Rakensimme talon Paukkajalle, menin naimisiin. Kävin vasta sen jälkeen rippikoulun. Kirkkoherra Jouko Pesonen piti sen minulle kotona. Pääsin ripille Enon
kirkossa. Hoidin anoppia ja appiukkoani, jolla oli skitsofrenia kolme ja puolivuotta, kunnes sain heidät
vanhusten taloon. Siinä astiat lentelivät kummatkin vanhukset olivat pirullisia. Näin viimeyönä kummallista unta, entinen anoppini (=kuollut jo) leikkeli minulle sydämen kuvia vahakankaasta. Löin kerran entistä appiukkoani, koska hän tarttui rintoihini kiinni. Ei ole tullut lyötyä ketään sen jälkeen.
Appiukkoni oli haavoittunut sodassa ja hänellä oli sirpaleita aivoissa, joka vaikutti myös hänen käyttäytymiseensä. Yhtenä yönä hän ajoi minua takaa särjetyn kaljapullon kanssa. Hän oli alkoholisti myös, aina sai käydä jostain ojanpohjalta hilaamassa hänet ylös. Olin varmaan 19 tai 20 vuotta, kun menin maakellariimme hakemaan perunoita, olin kumarassa asennossa, kellarin katto lautakatto romahti ristiselkäni päälle. Siitä tuli osittainen halvaantuminen. Oikeasta jalasta meni tunto, vaikka se otti päälle kumminkin. Opettelin uudelleen kävelemään se kesti puolivuotta kunnes tunto ja voimat palautuivat jalkaan. Otin koiran nimeltään Ville se oli aivan kuin sirkuskoira osasi tehdä epätavallisia temppuja.
Ville jäi auton alle ollessaan kolme vuotta, sen ei tarvinnut kitua vaan niskat katkesivat kerralla. Itkin tapausta neljä viikkoa. Sitten otimme koiran joka oli päätetty lopettaa vihaisuuden takia. Koira oli 1,5 vuotta ja vartioi lohilammikkoa. Koira kesyyntyi hyvin, eikä ollut vihainen omalle väelle. Koira eli 13-vuotiaaksi kunnes oli lopetettava sairauden vuoksi. Olen aina tykännyt käyttää käsiäni, tehdä käsilläni kaikenlaista käsitöistä alkaen. Kudoin ennen paljon mattoja, neuloin käsin ja koneella, virkkasin. Maalasin myös öljy- ja muilla väreillä, sekä ompelin vaatteita päällysvaatteitakin.

En tiedä rakastinko entistä miestäni milloinkaan, näin jälkikäteen on vaikea sanoa .Erottiin sovussa riitelemättä ja vielä nykyäänkin meillä on hyvät välit. Hän oli 19-vuotta minua vanhempi ja hänen terveytensä meni ennen aikojaan, se oli eron syy. Olin viisi vuotta Postin ja Telen palveluksessa, siivosin ja lajittelin postia. Sitten pääsin puoleksi vuodeksi työllisyystöihin Enonpesulaan, oli vuosi 1990. Ajoin sinä aikana ajokortin. Rakensimme toisen talon Pielisjoen rantaan, ero tuli talon valmistuessa. Emme riidellet oikeastaan koskaan.
Kävin laitoshuoltajan koulutuksen Joensuun Aikuiskoulutuskeskuksessa, olin päässyt myös Kotitalousoppilaitokseen valitsin mielestäni mukavimman vaihtoehdon. Opiskelu oli silloin helppoa minulle, olin luokkani paras kaikissa aineissa. Menin kihloihin opiskeluaikoinani. Tapasin tulevan mieheni ja menin uudestaan naimisiin 1991,se avioliitto oli aika riitaisa ja lyhytkestoinen.
Asuimme ensin Härkinvaaralla. Tutustuin silloin Keskituvan Merjaan, joka on yhä parhaita ystäviäni. Vuonna 1993, oli minulla keskenmeno. Vuonna 1994, syntyi Maria Karoliina Vallius.
Karoliinan ollessa puolivuotta, jouduimme velkojen takia myymään mieheni talon. Muutimme lentoasemalle vuokralle paritaloon, jossa oli homevaurio ja muurahaisia. Karoliina söi niitä. En ollut
vielä silloin saanut työpaikkaa. Sain työpaikan heti muutettuamme. Karoliinan ollessa 8 kuukautta, pääsin Joensuun Yliopistolle työhön. Siellä olin Sari- Tiia Marjatan syntymään asti 1996. Mieheni kävi lähihoitajakoulua Sarin syntyessä. Minä olin ostanut 486:sen tietokoneen jo Härkinvaaralla. Meille tuli
yhtenä päivänä yllättäen hänen luokkalaisiaan tekemään tietokoneella koulutehtäviä. Niiden joukossa oli
Jan, ihastuin ensi näkemällä.

Pyhäselkä

Pyhäselkä

Pyhäselkä on Joensuun seutukuntaan kuuluva, Suhmuran Santran ja Mulon Mantan kotikunta.
Kunnan taajamat: Reijola ja kuntakeskus Hammaslahti. Kuntakeskus Hammaslahdesta matkaa Joensuuhun on 25 km ja lentokentälle 35 km. Reijolan taajamasta matkaa Joensuuhun on n. 8 km
Kuntaa halkovat valtatie 6 ja Karjalan rata.

Täyttäessäni 14-vuotta muutimme Niittylahteen. Isä siirsi minut kysymättä minulta Pyhäselänlyseoon
koulu muuttui samalla peruskouluksi , vaikka päästötodistuksessa minulla lukeekin keskikoulutodistus.
Ei ollut yhtään hauska aloittaa taas uudessa koulussa. Olin kaikissa aineissa jäljessä, olimme lukeneet
Hitaammin samoja kirjoja edellisessä koulussa. Sain taas uusia ystäviä Irmelin, Birgitan ja Päivin joka
asuu luultavasti nykyään Polvijärvellä. Keräsimme kesän risuja polttopuiksi äidin kanssa navetan täyteen.
Myöhemmin otimme navettaan kanoja, kukon sekä kaksi vasikkaa. Jouni kirjoitti kanoille punamulta-
maalilla nimet höyheniin. Kukko oli nimeltään Roope ja se oli vihainen, en antanut sovinnolla kerätä
kananmunia navetasta. Oli kulttuuri shokki muuttaa kerrostaloelämän jälkeen maalle. Meillä oli nyt
kantovesi kaivosta ja ulkohuusi. Kissan otimme myös. Ensimmäinen kissamme metsästi villasukkia,
hiiriä se juoksi karkuun. Isä joutui lopettamaan kissan, kun neulottavat sukatkin sukkapuikoilta tuli
syödyksi. Naapurissamme asui Eskeliset ja Eskelisen Tyyne yksinään toisessa naapurissa. Jouni nimitti
Tyynen kanamummoksi, koska haimme sieltä kananmunia ennen kuin saimme omat kanat munimaan.
Jouni oli lapsena hyvin ahkera, hän kävi kolaamassa Tyyne mummon pihan. Oman pihan myös hän
puhdisti lumesta mielellään.
Koulussa Ruotsin opettaja oli joku kiukkuinen vanhapiika, hän itki minun tyhmyyttäni ruotsinkielen
opiskelussa. Huuti ja haukkui itkun välissä, että tahallaan heittäydyn niin tyhmäksi. Äidinkielessä pärjäsin hyvin, ainekirjoituksessa varsinkin. Biologiaa minulle opetti kirjailija Eeva Tikka, siitä asti minulla on ollut haaveena tulla kirjailijaksi. Eeva oli mukava opettaja, taisin olla hänen lellikkinsä.
Hänen tätinsä asui naapurissamme Niittylahdessa, jossa hän vieraili usein. Hän kävi joskus meilläkin.
Myöhemmin tultuaan enemmän kuuluisaksi Eeva Tikka lopetti kokonaan opettamisen. Hän oli hyvä
Biologianopettaja teki sen aineen mukavaksi, minäkin pärjäsin aineessa hyvin. Piirsimme kuvaamataidon
tunnilla kuvan Eeva Tikasta, kirjansa mukaan `Kuin vaahteranlehtiä iholla`. Kuva oli koulumme seinällä
näytteillä pitkään. Minä tykkäsin Juicesta silloin, kuuntelin koulussakin välitunneilla Juicea. Minulla oli
pukeutumisessa aivan oma muoti muihin nähden, eikä kukaan pahastunut siitä. Olin suosittu voimakas persoona. Tykkäsin korkeista piikkikoroista ja Marilyn Monroe –tyylisistä vaatteista. Koulussa uskalsin aina puolustaa kiusattuja ja heikompia. Otin heidän ystäväkseni samoin kuin kiusaajatkin kunnioittivat minua, eikä minua uskallettu kiusata tyttöjen taholta. Toisia tytöt polttivat tupakantumpeilla koulun wc:ssä. Liikunta tunneilla talvella pelasimme jääkiekkoa ja kesällä pesäpalloa. Sisällä ollessamme pelasimme lentopalloa ja koripalloa, sekä kaikenlaista kauheaa telinevoimistelua ja joskus kaunoluistelua. Olin kova kirjoittamaan runoja silloin, kirjoitin tuhansia runoja ja suurimman osan kerran suutuspäissäni poltin. Muutama runo on jäljellä josta kirjoitan tähän muutaman:

Tänä aamuna

Tänä aamuna, kun ylösnousin; vielä unien laineilla sousin.
Kunnes aivoihini tulvi aamun valo ja sydämeni täytti
lämmin tunne jalo.
Kohta täyttyi säteistä auringon myös koko talo.
Silloin alkoi päiväni; elämäni palo.


Sinä

Sinä lähdit; silloin ei ollut aikaa, eikä toiveikkuutta
Enää elää päivää onnellista uutta.
Oli vain onnen tuskan jättämät arvet, niin terävät kuin
härän sarvet.
Oli vain eilisen päivän suru, tosi vaikeaa oli sen puru.
Aika oli kadonnut surujen uomiin,
raskaus oli laskeutunut ennen niin virkeisiin luomiin.
Kukat eivät puhjennet enää toista kertaa tuomiin ja
minä olin kyllästynyt kaikkien muiden poikien nimiin.


Kulkuri

Minua palelee vaikka kuinka lisään puita tulipesään.
Mitenkähän jaksan tulla toimeen ensi kesään,
Jolloin lämmin olisi, eikä minua enää silloin palella voisi.

Miksi sinun täytyi lähteä juuri nyt?
Vesiämpärikin kai vain vuoksesi sinun
on eteisessä jäätynyt.
Olisit jäänyt halkoja hakkaamaan,
Etkä olisi lähtenyt matkaasi jatkamaan.

Mikset päätynyt minun vuoteeseeni vällyjeni alle?
Vaan lähdit kulkuri kevään toivossa maailmalle.




Kotikyläni

Kotikyläni on autioituva karu, kunnailla sen elää vielä moni kuoleva muinaistaru.
Minun täytyisi lähteä pois kylästä tästä, niin pääsisin eroon tuomitusta elämästä.
Kotikyläni rintaani ahdistaa en tuskalta siltä rauhaa saa.

Täällä pakettipellot niukkaa elantoa antaa. Täällä jokainen taakkanaan köyhyyttä kantaa.
Täältä pois lähteä tahdon, muuten voi, sillä toivon, että koittaisi valoisampi aamunkoi.
Toivon että vielä toivoa kotikylälläni on ja aika toisi tänne terveen kehityksen
uuden asunnon.

Pyhäselkä

Kohtapuolin jäätyvä pyhäselkä katsoo suruvaipan läpi lehdettömää rantapuistoa ja
ruskean kaislikon rippeitä. Kesällä me uitiin tuollakin rannalla ja talsittiin sen kivisellä sannalla.
Nyt vesi on jo liian kylmää , en uimareita enää rannalla nää.
Veneet vedetty on jo talviteloilleen. Vesilintujen valtakunta on lähtenyt jo etelänmatkalleen.
Ei kuulu ulapalta lokkien tirskunta eivätkä muutkaan äänet, ne kaikki ovat jo tulevan talven
jalkoihin jääneet.


Halosen Päivin kanssa opettelimme tanssimaan vanhoja tansseja kävimme usein Lemmenlavalla tanssimassa. Ajoimme pyörällä tanssimatkat, joten liikuntaa tuli paljon. Päivin kotona oli iso maatalous
heillä oli kaikenlaisia eläimiä kasvatettavaan, kävin heillä usein. Olimme Päivin kanssa lampaita keritsemässä, en muista tekikö hänen äitinsä itse lankaa silloin. Haloset asuivat Lappalaisen kaupan takana Kummussa. Päivillä oli paljon siskoja, sekä velipuoli. Kuuntelimme Virve Rostia ja meillä oli oma karaoke, vaikkei silloin ollut karaokesta tietoakaan. Kerran talvella Päivin luota tullessani hiihtämällä päätin oikaista puron yli, mutta putosinkin jäänläpi siihen. Onneksi purossa ei ollut paljoa
vettä, joten en kastunut kokonaan ja kotiin oli lyhyt matka. Päivi kävi meillä vuorostaan, milloin karjanhoidoltaan kerkisi. Luokallani koulussa oli Sorsan Merja, joka oli kova tupakoimaan. Hän oli polttanut tupakkaa 11-vuotiaasta asti. Merjan äiti oli lihavin nainen, jonka olen koskaan nähnyt.
Kävin joskus Merjan kotona naapurissamme piirakan leipomistalkoissa. Merjan äiti söi maistellessa n.40kpl karjalanpiirakoita. Merja kuoli alle 3o-vuotiaana, vatsa syöpään. Häneltä jäi pieniä lapsia. Merja oli valittanut lääkärilleen vatsakipuja pitkänaikaa, lääkäri ei tutkinut sanoi naistenvaivoiksi niitä.

Ivalo

Ivalo
Ivalo, joka aiemmin tunnettiin Kyrön kylänä, on Inarin kunnan suurin kylä ja hallinnollinen keskus. Ivalossa siis sijaitsee kunnantalo sekä suurin osa muista julkisista ja yksityisistä palveluista, esim.terveyskeskus on Ivalossa. Inari oli vielä 1900-luvun alkupuoliskolla kunnan keskus, mutta koska sodan aikana miltei kaikki Lapin rakennukset poltettiin, piti uusia alkaa rakentaa.1940- luvun lopulla suurin osa kunnan tärkeimmistä rakennuksista oli rakennettu Ivaloon ja niin Ivalosta tuli kunnan keskus.AsukkaitaIvalossaonn.3800tällähetkellä.IvaloonkasvanutIvalojoenvarteen.
Joki on 170 km pitkä ja laskee Inarijärveen. Monet muutkin kylät ovat kasvaneet vesistön läheisyyteen.
Ivalon ympäristössä korkeimpia paikkoja ovat Saarineitamovaara, joka on kylän eteläpuolella, sekä Taivalvaara ja Jänkkävaara.

Isä sai paikan Lapin rajavartiostoon kuuluvasta Ivalon rajajääkärikomppaniasta, jossa varusmiesten koulutus keskittyy rajavartiointiin ja sissitoimintaan. Rajavartiolaitos on yksi suurimmista työllistäjistä tällä alueella. Ivalon rajavartioalue käsittää koko pohjoisen Lapin. Varioitavaa rajaosuutta on yhteensä 557km, josta Venäjän vastaista rajaa on 121km ja Norjan 436km.Ivalon lähimpiä raja-asemia ovat Virtaniemi ja Raja-Jooseppi, jossa asuimme ennen Ivaloon muuttamistamme.
Rajavartiolaitos on sisäasiainministeriön alainen. Rajavartiolaitoksen tärkeimpiä tehtäviä on valtakunnan rajojen vartiointi ja maasta lähtevien ja maahan tulevien henkilöiden valvonta .Rajavartiolaitos tekee
Tekee yhteistyötä mm.poliisin ja tullin kanssa

Muutimme Ivaloon ollessani toisella luokalla koulussa, jouduin silloin sairaalaan keuhkokuumeen takia. Siellä oli yksi tuttu poika ylemmältä luokalta aasialaisen takia samaan aikaan samassa huoneessa. Eräänä yönä poika kuoli nukkuessa, olin ensimmäinen joka löysi hänet aamulla. Ravistelin häntä ylös ja tajusin ettei hän herää enää, hän oli jo täysin kylmä.
Äiti oli raskaana silloin ja odotti pikkuveljeäni Jounia. Pääsin sairaalasta vähän ennen kuin Jouni syntyi. Mummolle ja ukille Nurmeksessa oli vauvan syntymä täysiyllätys, he eivät tienneet lainkaan äidin vauvan odotuksesta. Laitoimme purjelaivakortin Nurmekseen vauvan syntymästä. Veljeni sai nimensä sillä
tavalla, että jokainen perheenjäsen antoi yhden oman ehdotuksensa ja vedimme hatusta arpalapun
tavoin missä järjestyksessä nimet olivat. Ne ovat Jouni Tapio Tapani Tanninen. Ristiäisiin saapuivat mummo ukki Paavo ja Sirkka-Liisa perheineen. Vierailimme usein Paavon perheen luona Yli-Torniossa
Muoniossa ja Kalmankaltiossa sekä Kittilässä. Mieleeni on parhaiten jäänyt KalmanKaltio siellä oli jotain kammottavaa, setäni asunnossa oli päivälläkin polttergaist ilmiöitä tavarat liikkuivat itsestään.
Uunin pellit aukesivat itsestään kovalla pakkasella, vaikka kukaan ei ollut edes kotona. Ulko-ovi ei pysynyt pakkasella kiinni. Setä vaihtoi ulko-oveen lukkoja monesti, siitä ei ollut apua. Siellä pelotti niin
paljon että he muuttivat toiseen taloon heti kun vain pääsivät.

Äitini oli 43-vuotias saadessaan Jounin hän oli turhan ankara mielestäni ja on yhä vielä. Muistan vielä
mummo tuli yllättäen ristiäisiin, olin viemässä mattoja ulos mummon saapuessa. Olisin halannut mummoa äiti suuttui hirveästi ja tukisti. Täytyi lähteä kiireellä viemään mattoja ulos. Uskon ettei äitini
pitänyt mummosta lainkaan ja varmaan tunne oli molemmin puolista. Äitini on kauhean vanhanaikainen en usko että sellaisia naisia löytyy enää kovinkaan paljon. Ivalossa ollessani näin unen
Eedla tädistä, hänellä oli päällä surupuku harsoineen ja hän oli enolassa täydessä ruokapöydässä. Unessa
Täti kiersi pöydän ympäri syöden ruoat kaikkien lautasilta ja kaatui sitten maahan, uni loppui siihen. Seuraavan päivänä tuli meille suruviesti täti oli kuollut.
Ivalosta muistan kaamosajan koulua käydessä, yhtä pimeää. Koulukaverini oli Rapakon Liisa , sekä
Voutilaisen Tytti oli niitä muitakin kaikkia en muista enää. Koulussa olin ylivilkas en pärjännyt kuin
kohtalaisesti, vaikka olin oppinut lukemaan jo 5-vuotiaana. Luistimet sain Ivalossa asuessani, isä opetti
minut luistelemaan. Isot tytöt kiusasivat ja opettivat miten rintaliivit luistellaan. Potkukelkka oli hyvänä
apuna luistelemaan opetellessa. Kävin talvella jäätä pitkin Rapakon Liisan luona, sudet seurasivat usein
laumana. Liisan isä antoi kotiinpäin mentäessä minulle ladatun pyssyn mukaan tai vei autolla kotiin
rajavartiostoon. Meitä alettiin kuljettamaan linja-autolla kouluun susivaaran takia. Rajavartiostosta muistan Liukkosen perheen, jossa oli paljon lapsia vanhin oli Jouni.
Liukkosen Jouni hoiti usein meidän Jounia, hän oli sen verran isopoika ja oli tottunut hoitamaan pienempiä sisaruksiaan. Kavereitani olivat myös Martiskaisen tytöt, sekä Valmun Jaana. Jaanan kanssa
leikimme jatkuvasti barpeilla, sekä leikkimökissä. Keräilin myös pienoismalliautoja ja leikin niillä enemmän kuin nukeilla. Meidän Jouni oli kova tekemään hiekkakakkuja.
Vira rajakoira muutti myös Ivaloon. Isä opetti Viraa hakemaan sotilaskodista eväitä itselleen, meni pitkään ennen kuin se oppi olemaan syömättä paperipussiin laitettuja eväitä. Vira pärjäsi hyvin Suomen-
rajakoirakilpailussa. Toinen kilpailija oli kateellinen omankoiransa huonosta menestyksestä, joten syötti
Viralle myrkkyä. Vira heikkeni vähitellen myrkyn ansiosta, turkki meni harmaaksi. En muista miten se kuoli. Rajavartioston lääkärin koira oli lapsille vihainen, minulta se puri kädestä valtimon poikki vaikka
omistaja seisoi vieressä Onneksi oli lääkäri lähellä. Ivalossa asuessamme ruokavaliomme muuttui syötiin
paljon lenkkimakkaraa, sekä jogurtti tuli muotisyötäväksi kauppoihin.

Isä joutui joksikin aikaa jonnekin lisäkoulutukseen, en kyllä muista minne. Minä menin Murakkaan
enon luokse ja kävin siellä jonkin aikaa koulua, kesken vuoden. Enolassa syntyi lammas ,jonka emo
kuoli synnytyksessä. Syötimme sitä tuttipullosta, joten se kiintyi meihin ja seurasi aina salaa kouluun.
Ei auttanut joskus vaikka sen laittoi navettaan karsinaan jossa oli haka, se karkasi siitä huolimatta.
Enolassa oli myös possu jonka syötimme tuttipullolla, koska sen emä söi muut porsaat. Saimme vain yhden pelastettua. Porsas oli myös meidän lemmikkimme, koulutimme siitä aitahyppääjää. Pelkäsimme
sen joutuvan joulukinkuksi siksi treenasimme sitä Täti teki joskus viiniä ja käski heittää viinistä siivilöidyt marjat likakaivoon, ettei eläimet syö niitä. Surimme hyvien marjojen joutumista hukkaan, kyselimme miksei niitä saa antaa eläimille. Täti ei vastannut millään, joten annoimme ne kanoille ja possulle. Kanat pyörtyivät minne sattuivat sekä kukko myös. Lemmikkipossumme tuli niin vihaiseksi, että alkoi ajaa meitä takaa. Kiipesimme turvaan omenapuuhun. Lopulta possu väsähti ja nukahti.
Eno uhkasi aina ennen joulua laittaa lemmikkipossumme kinkuksi, mutta se sai kuolla syömättä.
Aloimme itkeä kanoja ja kukkoa, sekä tulossa olevaa selkäsaunaa. Eno saapui ja ihmetteli kaikkea, hän
lähti hakemaan kirvestä, katkaistakseen kukolta kaulan. Hän otti kukon ja alkoi lyödä kirveellä, mutta
ennen kuin kirves katkaisi kukon kaulan, se kiekaisi hädissään ja kanatkin alkoivat siitä heräillä.

Seuraavana päivänä varastimme uusia tiiliskiviä .jotka olivat tarkoitettu navettaa varten. Vähitellen sai aina yksi tiili jalat alleen ja hävisi metsään. Rakensimme niistä savella muuraten saunan puron varteen, josta löysimme vanhan kiukaan. Helteellä oli hauska räpiköidä purossa, sekä kylpeä leikkisaunassa.
Seuraavana päivänä halusin opetella ajamaan traktorilla, ajoin sen navetan seinään. Onneksi ei käynyt
kuinkaan traktori sammui.
Joskus kävin tuomiojalla Taimitätini luona, hänellä oli kesy varis joka ei pitänyt minusta yhtään.
Isä ja varis olivat parhaimmat ystävät, varis istui isän lierihatulla ja he kävivät yhdessä ongella.
Hänellä on kaksi lasta Pentti, joka on minua paljon vanhempi ja Päivi viisi vuotta nuorempi minua.
Taimitädillä oli savusauna, jossa oli maalattia. Siinä saunassa en tainnut pahemmin puhdistua, varpaat
olivat mudassa saunan jälkeen ja nokea siellä täällä. Taimi täti oli maailman paras pullan leipoja, mielestäni kukaan muu ei osaa tehdä vieläkään yhtä hyvää pullaa. Taimitäti ei enää jaksa paistaa pullaa
hän on äitiä vanhempi ja huonossa kunnossa.
Ivalossa ollessani Jounin syntyessä olin yhdeksän vuotta. Täyttäessäni kymmenen vuotta muutimme
takaisin Onttolaan. Menin siellä kolmannelle luokalle opettajani nimi oli Mooses, hän ei pitänyt minusta
lainkaan. Muutettuani lapista minulla oli pitkään hassu murre ja toisilla oppilailla oli hauskaa kun puhuin. Se ei haitannut minua liikaa. Sain takaisin vanhoja kavereitani Sailan, Merjan ja Maaritin sekä
uusia monia paras niistä taisi olla Heinon Jaana ja Parviaisen Kaija, jonka olin jotenkin tuntenut jo ennestään. Minulla oli ollut vauvana lainassa Kaijan entiset rattaat, jotka palautettiin takaisin Jukan syntyessä. Mooseksen tytön nimi oli Sirkku, joskus leikin hänenkin kanssaan. Hän oli enemmän innostunut pojista, leikki seksileikkejä kaikkien poikien kanssa siihen asti kunnes tuli raskaaksi ja joutui
menemään naimisiin. Yritimme meikata koulussa jo silloin, mutta huonolla menestyksellä Mooses tarttui niskasta kiinni ja pesi naaman kovakouraisesti. Siihen aikaan täytyi pyrkiä keskikouluun, sain Moosekselta sellaiset suositukset etten tulisi millään pärjäämään keskikoulussa. Pääsin silti sinne, vaikka
pääsykokeissa tulikin sekaannusta serkkuni oli samanniminen sekä meidän isät myös. Minulle ilmoitettiin ensin etten ole päässyt kouluun, vaikka pääsinkin. Siihen aikaan leikimme jatkuvasti Kaijan ja Jukan
kanssa salapoliisia. Kävin yhdenvuoden keskikoulua Kontiolahdella. Siellä tutustuin Juvosen Eijaan ja
Malisen Eineen kävimme monta vuotta kirjeenvaihtoa heidän kanssaan. Eineä olen nähnyt aikuisenakin. Hän toimi viimeksi kuultuani hänestä Paiholan päiväkodissa siivoojana.

Toiselle luokalle keskikouluun vaihdoin Joensuun Normaalilyseoon, siellä oli rehtorina sama opettaja
joka oli opettanut joskus isäänikin. Joensuussa kirjat täytyi ostaa itse, sekä maksaa koulumaksu. Kontiolahdella ne olivat olleet ilmaisia. Minusta oli jännää ostaa kirjakaupasta ihania koulutarvikkeita.
Norssissa tutustuin taas uusiin ihmisiin. Parhain tuttuni oli sieltä Kaijan ystävä Asta, jonka äiti oli siellä
koululla keittäjänä. Astan äiti kuoli syöpään, se oli yksi lapsuuteni surullisempia kokemuksia, pidin hänestä paljon. Minulle tuli anoreksia, lakkasin melkein syömästä kokonaan. Söin paripalaa näkkileipää
vuorokaudessa useamman kuukauden ajan. Koulussa pärjäsin silti hyvin. Astan äiti yritti saada minua
syömään enemmän. Lopulta olin niin huonossa kunnossa, että pystyin syömään vain sulatettua jäätelöä
ja limsaa. Siitä sitten vähitellen rupesin syömään enemmän. Anoreksiani oli vuoden pahimmillaan.
Marimekon vaatteet olivat silloin parhainta muotia, sekä leveälahkeiset housut pillifarkkujen jälkeen.
Kolmetoistavuotiaana murrosikä oli pahimmillaan, isä oli kanssa tosi hankala. Isä jahtasi pyssyjen kanssa
meitä kotona. Muistiini on jäänyt ladattu pistooli ohimolla. Olisin halunnut muuttaa lastenkotiin asumaan, mutta jostakin syystä en päässyt sinne.
Hector lauloi 1973 Ake Make Pera ja mä. Tuli kokeiltua ensi kännit keralla rommin. Jouduttiin kotiarestiin kiljun keitosta, piilotettiin pönikkä muurahaispesään. Sailakin oli mukana meidän jengissä.
Tutustuin niihin aikoihin Monosen Riittaan, hän oli paljon vanhempi minua ja kävi Kansalaiskoulua
Kontiolahdessa. Riitta oli lastenvahtina naapurissamme. Aikuisenakin olen käynyt joskus Riitan luona.
Hän on ison maatilan emäntänä Enossa. Diskoissa pääsimme käymään Kaijan ja Riitan kanssa.
Norssissa pidimme ensimmäisen oman diskomme, se taisi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Paikalle
saapui ylimääräistä jengiä kuokkimaan. Nakki joutui tappelun takia sairaalan. Olin tutustunut Poikalyseolaiseen Nenosen Yrjöön olimme parhaat kaverit varmaan vuoden. Ystävyytemme katkesi noiden diskotapahtumien jälkeen Yrjön mustasukkaisuuteen. Sain matematiikasta ehdot kävin Poikalyseolla ehtolaiskokeissa siellä taisin tutustua Yrjöön. Kaija oli mustasukkainen Yrjölle ja oli mielissään meidän ystävyyden katkeamisesta. Joku Matti jahtasi minua hän oli jotain 18-20vuotias, Kaija
piti huolen siitä että pääsin hänestä eroon. Minut valittiin Normaalilyseossa teiniprinsessaksi ollessani 13vuotta, jouduin sen takia meidän luokan sihteeriksi. Pidettiin paljon kokouksia sekä vaalit, valittiin kouluun oppilasneuvosto. Kaijan kanssa touhusimme paljon kahdestaan, kerran ajoimme pyörällä talvella suojasäällä, istuin tarakalla. Kaaduimme vesirapakkon ja meidän täytyi kuivattaa vaatteemme talomme pyörävajassa ,kun emme muuten uskaltaneet mennä kotiin. Onttolassa oli silloin vielä rajavartiossa hevosia, kävimme usein katselemassa niitä hevostallilla. Pesäpalloa pelasimme pihan lasten kanssa usein, pelasimme myös Joensuun Karmassa. Meillä oli Kanervalan koululla usein pesäpalloharjoituksia.

Raja-Jooseppi

Raja-jooseppi 

Joosef-Juhon poika Sallila : (*1877 –1946)
Raja-Jooseppi syntyi Parkanossa Kuivasjärven kylässä. Raja-Jooseppi kulkeutui Pohjois-Ruotsin malmikenttien, Amerikan, Kittilän, Kolarin ja Ruijan kautta Luttojoen rannalle, jonne hän asettui tulevan vaimonsa Tiltan kanssa syksyllä 1914. Paikka sopi hyvin Joosepin suunnitelmiin, joihin kuului mm. perunanviljely. Amerikassa ollessaan Jooseppi opiskeli maataloutta ja "lääketiedettä" siinä määrin, että saattoi käyttää taitojaan niin omaksi kuin erämaassa asuvien hyväksi.

Raja-Joosepista tuli kolttien keskuudessa suurmies. Raja-Jooseppi tiesi keinot miten pitää pedot poissa porotokasta. Hän voiteli kenkiensä ja suksiensa pohjat öljyllä ja kiersi kolttien porotokkia. Koltat maksoivat Joosepille "petorahaa" poroina. Raja-Jooseppi piti aitassaan monipuolista tarvekauppaa seudulla porotokkien kanssa liikkuville koltille. Asiakkaat maksoivat ostoksensa joko poronlihalla tai tuomalla vuonnelon tai urakan Joosepin taloon. 
Raja-Jooseppi tohtoroi ahkerasti kulkijoita. Joosepilla oli monipuolinen lääkevarasto mm. kasvislääkkeitä, joita hän valmisti itsekin. Jooseppi paransi seitsemän kuukauden hoidolla erään potilaansa paleltuneet jalat, jotka lääkäri oli määrännyt amputoitavaksi. 

Vauraudestaan huolimatta Jooseppi oli vaatimaton mies. Hän ei antanut muuttaa edes pirtissään olevaa maalattiaa. Talvisodan syttyessä Osasto Pennasen joukkoja ryhmittyi Raja-Joosepin alueelle. Jooseppi toimi oppaana ja piti pirtissään suojaa ja lämmitti saunaa. Raja-Joosepin Tilta-vaimo kuoli 1944 ja Jooseppi itse toukokuussa 1946. Nykyinen, sotien jälkeen rakennettu, rajavartioasema on saanut nimensä Raja-Joosepin mukaan. Olen leikkinyt lapsena useasti Joosepin majalla, kuvittelin leikeissäni millaista siellä oli Joosepin eläessä. Kirjailija Joni Skiftesvik on kirjoittanut näytelmän Raja-Jooseppi ja Tilta sitä on esitetty Rovaniemen kaupungin teatterissa.

Olin täyttänyt seitsemän vuotta, kun muutimme Raja-Jooseppiin. Aloitin siellä koulun uudestaan. Opiskelin vähän aikaa ensin kotoa käsin, en mennyt Akujärvelle asuntolaan asumaan. En viihtynyt pitkään kotona, koska kaverini Reija Eloranta Raja-Joosepista asui siellä asuntolassa. Minäkin lähdin asuntolaan asumaan. Asuntolassa puhuivat että siellä kummitteli, en kyllä nähnyt siellä yhtään kummitusta. Isommat tytöt kiusasivat minua, koska minulla oli muodinmukaisia vaatteita. Joskus he olivat kilttejäkin ja ompelivat nukeilleni vaatteita. Silloin toivoin joululahjaksi ensimmäisen barbienuken, en tiedä mistä vanhempani saivat siihen rahat, se oli silloin tosikallis lelu. Koulussa olin aina arestissa. silloin piti olla tuppisuuna luokassa, ei saanut edes käsityötunneilla kuiskailla. Opettajamme nimi oli Hertta Räty , jolla luulin silloin olevan eläkevuodet ihan lähellä. Laitoin usein nastoja opettajan tuolille.

Välitunneilla vaihtelimme kiiltokuvia ja hyppäsimme narua. Akujärvi sijaitsee Lapin läänissä Inarin kunnassa Ivalosta 6 kilometriä itäänpäin vanhan Petsamontien varrella, Raja-Joosepintien risteyksessä. Ennen tietä Akujärven kautta kulki vanha Inari-Sompio polku. Niinpä sinne kalaisan järven rannalle asettuivat ensimmäiset asukkaat asumaan jo 1700-luvulla. 
Koulu Akujärvelle perustettiin 1947. Se toimi aluksi vuokratiloissa. Vuonna 1958 saatiin uusi koulurakennus ja 55 paikkainen asuntola. Asuntola lakkautettiin vuonna 1969. Nykyään koulunvieressä sijaitsee metsikkö, jossa on hyvä retkeillä ja liikkua oppitunneilla. Pihaan kylätoimikunta on pystyttänyt kodan, jonne voimme mennä tulistelemaan. Parin sadan metrin päässä sijaitsee Akujärvi ja sen toisella puolella on lintutorni, jossa voi käydä keväisin katsomassa muuttomatkalla olevia lintuja. Viikonlopuksi menimme kotiin linja-autolla tai Eräjärvi haki meidät Wolgswaagenillaan, usein olimme porokolarissa osallisena, mutta vaikka auto meni joskus korjauskelvottomaksikin. Meillä taisi olla suojelusenkeli mukana, kun meille lapsille ei käynyt koskaan kuinkaan, selvisimme mustelmilla. Muistan talvella tehneeni lumiukkoja ja jotkut lapset särkivät ne aina, silloin isä teki minulle talomme korkuisen lumiukon, ylimmät pallot piti nostaa traktorin kauhalla. Isä kielsi lapsia rikkomasta lumiukkoa ja se sai jäätyä kovaksi pakkasen tullessa. revontulet, lat. aurora borealis tai aurora australis, pohj. ja et. napaseuduilla näkyvät öisen taivaan valoilmiöt. Revontulia esiintyy useimmin Maan magneettisia napoja n. 2 000 km:n etäisyydellä kiertävillä revontulivyöhykkeillä. Ne alkavat n. 100 km:n korkeudesta, ja niiden pystysuora ulottuvuus on tav. 20–100 km, joskus jopa 1 000 km. Revontulisäteiden pituus voi olla useita satoja kilometrejä. Revontulet syntyvät, kun Maan magneettikenttä kääntää Auringon lähettämien elektronien ja protonien ratoja niin, että ne kaartuvat kentän suunnassa. Hiukkasten törmääminen ilmakehän yläkerrosten kaasuatomeihin ja -molekyyleihin virittää ne säteilemään valoa, joka näkyy revontulina. Viheltelin ulkona usein revontulille jotka näkyivät kauniina ja pelottavina taivaalla, kaikki kielsivät viheltämisen. Koska on olemassa sellainen taikausko, ettei revontulille saa viheltää, tapahtuu kai jotakin kauheaa silloin.

Raja-Joosepissa pakkanen yltyi yli –40C , silti piti päästä hiihtämään joksikin aikaa. Sudet ulvoivat siellä, Vira koira oli minulla turvana hiihtoretkillä, se oli nähtävästi Suomen ensimmäisiä huumekoiraksi koulutettuja koiria. Sain olla joskus Viran kanssa rajanpinnassa tullissa. Revontulet olivat mahtavia siellä, silloin kuulin ettei revontulille saa viheltää. Toiset rajamiehet pelkäsivät revontulia paljon. Vira oli kiero koira, kun olimme kahdestaan. Isä käski Viran vetää minua koirapulkassa, Vira ajoi aina tahallaan isoon töyssyyn, että putosin. Sitten se juoksi ahkion kanssa karkuun, eikä suostunut ottamaan minua enää kyytiin ollenkaan. Kerran Vira pelasti minun hengen, lähdin hiihtämään tuli lumipyry vaikka oli kova pakkanen. Latu meni umpeen, etsintäpartio ei löytänyt minua, Vira löysi kumminkin ja veti kotiin suksisauvasta kiskoen. Sähkötekniikan kirjat kiinnostivat minua heti, kun opin lukemaan. Vartiorakennuksessa oli yksi hajonnut televisio, jota kukaan ei kehdannut korjata. Olin tietysti utelias ja avasin television takakannen ja rupesin tutkimaan mitä se oli syönyt. Löysin jostakin lasisulake putkia ja sain rauhassa kokeilla vaihtaa niitä kenenkään häiritsemättä, ihme ja kumma televisio rupesi toimimaan ja otettiin käyttöön.
Irwinin laulut olivat silloin pop, lauloin joskus ryysyrantaa ruokapöydässä, meillä oli vieraita ja jouduin tietysti nurkkaan. Olin kova lukemaan kummitusjuttuja taskulampulla peiton alla. Sähköt olivat silloin agrikaatilla, joka katkaistiin 21.00 illalla. Isäni oli ollut karhunmetsästyksessä mukana ja olivat kaataneet uroskarhun, jolla oli ihmeellisesti ollut mukana karhunpentuja kolme kappaletta. Karhunpennut otettiin mukaan ja niitä pidettiin aitassa, meillä keittiössä isä syötti niitä. Yhtenä iltana luin taas kummitusjuttuja, ja ikkunan takaa alkoi kuulua kauhea murina. Menin katsomaan ja joku irvisti ja murisi minulle sain sydänkohtauksen. Myöhemmin sydämeni tutkittiin, eikä siitä löytynyt mitään vikaa.

Pihamaalla oli koirankoppi, jossa asui kesykettu jonka joku rajamies oli kesyttänyt. Vira ei tykännyt siitä lainkaan. Minulla oli kolme lemmikkiä koira poro ja temppuja osaava kirjava maatiaiskissa, jonka isä oli tuonut jostakin lappalaisperheestä partiointimatkaltaan tullessa. Kissa ja koira pelasivat palloa yhdessä. Pihamaallamme kulki kuuro poro, sain sen lemmikiksi eräältä poromieheltä. Sitä ruokittiin vartioston keittiön ruoantähteillä. Poro vaelsi irrallaan vartioston ja tulliaseman väliä. Autot saivat soittaa sille jatkuvasti äänimerkki, kun se seisoi keskellä tietä eikä väistänyt ohikulkijoita. Harrastin talvisin isän kanssa avantouintia, siihen asti kunnes sain keuhkokuumeen ja selkäytimestäni löytyi tuberkuloosibakteereita. Pääsin isän kanssa joskus pitkillekin vaelluksille, kerran lähdimme autolla kalaan jonnekin Lemmenjoelle. Tie oli huono ja savinen. Ollessamme kalassa isän uistin tarttui johonkin joenpohjaan. Joki oli matala joten hän lähti kahlaamalla ottamaan uistinta irti pohjasta. Silloin hänen kimppuunsa hyökkäsi suuri hauki, joka puraisi häntä pohkeesta. Lähdimme kiireellä jonkin ajan
kuluttua ajamaan kotiinpäin, isän olisi päästävä Ivaloon lääkäriin. Alkoi sataa kaatamalla ja savinen tie muuttui hankalaksi ajaa. Isän jalkaan koski kovasti, joten hän ajoi vahingossa johonkin pahaan saviuraan, juutuimme siihen kiinni. Yritin työntää autoa, mutta eihän minulla ollut voimia. Isä rupesi työntämään ja pääsimme irti. Minun oli pakolla opeteltava siinä tilanteessa ajamaan autoa. Jäimme vähän väliä jonnekin kiinni, yhdenkerran kun isä oli työntämässä auto irtosikin kuin raketti ja
ajoin lähimpään puuhun. Onneksi ei särkynyt kuin yksi umpio. Pääsimme joskus viimeinkin kotiin, ja Eräjärvi lähti viemään isää Ivaloon lääkäriin. Kalanpuremaan tuli myöhemmin vyöruusu isä sairasti sitä jalkaa vuoden. Lääkäri määräsi jalan välillä jo amputoitavaksi, koska siitä hävisi märkimällä koko pohjelihas. Isä ei mennyt sairaalaan, söi vain penisiliniä. Tulehdus hellitti lopulta ilman jalan amputoimista. Kerran kevät-talvella pääsin isän mukaan hiihtämään, aurinko paistoi kauniisti. Törmäsimme talviuniltaan heränneeseen karhuperheeseen, jotka kellivät riehakkaina
keväthangilla. Onneksi emme olleet liian lähellä niitä, että pääsimme jotenkin karkuun.
Äidin kanssa lähdimme mustikkaan syksyllä, siltä reissulta tuli kiire pyörällä karkuun puussa olleen ahman takia Yhdellä pyöräilyreissulla törmäsimme hirveen, jolla oli vasa. Hirvi lähti takaa ajamaan meitä. Poljimme minkä kintuista pääsi karkuun, silloin pelotti tosikovasti.
Meidän asuessamme siellä Raja-Jooseppiin vedettiin oikeat sähkölinjat, olisiko ollut 1968 vuonna. Jouduimme väliaikaisesti asumaan rajanpintaan, tullien asuntovaunukoppeihin. Siellä leikin Viran kanssa juoksuhaudoissa ja löysin sodanaikaisen pommin. Yritin näyttää sitä aikuisille, mutta kaikilla oli niin kiire. Työnsin pommia nukenvaunuissa aikuiset kyselivät mitä minulla on niissä kyydissä! Vastasin en tiedä, siellä oli nukke pommin kaverina. Vira oli levoton ja yritti kokoajan ottaa pommia minulta pois siinä onnistumatta. Viimein menin sotilaskotiin ja joku kerkisi katsomaan mitä vaunuissani oli. Tuli kiire sotilaskoti evakuoitiin Rovaniemeltä tai Ivalosta tilattiin pommiryhmä hakemaan pommi pois. Jälkeenpäin lehdissä Kirjoitettiin kauhukakarasta , jolla oli pommi. Raja-Joosepissa oli lampi talon lähellä sekä sauna rannan lähistössä. Vira odotti innokkaana milloin se pääsisi kylpemään. Se rakasti saunomista ja piti jopa pesemisestäkin. Saunassa oli takka ja paistoimme siinä joskus makkaraa. Kerran meillä oli Eräjärven pariskunta kylässä ja isä innostui kertomaan erään tarinan. Isä kertoi Kittilän Hanhimaasta eräkämpästä: Yövyimme setäsi kanssa pimeän yllättäessä eräässä pienessä poromieskämpässä jossakin Aakenus- ja Yllästunturin välissä. Oli jo pilkkopimeä, ja tunturikuru oli jokseenkin kolkonoloinen ympäristö.
Kahvit keitettyämme nukahdimme heti väsyneenä patikoinnista. Yöllä heräsimme joskus kahden aikaan. Olimme yhtä`äkkiä täysin hereillä. Olin herännyt johonkin ulkopuolelta kuuluvaan ääneen. Kuulimme Setäsi kanssa kuinka joku kiersi kämppää ympäri. Kulkija pysähtyi aina välillä ikään kuin kuuntelemaan. Sytytin tulitikun. Näimme ikään kuin tummana hahmona jonkun ulkona pienen ikkunan kohdalla. Katsoimme toisiamme pelokkaina jonkun aikaa, kunnes setäsi nousi ylös, otti luodikon seinän viereltä. Hän työnsi oven auki ja katsoi pimeään yöhön karjaisi samalla:” Jos siellä on joku, tule paikalla tänne kädet ylhäällä!” Silloin näimme jonkun hämärän hahmon liikahtavan ja katoavan pimeään ja synkkään korpikuusikkoon. Kuulimme vielä jonkin aikaa loittonevien askelten äänet. Emme luulleet että pystyisimme nukahtamaan enää sinä yönä, mutta jonkin ajan kuluttua nukahdimme. Taas heräsimme äkkiä, tällä kertaa sisältä kuuluviin ääniin. Halot pomppivat kämpässä, sekä pesuvati pyöri pitkin lattialautoja. Sytytin valon taskulamppuun, laitoimme tulen uuniin. Naulasin vadin pohjasta läpi pitkällä Naulalla lattialankkuun kiinni. Yritimme nukahtaa vielä ja juuri kun olin nukahtamassa. Setäsi kuorsasi jo. Halot alkoivat lennellä pitkin kämppää ja vati oli irronnut lattiasta ja pyöri taas. Niskavillani nousivat uudestaan pystyyn. Oli olo kuin joku olisi kulkenut hautani päältä. Setäsi heräsi kolinaan, aamu alkoi jo hämärtyä. Olisi ollut nälkä, mutta emme uskaltaneet jäädä kämppään aamupalalle. Päätimme syödä matkalla myöhemmin. Lähdimme kiireellä pois paikalla. Katsellen samalla kämpän ympäristöä, mutta emme havainneet mitään jälkiä pehmeässä sammalikossa. Minulle jäi se täysin mysteeriksi. Mutta en usko mihinkään yliluonnolliseen ikäni, toisin kuin setäsi. Yritin sedällesi vakuuttaa ulkonaliikkujan olleen hirvi tai karhu, mitään jälkiä ei näkynyt. Sisällä sattuneet tapahtumat yritin unohtaa ja laittaa painajaisunien aiheuttamiksi. Kämpän lähellä oli tapahtunut eräs murheellinen tragedia joitakin vuosia aikaisemmin. Lähettyvillä asui silloin joku metsään erakoitunut mies. Hän ampui itsensä ison korpikuusen alle. Hän oli tehnyt itselleen ikään kuin jonkinlaisen hautakammion peittelemällä itsensä ikikuusen tyvelle oksilla naamioiden niin, ettei mitään näkynyt ulkopuolelle. Mutta luonto kaikessa viisaudessaan joskus järjestelee asioita, niin joku metsänelävä oli kiskonut miehen kengän näkyville, ja ruumis löytyi. Setäsi on taipuvainen yhdistämään erakon kohtalon jotenkin yöllisiin ääniin. Väittää onnettoman kummittelevan, se siitä tarinasta. Se kämppä josta isäni kertoi on Karvaselän kämppä . Se sijaitsee Hanhimaasta Ivaloon menevän tien varrella noin 50 m tienlaidasta Mukavia muistoja on kun sain käydä isän kanssa joskus Nellimissä Inarijärven rannalla, vaarojen ja järvien kainalossa sijaitsevassa monikulttuurisessa kylässä kohtaavat suomalaisuus, inarinsaamelaisuus ja kolttasaamelaisuus. Asukkaat, joita on n. 250, ovat 
Inarinsaamelaisia, kolttasaamelaisia ja suomalaisia. Elinkeinoista tärkeimmät ovat poronhoito, metsätalous. Nykyisin myös matkailu tuo lisäansioita. Kylässä on kauppa .Nellimin aluella on Virtaniemen rajavartioasema. Raja Venäjälle ei ole auki. Tie kuitenkin jatkuu rajan yli aina Petsamoon saakka.

Joulu tulee

Joulu tulee

Joulu tulla jolkuttaa,
tonttu oveen kolkuttaa.
Lahjasäkki selässänsä,
tonttulakki silmillänsä.
Nenässä on sillä suuri känsä,
leukaparta lepattaa.

Kerran tonttua säikähdin,
muistan sen vieläkin.
Olin silloin vuotta viis,
pikkuruinen tyttö siis.

Joulupukkiin uskoin silloin,
joulu se oli viimeinen milloin.
Pukki viimein hävisi,
miten lapsen uskon kävisi.

Enkeleihin uskon vielä,
törmään niihin unen tiellä.
Suojelevat lapsiansa,
silittävät kulta hapsiansa.

Laulu enkelin, soi vieläkin.
Kirkkain sävelin;
kuulen musiikin.

Siivet enkelin

Siivet enkelin

Siivet enkelin,
mä kerran menetin.
Arvet lapoihin, jäi kuitenkin.
Joskus kasvamaan kai uudet siivet saan.
Väri niiden onko nyt musta kokonaan,
vai saanko värin niiden valkenemaan.

Jos luoja suo, kasvaa siivet valkeat,
ja vie minut enkelkuoron luo.
Korkealta katselen, sieltä muita suojelen.
Kielin sointuvin,
soi laulu enkelin.

Runotyttö

Runotyttö

Tuli runotyttö talohon,
joutenpuhuja tupahan.
Otti kätehensä kantelon,
viritti vipusen villipojalle.

Soitti sormin sorjin sävelen,
lauloi sanat soreat sovitellen.
Pisti pelihin kaikkensa,
lumosi äänellään äijätkin.

Lauloi aikojen alusta,
tarun meren kansasta.
Viritti verkot vetehen,
vienolla lumoäänellään.

Kannel soi ja valitti,
synnystä Suomen kansan.
Väinämöisen tarinan lauloi.
Kertoi Ainosta ja muista
urhoista partasuista.

Tyttö oli pohjolan noita,
kanteleen äänen voit kuulla vielläkin,
kun kuljet josku pitkin soita.
Tuuli sen korviisi tuo,
kun kutsuu seita sieluja tuonelan luo.

Öiseen pimeään

Öiseen pimeään

Öiseen pimeään, hän huutaa nimeään.
Hetken uskon, että selviän.
Varjoon kumaraan,
luon valokiilan.
Sinun sanasi on niin julmia.
Kierrän ympyrää ja varon lähikulmia.

En haluaisi olla, näin pihalla,
pois kaikesta; kuutamolla.
Sun on niin hyvä olla,
nauttia siitä, kun oon lataamolla.

Et armoa anna,
et särkyvää kanna,
tahtoisit panna, lyödä lyötyä.
Polkea maan matosta matalammaksi,
muutut vaan päivä päivältä katalammaksi.

Julma oot, nautit siitä,
ei sitä julmuutta kertomaan sanat riitä.

Aallot

Aallot

Aallot rakkauden sydämemme ankkuroi,
myrskynäänet pauhaavat meidät saartoi.
Ei paikkaa onnellista päällä maan,
ei pilveä kaunista joka värjäisi taivaan purppuraan.

Jään kylmyyteen murtuu sydän paikalleen.
Järven selällä nään höyryävän avoveen.
Lauseet ikevät nää, riennän kaikille kertomaan.
Ainoa ajatukseni on saada tuska katoamaan.

Uskon salaa päivään parempaan,
se utopiaa haihtuvaa onko vaan.
Tyhjä sydän rinnassain, lyö rytmiin
hakkaavaan.
Koskee , kaikki murtuu, kylmä on päivä tänään.
Ei vieläkään näe lämpöä missään.

Pakkasta , tuulta kylmää viiltävää.
Vastatuulta raatavaa,
kaulaliinaan kietoudun se hetken lämmittää.

Myrskyn kourissa

Myrskyn kourissa,
valvon yksin.
Syksy mukanaan lämmön vei.
Talven viimoissa sylityksin,
nyt kanssasi sun olla en voi.

Pakkasukko armoton,
sydämeni lämmöton.
Kaipuu kesään lämpöiseen,
iskee mieleen surulliseen.
Tuulen ulvoessa,
kaipuu mieletön
armoa anna ei.

Meni syksy meni syyskuu,
myrsyn keskellä valvon
; katson utuisin silmin en näe
minnekkään.

Sofian joululaulu

Sofian joululaulu

Kirjoitan lauseen, joka kantaa yli synkän veen.
Kyyneleistä kirkkaista hauraan helminauhan teen.
Joulun enkeliltä siivet katkenneet, höyhenet valkeat
kovin ryvettyneet.

Torvet totuuden nyt törähtää,
enkelikello jossakin helähtää.
Heleä on ääni sen, se kuuluu läpi pimeyden.
Joulu tullut on, juhla pojan Jumalan.
Joulukirkkoon kellot kaikaa,
muistakaa nyt joulun taikaa.

Muistan aamun lapsuuden,
alla lampaan taljan pehmoisen.
Kirkkoon reellä ajoimme;
kyydissä ruskean hevosen.

Joulun uusi laulu kaikaa,
muistan hyvää vanhaa aikaa.
Lapsuutta ihanaa, muistojen
kultaamaa.
Maa päällensä saa,
lumipeitteen valkoisen.

Torvet totuuden nyt törähtää,
enkelikello jossakin helähtää.
Heleä on ääni sen, se kuuluu läpi pimeyden.
Joulu tullut on, juhla pojan Jumalan.
Joulukirkkoon kellot kaikaa,
muistakaa nyt joulun taikaa.

Valon leikki

Valon leikki

Valo hiljaa hiipii
keskeltä pimeyden.
Kajo heikko kasvaa,
luo kajastuksen.

Ystävät on voima,
arvo kullan sen.
Minkä kätki pimeys,
varjoon unohduksen.

Ajatus ei kulje,
mieli , muistot sulje.
Kätke tämä kaipuu,
toisen ihmisen,
ryhti alas taipuu.

Vallo mulle anna,
pimeyden yli kanna.
Kohta syttyy liekki,
joka vielä kytee
pinnan alla.

Lyhty kirkas tuo,
että jaksan valon luo

Hiljaisuus

HILJAISUUS,

Hiljaisuus jo saavu jälleen,
vie tuulen viesti ystävälleen.
Kerro meille joulun taika,
vie pois tämä kaamosaika.

Kiire vauhti päällä on,
pimeys sankka voittamaton.
Hiljaisuus sitä kaipaan niin,
valoa päiviin pimeisiin.

Joulun valot ikkunaan,
lyhty kirkas palamaan.
Tuoksu joulupiparin,
sekä vaarin sikarin.
Rauha luo nyt sydämiin,
stressin kanssa uupuviin.

Pikkujoulut sillä täällä,
sinne tahdon joka säällä.
Glögiä nyt maistamaan,
kinkkua halaan paistamaan.

Joulurauhaa kaipaan niin,
iloa lasten sydämiin.
Hiljaisuus vie kiire pois,
rauha ; lumi maassa olla jo vois.

Kaksi lensi yli käenpesän

Kaksi lensi yli käenpesän minä sekä hän.
Siitä Eeva Tikka tietää vielä enemmän.
Ihailen mä sitä taikaa mitä,
ohjelmaan hän sai aikaan.

Nostalgiaa vuodet varttui.
Eeva rouvan neuvot karttui.

Kiitos Eeva siitä mitä annoit,
siivin vahvoin,
runnot annoit.

Kiitos opettajalle,
aivan mahtavalle.
Elämää ja erotiikaa,
vaahteran lehdet ihollasi
piirustus piirrettiin.

Ikuisuudeksi kuva piirtyi
ajatuksiini.

Kiitos Eeva kaikesta.

Eeva Tikka

Eeva Tikka

Enkelini Eeva Tikka,
sädekehä pääsi päällä,
opetit meille biologiaa.

Runojani jaksoit lukea,
kirjoittamista teinin tukea.
Silti poltin runot nuo,
muistot niitä mieleen tuo.

Muutamia niistä vaan,
jäin kerran kaipaamaan.

Aika kului,
vuodet karttui,
kynään jälleen
neito tarttui.

Kirjoittelin kirjaa,
vuoden kaksi,
pistin sitten paremmaksi.

Kirja se kesken jäi,
loppuansa odottaa.
Runosuoni puhkes kukkaan,
tarttui naiseen pitkätukkaan.

Blogi uusi syntyi nettiin,
maailmaa siellä parannettiin.

Mä voimaa saan

Mä voimaa saan

Mä voimaa saan, kun tuuli puhaltaa.
Se sielun ravistaa,
ja mielen avartaa.

Nyt tuuli vallaton,
tuo kylmän nautinnon.
Sen ote pohjaton,
tuo viestin jostakin,
mä mitä kadotin.

Oon lapsi kylmän maan,
ilma virtaa vaan,
ja vuodet menee menojaan.

Tuuli vallaton, mun sydämeni on.
Kuin tuuliviiri vaan , se
menee menojaan.
Ei paikkaa pysyvää,
tämä kylmä syys-sää,
mielen kylmentää.

Valo auringon,
nyt poissa jossain on.
Soi laulu lohduton,
sen sävel onneton.

Tuo tuuli ilo jostakin,
sen joskus kadotin,
ja soinnut jostakin,
tuo lauluun takaisin.

Ne tuuli mukanaan,
vei joskus ääriin maan.
Nyt laulun sanoitan,
säveltä odotan,
musiikkia haluan.

Iloisen äänen jostakin,
nyt saanko takaisin,
kuin leikki kohtalon ,
tää tuulen matka on.

Se vie jonnekkin,
mistä uneksin.
Mun oma tieni on,
suljettu valoton.

Nyt valo elämääni tuo,
vie minut laulun iloisen luo.

Sanaleikki v-kirjaimella "Viljavat vainiot"

Vie Veikko vierin vesikivelle,
veljenlehmälle vellikello.
Viljele vihreät vainiot,
viljavuori vauras varastoi.

Valjasta valjakko villikolle,
vilu villasukin varpaista vie.
Varjele vaivaista viljattomuudelta,
viisas viljan varastoi vakkaan.

Vellikello viritä viulunäänellä,
vati varusta vedellä.
Vetiset vaatteet viruta,
vetreälle vitjalle viilettämään.

Viileä valoisa vallatonvyö,
valkea viritä virvatuliin vyöryviin.
Vaalean varjon, vaatimaton voittokulku
vapauteen.

Rikkinäinen astia

Rikkinäinen astia

Olen palasina, sielu sirpaleina on,
maailma julma kylmä lämmötön.

Tule osta purkki liimaa,
sekä kela vahvaa siimaa.
Liimaa minut kiinni,
liitä elo kiinni jäseniini.

Ompele ja liimaa,
käytä vahvaa siimaa.
Tee minut toimivaksi,
vaikka menisi viikko viiva kaksi.

Maailma on pahanlainen,
olit mies taikka nainen.
Julmia olaan toisillemme,
susia raatelevia veljillemme.

Itke,itke siskoraukka,
muuten sielusi vie haukka,
autuaille metsämaille.
Taivaankaaren kaukomaille.

Unessani olen aina,
intiaanein sisko Laina.
Mokkasiinit jalassani,
ratsu uljas omanani.

Poppanainen korjaa haavat,
jotka intiaanin nuolet saavat.
Tässä elämässä,ei helpotusta
mistään saa. Heikot murtuu
aika heidät uuvuttaa.

Toivoa en silti heitä,
tule uni tuskat peitä,
silkkitäkin hellän alle,
vie rukoukseni Jumalalle.

Auta minua ,
ota pois, tuska tämä,
että helpompi mun olla vois.

i

Karenssissa

Karenssissa

Minun karensiin laitettiin,
muista eristettiin,
unohdettiin kokonaan,
että elän päällä maan.

Sikainfluenssa tauti uus,
se on tilaisuus,
unohtaa ja eristää.

On hyvä olla kova ja ilkeä,
lakata välittämästä toisen tuskasta.
Sen olen saanut kokea,
ihminen ei välitä.

Rinnallani kylmin ihminen päällä maan,
tuntuu toivovan vain minun kuolemaa.
Skorppioni armoton,
saa tuskastani nautinnon.

Sikainfluenssaa sairastaessa

Kuunsiltaa pitkin

Kuunsiltaa pitkin, käsikkäin kuljettiin.
Viivi ja Wagner oltiin, sinä olit possu,
minä silkkitossu.

Kärsiä yhteen hierottiin,
saparoihin silkkinauhat sidottiin.

Kuu paistoi veteen,
mikä otti eteen,
sitä ei me kerrota,
se sensuroitiin.

Elämä on juuri niin,
erilaisuutta tarvittiin.
Sika ja nainen,
pari oudonlainen.

Usein onni ei kestä,
sitä ei voi puhtaaksi pestä.
Likaisuus tarttuu,
ikää meille karttuu.
Viivi ja Wagner siinä pari oudonlainen,
sika ja nainen.

Löytötavaroiden poistopäivä.

Lapasia

Lapasia, lapasia säkkikaupalla lapasia, hansikkaita, sormikkaita..
Töissä pussitettiin,
oli löytötavaroiden poistopäivä.
Lapasia lämpimiä, pehmeitä, kauniita, lutusia.

Nyt on lapasia siellä täällä, niitä voi käyttää joka säällä.
Kaksoset riemuissaan, löysivät sormikkaan.

Taiteilijalle olisi ollut materiaalin lähde suuri,
rakentaa lapasista vaikka värimuuri.

Joensuu

Kasvoin kiinni Joensuun toriin.
Mustaan asfalttiin, ja kiveen.
Ummistan silmät, hetkeksi jään kesään.

Minä tunnen tuijottavan katseen
Pimeän sielun ja sen surun,
Kun polttaa ikävä ja kaipuu mennä eteenpäin
Ja palava ikävä jähmettää paikalleen marraskuun
pimeään nurkkaan.

Toivotit minulle pikaista kuolemaa sikainfluenssaan,
että saisit lapset itsellesi.
Ruminta, ja ilkeintä mitä koskaan olen kuullut.

Et osaa muuta kuin loukata,
kiertää veistä vanhoissa arvissa,
se taito sinulla on, korvaamaton.

Marraskuun pimeydestä

Marraskuun pimeydestä huudan,
kaiku vastaa ei.
Tuuli tuskan huudon vei.
Kukaan myrskyn keskuksessa
viihdy ei.
Pimeää ja mustaa,kuka tätä tuskaa
mulle kuskaa.

Järki hoi,kestä en alle peiton pakenen.
Sikainfluessa saapui, lapsi peiton alle kaatui.
Mehua ja lääkettä, sekä kylmää käärettä.

Äiti valvoon, yön tai kaksi,
sitten uupuu raskahasti,
töitä riittää, uni saapuu
siellä onpi kesä jälleen,
kukan poimii ystävälleen.

Marraskuun pimeydestä

Murheellisille sydämille

Murheellisille sydämille, petetyille
jätetyille, malja katkera nyt täyttäkää.
Piripintaan pikari, ei haittaa vaikka yli läikähtää.
Katkera on elon hinta,
samea kuin elon pirta.
Pohjaan juo nyt pikarisi, työnnä tuskan tikarisi,
sydämeesi katkeraan.

Missään mitään järkeä nyt en nää,
miksi synnyin tähän elämään ?
Sitä kysyn, vastausta tiedä en,
se ei löydy alta kyynelten.

Miksi malja katkera nyt minulle annettiin,
miksi tuskan viitta musta harteilleni kannettiin.
Valot syttyy hautausmailla, minä yhä onnea vailla.
Halloweeni vietettiin, vainajia muistettiin.
Kynttilöiden kirkas meri, aivojeni muistiin meni.

Miksi tuska tämä minulle nyt annettiin?
Sitä kysyn taasen vielä, tällä elon valtatiellä.
Järki tämä kanna ei , tuska viiltää valtavasti,
liian suuri murheen lasti hartioille annettiin.
Kukaan mua auta ei tuska multa järjen vei.

Jatkoa elämänkertaani

Rovaniemi

’’Ounasjoen ja Kemijoen yhtymäkohtaan muodostui taajaväkinen yhdyskunta vuonna 1901. Kauppalaksi se erotettiin ympäröivästä maalaiskunnasta 1929. Kaupunkioikeudet Rovaniemi sai 1960.
’’Rovaniemi on Lapin läänin suurin kaupunki. Asukasluku oli 35 427 henkilöä vuoden vaihteessa 2001.
’’
’’Rovaniemi on ollut Lapin läänin pääkaupunki vuodesta 1938. Rovaniemi muodostaa yhdessä Rovaniemen maalaiskunnan ja Ranuan kunnan kanssa n. 66 000 asukkaan muodostaman Rovaseudun talousalueen. ’’Rovaniemen nimelle on kaksi vaihtoehtoa: Saamenkielinen sana "roavve" tarkoittaa metsää kasvavaa harjua tai vaaraa tai vanhan metsäpalon paikkaa. Peräpohjalaismurteissa "rova" tarkoittaa kiviröykkiötä, kiveä tai kivikkoa koskessa, tai kiuasta. Nimen antajat ovat olleet suomalaisia, mutta heidän heimokannastaan ei voi sanoa varmuudella mitään.

’’

Ollessani kuusivuotta muutimme Hartolasta Rovaniemelle, siellä asuimme vain viisi kuukautta, kun isä
onnistui saamaan siirron itselleen. Isällä oli usein hankaluuksia tulla toimeen joidenkin ihmisten kanssa
joten saimme tottua usein muuttamaan paikasta toiseen. Rovaniemelle muuttaessamme oli elokuunloppu , ja poikkeuksellista oli että pysyvä lumi satoi muuttopäivänämme. Kaivoin sukset
heti muuttokuormasta. Rajavartiostossa ei ollut yhtään tyhjillään olevaa asuntoa, joten jouduimme vuokraamaan asunnon lehti-ilmoituksen perusteella. Vuokrasimme omakotitalosta yläkerran, alhaalla
asui joku ihmeellinen nainen, joka keitti yrttejä. Alakertaan ei saanut mennä, kerran uteliaisuuttani yritin
mennä alakertaan. Tarttuessani ovenkahvaan sain siitä ihmeellisen sähköiskun, jonka seurauksena
minulle tuli paha ihottuma. Äiti joutui käyttämään minua lääkärissä, eikä siitä ollut mitään apua.
Alakerran eukko sanoi että ihottuma paranee, jos lupaan etten mene enää yrittämään alakertaan menoa.
Eukko osasi lukea myös ihmisten ajatukset. Äitiä rupesi pelottamaan niin paljon, että muutimme heti pois. Pääsimme muutaman motelliyön jälkeen rajavartioston asuntoihin. Rovaniemellä kävin pyhäkoulussa ja minulla oli Pipsa Pippuri niminen kaveri. Isä ajoi siellä ollessamme ajokortin, hän osti
ensin moottoripyörän myöhemmin Fiat 600 auton, jossa oli kolme penkkiriviä. Niitä autoja myytiin
suomeen vain yhdeksän kappaletta. Auto oli leppäkertun mallinen, siinä ei ollut keulaa ollenkaan.
Rovaniemellä aloitin koulun vuotta aiemmin, kuin olisi pitänyt. Jouduin kuitenkin keskeyttämään sen
sairastuessani.

Jatkoa elämänkertaani

Hartola

Suomen ainoa Kuningaskunta on vanhaa kulttuuriseutua, jossa on ollut asutusta jo kivikaudella lähes 5000 vuotta sitten.
Nykyäänkin Etelä-Suomen parhaisiin kalastuskohteisiin kuuluva Tainionvirta, joka virtaa myös aivan kirkonkylän tuntumassa, oli puolestaan erämiehille tuttu jo viikinkiaikana. Viljelysmaita Hartolaan raivattiin jo tuhat vuotta sitten. Hartola oli myöhemmin myös tunnettua kartanoseutua. Pitäjän suurimpaan kartanoon Koskipäähän, missä tällähetkellä toimii Itä-Hämeen museo kuului 25000 hehtaaria maata ja parisataa torpparia.
Ensimmäisen kerran Hartola mainitaan kirjallisissa lähteissä keskiajalla v. 1398, jolloin paavi kirjeessään lupasi synninpäästön Hartolan kirkossa kävijöille.
Itsenäinen kirkkoherrakunta Hartolasta tuli v. 1784. Tuolloin Ruotsin kuningas Kustaa III määräsi silloiselle valtakunnan itärajalle perustettavaksi uuden seurakunnan, jonka nimeksi tuli Gustav Adolfs Socken. Nimensä Hartola sai kruununprinssin nimen mukaan. Kuninkaaksi tultuaan Kustaa IV Adolf vieraili 1800-luvun alussa nimikkopitäjässään matkallaan Suomenlahden rannikolta Kuopioon, johon nykyäänkin on Hartolan kautta suorin tie. Vierailun muistona on Itä-Hämeen museossa kuninkaan tuoli. Itsenäisenä Hartola on kehittynyt elinvoimaiseksi kunnaksi hyvien tieyhteyksiensä ansiosta. Historiaansa kunnioittaen kunnanvaltuusto päätti v. 1987 julistaa Hartolan kuningaskunnaksi.


Ollessani noin lähempänä neljää vuotta muutimme äidin syntymäpitäjään Hartolaan, isä aloitti
silloin 3,5 vuotta kestävän kadettikoulun hän asui Haminassa. Hartolassa sain olla serkkujeni Nurmisten
lasten kanssa joista samanikäinen Kaija oli aikuiseksi asti parhaita ystäviäni. Hartolassa opin pyöräilemään ja uimaan jollakin tavalla, sekä perkaamaan ahvenia ja paistamaan nuotion hiilloksessa
perunoita. Ensin asuimme vanhassa kaupparakennuksessa jonka omisti huoltoasemanomistaja
Tiitinen. Siinä talossa sain opetella halolla tappamaan rottia, äiti kiipesi pöydälle kiljumaan. Tiitisellä oli
Punatukkainen Paavo niminen poika, joka pelasti kerran minun hengen, kun jäin sortuneen lumilinnan alle. Ihmettelin kun Paavo kehtasi leikkiä kanssani vaikka oli jo koulussa. Paavo säikäytti kerran minut pahanpäiväisesti, esiintymällä kouluntonttuasussa meidän ikkunan takana, siinä vaiheessa uskoin vielä joulupukkiin.

Myöhemmin asuimme joen varrella ja alempana joenrannassa asui äitini serkku Maila lapsineen. Laskin
jokea pitkin kellumalla heidän laituriin etsimään heidän pellosta perunoita paistettavaksi nuotiossa. Muistan siltä ajalta jatkuvan nälän sekä puristavat kengät. Ruokavalostani pääosa oli tuolloin
vihannekset, näkkileipä ja sinappi sekä paistoin itse onkimiani ahvenia. Siitä oli seurauksena lapamatokuuri, jonka muistan liiankin hyvin. Sain lapamatolääkkeet pakkasen aikaan ja luulin kuolevani,
kun madot poistuivat kummastakin päästä yhtä aikaa. Näkkileivästä ja sinapista taas seurasi, että jouduin
lääkäriin suolet olivat menossa solmuun, olin niin nälkäinen ja aneeminen. Äiti paistoi itselleen läskiä
pannulla, enkä oikein välittänyt syödä sitä. Kaurapuuro oli herkkua, jos sitä vaan sai.

Ahosten talossa asuessamme, olin ensimmäisen kerran töissä, kävin läheisellä sokerijuurikaspellolla kitkemässä ja harventamassa. Tuntipalkka oli lapsille joitakin pennejä. Karamelliaski maksoi silloin 10-penniä ja pennillä sai nalle irtokarkkeja. Hartolassa kasvoi pähkinäpensaita, joista oravat olivat oikein mielissään. Syötin lituja, lintulaudalla vieraili paljon käpylintuja, jotka olivat kauniinvärisiä ja papukaijan näköisiä. Naapurin lasten kanssa teimme hernekeittopurkeista golfradan nurmikolle ja pelasimme omaa golfiamme.

Harrastin marjankeruuta ahkerasti, myin osan niistä läheiseen kauppaan. Kauppias ei meinannut millään uskoa, että olen niin ahkera marjankerääjä. Ulkomailla oli silloin menossa Vietnamin sota, pelkäsin sodan tuloa myös Suomeen. Talomme yli lenteli usein lentokoneita ja heittäydyin aina maahan niiden lennettyä ylitseni. Ennemmin opittuani juuri puhumaan selvästi, pelkäsin myös lentokoneita. Kerroin kaikille, että olin kuollut edellisessä elämässäni lentopommituksessa. Muistan pelänneeni lentokoneita niin paljon että, heittäydyin jopa kurarapakkoon mahalleen, jos kuulin koneen tulevan.

Yhtenä päivänä puhaltelin saippuakuplia avoimesta ikkunasta Ahosen yläkerrassa, ja aloin pudota pää alaspäin ikkunasta alas kirkasvaloilmiö otti minut kiinni, eikä käynyt kuinkaan. Talossa oli kolme kerrosta , kellarikerroksessa oli sauna yms. Äiti vei minut heti lääkäriin, lääkäri ei uskonut että
olin pudonnut mistään.

Usein kuljin äidin mukana pyörän tarakalla, kun äiti kävi työssä. Joskus olin päivähoidossa lestadiolaisessa perheessä, jossa oli aikuiset lapset. Mies oli metsänhoitaja ja vaimo kotona.
Siellä oli pakko pitää sukkanauhaliivejä ja esiliinaa, muualla käytettiin yleensä jo sukkahousuja.
Kuri oli muutenkin toista luokkaa kuin nykyään, piti istua hiljaa paikallaan ja piirtää. Perheen tytär tuli
kotiinsa synnytystä odottamaan, minun käskettiin katsella taivaalta milloin haikara tuo vauvan.
En muista minkä ikäisenä loppui uskoni haikaraan. Joulupukkiin lakkasin uskomasta noin viisivuotiaana
Asuttiin samassa talossa isä oli lomalla, kun vietettiin joulua. Hän meni olevinaan saunaan joulupukin
saapuessa. Joulupukilla oli päällään talonisännältä lainattu turkki ja jokin naamari, tunsin heti isän.

Vanhin tätini täytti 50vuotta ollessani 5-vuotta, hän sai rannekellon. Tätini on vanhapiika, hän hoiti
silloin Eino enoni taloutta, kun heillä oli paljon karjaa ja lapsia. Täti hoiti minua myös usein ollessani sairas. Olin kuulemma sairaana tosi kauhea lapsi. Pääsin enolaan lihotuskuurille lääkärin kehotuksesta
siellä oli pakko syöttöä, eivät uskoneet laktoosi -intereolanssiin oli pakko juoda maitoa. Enon luona suurin
osa ajasta tuntui kuluvan ulkohuussissa istuessa. Vanhin serkku edesauttoi sitä asiaa, laittamalla oven
haan ulkopuolelta kiinni. Usein jäätiin ilman ruokaa sen takia. Enon luona lapsetkin tekivät töistä oman
osuutensa, me pienimmät keräsimme lampaille kerppuja, kuljetimme lehmiä ja veimme ruokaa pellolla
työskenteleville. Minusta oli mukava pienenä työntää varpaat kuumaan lehmän kakkaan, se teki hyvää
variksensaappaille jotka sai kun käytti kenkiä harvoin.

Milloin oli aikaa leikkiä leikimme isolla kivellä, jonne nousi rappuset. Leikimme siellä kotileikkiä. Aikuisena kivi näyttää tosi pieneltä, lapsena se tuntui vuoren kokoiselta. Yksi leikki oli kulkea kapean laudan päältä navetan lantalan virtsaojan yli. Siihen tuli pudottua joskus. Myöhemmin pelastin pikkuveljen siihen hukkumasta. Leikkimme myös urheilukilpailuja, olin hyvä pituushypyssä. Kissat saivat usein olla nuken korvikkeina, puimme niille vaatteet ja työnsimme nukenvaunuissa. Aitassa leikimme aina sateen yllättäessä, nukahdimme joka kerta sateen ropinaan. Meitä etsittiin aina pitkin kyliä
ikinä eivät älynneet katsoa aitasta. Teurastusaikaan oli naapureilla hauskaa, kun eno lähetti meidät jaloista pois hakemaan naapurista saparoveistä. Eno selitti veitsen olevan erikoislaatuisen, muunlaisella ei pystyisi millään katkaisemaan porsaan saparoa. Meistä oli kiusallista naapurissa odotella saparoveistä
niillä ei tuntunut olevan aikaa etsiä veistä. Emme tajunneet naapureiden tahallaan viivyttelevän veitsen etsimisessä, koska tiesivät enolassa teurastettavan. Enolla oli parhaimmillaan kaksi hevosta, toinen kiihkeä ori kovajuoksija ja toinen säyseä vanha suomenhevonen. Saimme Kaijan ja Karin kanssa ajaa
kummallakin hevosella, ori ei vaan tahtonut totella millään. Kävimme orilla viemässä sukulaisillemme
Strengeille aina jotakin tärkeää. Perunapellolla oli hauskaa vanhan hevosen kanssa, syötimme vanhalle
hevoselle porkkanoita jotta saimme sen kulkemaan vakoa ylöspäin ja vetämään keräämiämme perunakoppia. Kerran olimme heinäpellolla keräämässä heiniä vanhan hevosen kanssa. Yllättäen se tuli
kovin vauhkoksi, emmekä saaneet sitä tottelemaan millään. Taivas oli musta ja pilvinen, pelkäsimme ukonilman puhkeavan millä hetkellä tahansa. Yht`äkkiä tuli kauhea tuulenpyörre trompi joka alkoi paiskomaan heinäseipäitä minne sattuu; se oli pelottava kokemus meille kaikille.

Kerran äiti halusi mennä markkinoille, en olisi halunnut lähteä millään. Heittäydyin maahan veteläksi ja kiukkusin: "en lähde markkinoille, mustalaiset puukottavat miestä", lopulta lähdin äidin mukaan. Siellähän sattui, että mustalaiset puukottivat miestä. En myöskään pitänyt rokottamisesta, karkasin 5-vuotiaana neuvolasta ennen rokottamista, juoksin suoraan kotia. Äiti juoksi perästä, eikä saanut kiinni.
Tiesin muutenkin lapsena asioita ennakkoon ihmeellisesti, äiti uskoi niihin mustalaispuukotuksen jälkeen.

Lapsuudessa rakkaita henkilöitäni oli Helmi ja Hilma äidin tädit. Omat tätini ja Eino eno. Kaikista rakkaimpia olivat mummo ja ukki isäni puolelta, jotka asuivat Nurmeksessa. Heihin kerkisin tutustua kunnolla. Äitini vanhempia en nähnyt ukkia koskaan, oli kuollut ennen syntymääni. Äidinäiti kuoli kun olin kolmevuotias. Isäni isän nimi oli Veikko Tanninen, hän oli Nurmeksen kaupungilla muurarina.
Hän oli hiljainen pieni mies, mummoa vain olkapäähän. Ida Maria oli kookas(196 cm) ja komea ihminen ja niin minun oli hyvin helppo ihailla ja kunnioittaa isovanhempiani. Koskaan he eivät meitä lapsia turhaan komennellet, pikemminkin he pitivät kaikessa meidän pienimpien puolta jos jotain sattui menemään vikaan tai pois raiteilta isompien lasten tai vanhempiemme taholta. Pappa piti erikoisesti minusta, minulle jäi mielikuva että olin lapsenlapsista papan lemmikki. Niin taisin olla mummonkin.

Isä ei tykännyt isästään, sanoi että ukki oli ollut nuoruudessaan laiska, ankara ja juoppo. Tiedä sitä sitten,
kun en itse elänyt silloin. Ukin veli oli ollut ainakin kiero huijari, ukki oli vaihtanut mökin enosta ja metsätilan pullolliseen viinaa humalapäissään. Kaikenlaisia veljiäkin voi olla olemassa. Mummo osti mökin Nurmeksesta omilla perintörahoillaan, ukki joi sen myöhemmin. Siitäkin huolimatta mummo rakasti ukkia paljon, se näkyi jokapäiväisessä elämässä aina.

Lapsuudessa suurin haaveeni olisi ollut oppia pianoa soittamaan, mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuuksia. En tiedä miten ihmiset yleensä ottaen aikuisena ollessaan kokevat oman lapsuutensa olleen. Itse koen nyt aikuisena sen olleen kohtalaisen, en ollut kovinkaan onnellinen silloin. Useimmat
asiat tuntuivat lapsena pelottavilta. Äidin ja isän keskinäinen suhde oli huono, isä oli pelottava ja väkivaltainen. Pelkäsin isääni 17-vuotiaaksi asti, jolloin viimeisenkerran jouduin hänen pahoinpitelynsä
kohteeksi. Äiti on nykyään 75-vuden iässä unohtanut kaikki pahat asiat ja näkee menneisyyden vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Sydän pois paikaltaan

Hän sai maailmasi kaatumaan.
Sai kallion murtumaan alla jalkani mun.
Hän sai mun uskomaan tilaisuuteen,
mä jätin sun vuoksi jonkun muun

Minulla on tapana kerrasta toiseen
,saada sydämiä särkymään.
Matkaan lähteä vaaralliseen,
vain palatakseni lähtöpisteeseen.

Sillä jos nyt onkin niin,
että järkeni lähti viimeinenkin.

Sydän pois paikaltaan ,
Sitä korjataan,tuskin osataan.
En jaksa odottaa
Sitä tyyntä satamaa.
Meri vaahtoaa ,sydän myrskyää .
Laiva odottaa uutta matkaajaa.


Minulla on vapaus nousta ja lentää.
Enkelin siivillä täältä pois
Onko oikeus mennä ja löytää
paikkaan parempaan,
missä kohdataan ?

Sillä jos nyt onkin niin
,että loppu tullut on.

Sydän pois paikaltaan minulla on.
Mä missä lienenkin,
katoavaa on voima sydämen.
En ole vahva en,yön varjoja pakenen.

Jaksaisinko vai en,vielä yrittää.
Talvi saapuu aikanaan.

Kallis hinta

Piti maksaa kallis hinta elämässä kerran,
myrskyinen on järven pinta, monennenko kerran?
Myrskyä myrskyä, sitä aina riittää,
tyyntä hetkeä osaan hetken kiittää.

Sinä sanot " sitä saa mitä niittää",
katkeruus nyt taas vallan saa, nyt riittää.
Ei koskaan kultaa purppuraa saa niittää.
Tyyni hetki harvinainen ompi veden pinnan,
katkerana eileiseen maksan kovan hinnan.

Tuuli myrsky ikuinen sydäntäni riivaa,
kädet isken taikinaan lisään siihen hiivaa.
Pullavuori hirmuinen pakastinta piinaa.

Leivon isken taikinaa vihoissani kerran,
tuskan toivon haihtuvan edes hetken verran.

Karaokeilta Mantassa

Me mentiin karaolelle
,siellä hänet tapasin
mä olin Koppolasta karannut ,
hän katsoi minuun silmin hehkuvin.

Tuo laulu liian kauan päässä soinut
on varmaan imeytynyt tajuntaan
mä tätä ymmärtää en voi nyt,
ja jos voisin kykene et auttamaan.

Eilen hän kertoi unelmistaan,
tänään hän kertoi toiveistaan.
Tänään hän kertoi ammatistaan,
kauniista naisista päällä maan.


Eilen hän pyysi sanoin selkein
itsensä kiinni sitomaan
minä sen tein ainakin melkein
nousin ,ja lähdin pois vaan.

Sydän itkee

Sydän itkee, sinun tähden.
Nousen; istun kohta lähden.
Leikin tämän kallis hinta,
muiston raskaan poishionta.

Aika kuluu, suru koskee.
Kyynel valuu alas poskee.
Tuskan tämän syliin yön mä lasken,
herään kesken aamuyön,
alle tumman tähtivyön

Öiseen uneen lauluun Juicen,
hetkeks pieneks ylös nousen.
Tekstin tämän kirjoitan.

Jonakin aamuna ennen sarastusta muista en,
ja jälleen aurinko nousee.

TV: Sofia

Kovat vaatimukset naiselle

Audi-mies

Audi mies se julkkis on,
siinä riimi verraton.
Kerran pääsit uutisiin,
sitten sinut listittiin.

Tahdot naisen passaavan,
paidan puhtaan valkean,
sitten vielä silitä.
Ruokarahat tilitä.

Korkokengät kukaties,
keksi meidän audi -mies.
Osta matot, kanna pihalle,
paista pihvit, älä tuoksu lihalle.

Nainen vallan orja on,
audi-mies saa nautinnon.
Nylonsukat jalkaan siis kello onkin kohta viis.
Kohta saapuu audi-mies ,
tahtoo jälkiruuan kukaties.

tv: Sofia

Vakavampaa Sofiaa

Mä uskon voimaan Jumalan,
nyt kutsun mukaan hältä saan.
Se korvaa kovan mailman.

En usko voimaan humalan,
sen onnen tunteen muusta saan.
Sain kutsun tulla mukaan vaan,
nyt joukkoon yhteen kuuluvaan.

On selvänä nyt tahto sen,
mä uskon mukaan tarvitsen.

Olen Herran lapsi maallinen,
hän mulle kertoi tahdon sen.
Tiedän miksi täällä oon,
mun ilon viesti kuulukoon.

On työni minun rakastaa, luoda laulaa opettaa.
Aika mulle näytti sen, kun olin alle kymmenen.
Enkeleitä näen siis, sen tiesin vuonna kuuskytviis.

Tv. Sofia

Runo viimeöisestä unesta.

Päivään nousevaan,nyt otteen tiukan saan.
Hetkeen haaleaan saan lämmön palaamaan.

Päälle kylmän maan,
laulun sulle jaan.
Tuoksun lumoavan, kahvin valuvan.

Näin yöllä Jumalan,päällä pilven valkean.
Nyt uneen haluan, sitä rakastan.

Oon lapsi Jumalan,ja lapsi maailman.

Nyt päätä jo mihin kuulutko,
joukkoon maalliseen vai ryhmään taivaalliseen.

Tään laulun sulle teen, sen liitän muistoon sisäiseen.
Nyt mitä minä teen.
Oon lapsi maailman, ja lapsi Jumalan.
Vain yksi tie valitse, nyt päätä juttu se.

Tv: Sofia

Runo Tiistaille 20.10.2009

Olet kuut ja tähdet taivaalta,
kaikki kirkastuu.

Pimeydestä yön lyö sata salamaa.
Tiedä sinä ehkä et,
sait sielun tuleen palaamaan.
Poltat minut karrelle,
kun et pyydä mua oveasi avaamaan.

Olet kirjani mun salainen,
en pysty sitä avaamaan.

Kaipauksen valtavan sait mieleen salaavaan.
Tänä yönä taivaalla lyö sata salamaa.
Tiedä sitä ehkä et, sait minun sieluni palamaan.

Aamuöiseen pimeyteen joudun palaamaan.
Mieleeni alakuloiseen,, tyynyäni halaamaan.

On aika vuoden pimeimmän, ja valon luo
jäi yksin hän.
Puumanainen yksin on, ken hälle tuo nyt nautinnon,
kun Atriaa ei saa mainostaa.

Lokaakuun 20 päivä.

tv: Sofia

Lokakuun loskakelit

Lokakuun loskakelit, joko ne saapuivat,
joko syksyn lehdet vihdoin maatuvat.

Syksyt tuulet ovat tulleet,
vaahteran lehdet iholle lentäneet.
Syksy on tullut elämään,
kohta on aika roudan jään.

Kaipaan aikaan lämpimään,
tuijotan lyhtyyn syttyvään.

Lämpö on kuollut,kesästä jouduimme luopumaan.
Aika on viimein tullut kirjoittaa uudestaan,
nuorena innostuin kaiken polttamaan.

Sillat ovat takanani jäätyneet,
unelmat elämän murtuneet,
siipeni eivät lennä,
jalkani eivät kanna.
Poskille valuvat kyyneleet,
raskaaksi käyneet askeleet;
hartiat kumaraan painuneet.

Unelmat suuret hukkuneet.

Tv. Sofia

Juicen tyylinen runo

Riisu yltäni nahkavyö,
siirry viereeni sydän lyö.
Katso kanssani tulevaisuuteen
Kun hetki on kuuman yön,
kiihko riittää tulevaisuuteen.
Ole vierelläsi kokoyön,
uskon aamuun uuteen.
Suutele minua,
minä suutelen sinua.

Ja minä laulan laulun surullisen.
Viet minut lauluun uuteen
Juicen ” Syksyn säveleeseen”,.
Minun sisälleni päästä voit.
Viet meidät onnellisuuteen.
Ja pimeänä hetkenä ,
ennen räjähdystä.

Katso minua,

Ole minulle hetki todellinen,
tahdon olla kovin onnellinen.
Purista minua, halaa minua
ole hetki otollinen

Kiihko hellä kun sydän lyö
naisen riisuu vaatteistaan.
Usko minua,
minä ihailen sinua.

Ja minä hymyilen,
hetkeen tulevaisuuteen

Sinun kanssasi vaivun nirvanaan,
hukkuen huumaan nousevaan,
sydän lyö, uskoen tulevaisuuteen.

tv: Sofia

Laihdutusopas

Luin juuri sähköpostiani, ja alkoi vähän sapettaa viesti tilaa uusi laihdutusopas.
Ei tässä mitään laihdutusoppaita meikäläinen tarvitse, riittää kun ihastuu johonkin mieheen niin alkaa kilot karista. Tänävuonna lähti 40kg tuolla konstilla, eikä taatusti tule takaisn, sitä vaaraa ei näköjään ole. Aina löytyy jostakin joku ihana mies, johon ihastuu ja ruokahalut ja unet häviävät kokonaan.
Kirjoittaisi joku oppaan kuinka vältyt ihastumiselta, sellaisen minä haluaisin ostaa.

Ei sitä koskaan tiedä mikä tässä maailmassa on vaarallista ja laihduttavaa.
Karaoken laulaminen näköjään on oletettua vaaralisempi harrastus, ei kyllä sitä uskoisi.

Fanipostini Jaakko tepolle

Fani postia [12.06.2008]

Sain minä Perlokselta kenkää,
sanoi ne mulle kortistoon menkää.
Ei tässä auta kuin valittaa
ja kaikki elintasorimat alittaa.
Voi, voi, voi, nyt tämä lauluni soi
ja tämä muori musisoi.
Voi, kun osais laulaa kuin Jaakko Teppo,
tai heittää keppiä kuin meijän Seppo.

Pääsi muori Kuntun oppiin, tuli tietoo aivokoppiin.
Nyt muorilla halkee polla, mutta on liian hyvä olla.
Voi, voi , voi nyt tämä lauluni soi
ja muori musisoi.
On muorilla neljä lasta ja nuorin niistä viisi vasta.
Karaokea muori käy laulaa ja venyttää kaulaa.
Ei tässä itku auta ,vaikka mies sanoi senkin nauta.

Opittiin me kirjanpitoo, sekä liikesuhteet sitoo.
Tää on sitten mainoslaulu mairea; kuin naamataulu.
Ois vielä yksi toivomus mulla, voisko Jaakko Tepoks tulla.
Voi, voi, voi, tämä lauluni soi ,
ja muori musisoi.
Tännään menen anomaan starttirahaa, siinä hyvää sekä pahaa.
Muori haluis firman laittaa, sitten ei auta mennä kuorsaamaan aittaan.

Firma on Jokisiivous. Voi, voi nyt tämä lauluni soi ja
muori musisoi.


Tähän meni viitisen minuuttia silloin kirjoittaessa.

tv. Sofia

Tarttuva tauti

Kyllä tämä kirjoittaminen taitaa olla tarttuva tauti.Tarttui kaksoisolennolta Sofia Oksaselta.Monet ihmiset kesäkadulla kävivät pyytämässä nimikirjoitusta, sanoivat olet Sofia Oksanen. Tuli suuttuvia kannanottoja, kun sanoin kohteliaasti valitettavasti en ole. No ihmiset ovat sokeita joskus, karaokea laulaessa monesti joku luuli minua Johanna Kurkelaksi.Siitä oli sellainen hyöty minulle, että aloin kuuntelemaan hänen musiikkiaan.

Tänävuonna olen tutustunut moniin ihaniin kiinnostaviin ihmisin.
Olin yksillä ihanilla erikoisilla 50v päivillä jääkärinkadulla olikohan se heinäkuun viimeinen päivä? Siitä juhlahta jäi ihanat muistot.
Kiitos juhlan emännälle ja ohjelmien esittäjille, erityisesti röh röh tädille.

Saparo nätisti rullalle ja jatkamaan maanantaita. Onnistui nyrjäyttämään nilkkani sohvalta noustessani herätyskellon soidessa. Aikamoinen saavutus maanantain alulle, minulta joka osaa kävellä 15cm koroilla , ilman nilkkavammoja.

Sanotaan, ettei salama iske kahdesti samaan paikkaan

Sanotaan ettei salama iske kahdesti koskaan samaan paikkaan. Minuun se ainakin on iskenyt, jo kaksi kertaa samanvuoden aikana Ihan oikeasti iski joskus 80-luvun lopupuolelle, kun olin autolla ajamassa liikennevaloissa Joensuun rautatieaseman risteyksessä
Siitä iskusta sain hajautuvaa sähkö sen verran, että halvaannuin oikealta puolelta joksikin aikaa.
Senkin olen kuullut sanottavan, että salama vainoaa punatukkaisia.

Kirjallisesti esikuviani ovat olleet Satu Valtari, Eeva Tikka entinen opettajani Hammaslahdesta, sekä Juice Leskinen sekä Jaakko Teppo. Pienenä olisin aina halunnut olla Jaakko Teppo, ottakoon hän sen henkilökohtaisen kohteliaisuutena.
Kuplettilaulaja olisi kyllä aika hauska ammattivaihtoehtona, en vain osaa soittaa kitaraa.
Sen asian korjaaminen on tuskin mahdollista.

Taas tänäyönä ryökäle ei saanut nukuttua, alkoi olla oireita unien merkeistä kroonisesta kanitaudista. Kyllä oli Iten lääkäriaseman naispuolisella lääkärillä kesällä hauskaa, kun kävin siellä. Hän kysyi mikä minua vaivaa, niin sanoin etten saa nukuttua, kun minulla on kanitauti.

Ei ollut lääkäri koskaan tavannut tämän ikäistä naisimmeistä, joka olisi sairastanut kanitautia
Kirjoitti jarrulääkereseptin siihen kanitautiin, mutta olivat aivan tehottomia tapletteja.
Ei kehtaa usein syövä nukahtamislääkettä tähän kanitautiin, kun ei ne siirrä oireita kuin muutamalla tunnilla eteenpäin
Minun ikäisellä naisella on yleensä aivan päinvastaiset vaivat tässä iässä menossa kuin kanitauti.

Ongelma on tässä asiassa , että täytyisi löytää miespuolinen henkilö, joka kärsii samasta taudista
Näyttää olevan mielestäni aivan tuntematon tauti Pohjois-karjalaisille miehille

Niitä vaivaa päänsärky, ei löydy edes maksullisia miehiä koko kaupungista.
Karkuun juoksevat, jos ehdottelee jotakin vakituista pitkäaikaista kaniliittoa.
Auervaaroja vaan pyörii ympärillä pilvin pimein imartelemaas kuinka kaunis , ja seksikäs olet.
Sitten pyytävät olisiko sinulla antaa 100e niin voisi vaikka harkita seksiä kahden kuukauden päästä

Tällaista elämää täälläpäin suomea saa naiset kestää. Se kyllä polkee naisen itsetunnon maanrakoon, hävittää kokonaan elämänhalun ja ilon elämästä.
Näin huumorilla, ja pilkesilmäkulmassa siitä asiasta voi purkautua näin tänne varaventtiiliblogiini.

Tämä oli tämän päivän avaus.

Hyvää alkanutta viikkoa tv. Sofia

Filosointia 2

Kaikki konstit sitä saa yrittää miestä metsästäessä. Ei auta kääretorttujen leivonta, ei pihvien paistaminen. Lanttukukkokainalossa sitä on tullut käveltyä keskellä kaupunkia, kun Jaakko Teppo lauloi laulussa, että sillä saa miehen pyydystettyä. Ei auttanut lanttukukkokaan siinä hommassa, puhumattakaan kaikenmaailam sexhepenistä ja nahkavaatteista + korkokengistä.
Niihin kului euroja huikeat määrät.

Filosointia

Naisena oleminen on vaikeaa kun koko ajan pitää pitää varansa ettei joku yritä alistaa. Kaikkein eniten pitää tapella niitä vastaan joita rakastaa eniten koska rakkaus tunnetusti sumentaa naisten ajattelukyvyn, ja järjenkäytön. Samalla miehiä pyritään miellyttämään kaikin konstein ja heiltä hyväksytään melkein sikamaista käytöstä. Mielelläni haluaisin kokeilla minkälaista on elämä miehenä ollessa, sitten tästä naisena olemisesta saisi realistisemman kuvan.

Se on saletti, että miehet valittavat seksipihtarinaisista, mutta uskaltaako kukaan valittaa sexipihtarimiehistä? Niihin olen törmännyt jatkuvasti. Minkähänlainen maailma olisi jos olisimme kaksineuvoisia? Siinä vasta kysymys, ja minkälainen soppa syntyisi sellaisesta maailmasta.

Runo Raahen vuosilta

Rakkaus

Rakkauden aallot meren purppuroi,
suolan maku liittyy makuun elämän.
tänään rakastan sua aina yhä enemmän.

Sinun kanssasi seilaan, tuhat tunteiden suuntaa.
Joskus meri myrskyää, en missään tyyntä nää.
Tuuli Raahessa on raakaa, joskus tyyni hetki ahdistaa.

Kuljemme yhdessä tuiskukin askeliamme tahdistaa.
Iskelmässä lauletaan Merikadun kenttä jäätyy
ennen muita. Täällä on paljon tuulenpesäisiä puita.

Rakkauden aallot sydämeeni loi, loputtoman
liikkeen meren ankkuroi.
Tänään aurinko merestä peilaa, sinun kanssasi kahden
nukuimme yön yli aamuun.

Muistan kesäisen Fantin lahden, jossa ei ollut
tunnelmaa kuin törmäisi purjelaivan haamuun.

Lokakuun 17 päivän runo

Pyhäselkä

Kohtapuolin jäätyvä pyhäselkä katsoo suruvaipan läpi lehdettömää rantapuistoa ja
ruskean kaislikon rippeitä. Kesällä me uitiin tuollakin rannalla ja talsittiin sen kivisellä sannalla.
Nyt vesi on jo liian kylmää , en uimareita enää rannalla nää.
Veneet vedetty on jo talviteloilleen. Vesilintujen valtakunta on lähtenyt jo etelänmatkalleen.
Ei kuulu ulapalta lokkien tirskunta eivätkä muutkaan äänet, ne kaikki ovat jo tulevan talven
jalkoihin jääneet.

Teininä kirjoittamani runo

Kulkuri

Minua palelee vaikka kuinka lisään puita tulipesään.
Mitenkähän jaksan tulla toimeen ensi kesään,
Jolloin lämmin olisi, eikä minua enää silloin palella voisi.

Miksi sinun täytyi lähteä juuri nyt?
Vesiämpärikin kai vain vuoksesi sinun
on eteisessä jäätynyt.
Olisit jäänyt halkoja hakkaamaan,
Etkä olisi lähtenyt matkaasi jatkamaan.

Mikset päätynyt minun vuoteeseeni vällyjeni alle?
Vaan lähdit kulkuri kevään toivossa maailmalle.

Teininä kirjoittamani runo

Sinä

Sinä lähdit; silloin ei ollut aikaa, eikä toiveikkuutta
Enää elää päivää onnellista uutta.
Oli vain onnen tuskan jättämät arvet, niin terävät kuin
härän sarvet.
Oli vain eilisen päivän suru, tosi vaikeaa oli sen puru.
Aika oli kadonnut surujen uomiin,
raskaus oli laskeutunut ennen niin virkeisiin luomiin.
Kukat eivät puhjennet enää toista kertaa tuomiin jaminä olin kyllästynyt kaikkien muiden poikien nimiin

Pieni pätkä kertomusta lapsuuteni alkuvuosilta

Hämäränrajan vartijat

Onttola sijaitsee Höytiäisen- ja Pyhäselän suurien vesistöjen välissä Höytiäisen kanavan on seudun keskeinen elementti. Onttola ja Puntarikoski ovat Kontiolahden kunnan suosituimpia asutus lähiöitä lähellä Joensuun kaupungin palveluita. Onttolan ja Puntarikosken alue on vapaasti rakennettua omakoti aluetta maaseudun rauhassa. Onttolan varuskunta ja Joensuun lentokenttä, joka sijaitsee Onttolassa tekevät kylästä tunnetun ympäri Suomea. Onttolan koulu on vireä ja kasvava kyläkoulu, jossa käy oppilaita Onttolasta, Puntarikoskelta ja Kunnasniemeltä sekä Pilkosta.

Isäni oli rajajääkärinä Onttolan varuskunnassa Joensuusta 7 km Kuopioon päin. Hän toimi talonmiehenä ja luki samalla ylioppilaaksi pannuhuoneessa en nähnyt häntä kovinkaan usein.
Muistan etsineeni usein häntä alokkaiden majoitusrakennuksesta ja sotilaskodista, joku vei minut aina kotiin takaisin. Muistikuvani alkavat kolmenvuoden tietämiltä. Ensimmäinen jouluun liittyvä
muistoni on ,että söin kaikki piparkakut yläkaapista, äiti huomasi sen muutamaa päivää ennen
joulua ja joutui leipomaan uudet. Joululahjaksi sain sinä jouluna tankin muoviankan ja äidin neulomia sukkia ja lapasia. Nukkumaan menin uudet sukat jalassa ja lapaset kädessä.
Tankilla en saanut pahemmin leikkiä, kun sedät isä ja ukki leikkivät sillä.

Kolmevuotiaana olin myös lähellä päästä hengestäni, kerrostalon kaide putosi alas kolmannesta kerroksesta ja minä sen mukana. Säilyin hengissä vain isäni ensiaputaidon ansiosta.
Kolmevuotiaana parhaimmat ystäväni olivat kummitätini tyttäret Merja ja Maarit Koponen sekä
Saila Andronoff. Kummejani olivat Koposet, Hartikaiset ja Matti setäni. Onttolasta muistan vielä
Kemppaan Karin, Parviaisen Kaijan ,Tiina ja Ilkka Mäkisen. Hartikaisen Johannes kummisetäni oli

Onttolassa vääpelinä, hänen vaimonsa Anni ompeli Joensuun hienostorouville. Äidille tuli minun syntymän jälkeen sappikivet ja ne oli pakko leikata pian. Sairaalassa hän sai leikkauksen jälkeen keltataudin ja joutui olemaan pitkään sairaalassa. Isäni hoiti minua kummitätini kanssa, kun isä oli töissä
olin kummitädin luona hoidossa. Kummitätini ompeli samalla kun hoiti minua. Nukuin kuulemma paljon. Anni hoiti minua hyvin, silti meinasivat viedä minut lastenkotiin. Minua oli vahdittava nukkuessani ulkona vaunuissa terveydenhoitaja yritti siepata minut salaa ja viedä lastenkotiin. Minulle kerrottiin yhdestä kerrasta kun terveydenhoitaja melkein onnistui viemään minut. Kummitätini oli kerinnyt hätiin, hän veti minua jaloista ja terveydenhoitaja hartioista. Tätini kiljui heitä irti, meinaatko repiä minut kahtia. Terveydenhoitaja irrotti otteensa ja olin sillä kertaa pelastettu joutumasta lastenkotiin. Olen hyvin kiintynyt kummitätiini johtuukohan siitä että hän hoiti minua vauvana?

Kummisetäni leikki kanssani niin paljon kuin vain jaksoi. Hän oli jo vanha ollessani pieni. Hän osti minulle huutokaupasta leikkimökin, kun asuimme sarkimon mökissä. Jouduin jättämään leikkimökin sinne muuttaessamme rajavartioston kerrostaloon. Kävimme kummisetäni kanssa usein huutokaupoissa
se oli minustakin hauskaa, sain usein leluja niistä. Parhaiten muistan lasten silitysrauhan sekä vaneriset nukenvaunut. Nukenvaunut olivat sen kokoiset että sovin niihin itsekin jalat kippurassa. Menin salaa aina vaunuihin, vaikka oli kielletty en päässyt sieltä millään pois. Vaunuista täytyi vetää nauloja irti ennen kuin pääsin pois. Muistan muutaman kerran huutaneeni vaunuissa kauhuissani apua ja kummisetä tuli apuun sahan ja hohtimien kanssa. Hän uhkasi sahata vaunut polttopuuksi, jos vielä kerran menisin sinne sisälle.

Olin kauheankova kiipeilemään korkealle koivujen latvoihin, en muista leikinkö Tarzania.
Isä kertoi meillä ovikellon soineen jatkuvasti, kun joku ilmoitti minun itkevän puunlatvassa en
uskaltanut koskaan tulla alaspäin puusta. Isä kyllästyi tikkailla puuhun kiipeämiseen pelastaessani minua jatkuvasti, joten hän sahasi kaikista lähipuista alaoksat pois.

Mummoni ja äitini eivät olleet hyvissä väleissä se johtui varmaan osittain siitä että äitini oli minua kohtaan liian ankara. Kerran mummo keksi
tosi ilkeän kepposen, äiti oli ripustanut vasta pestyn pyykin ulos narulle kuivamaan. Mummon kanssa
sotkimme kädet rapaan ja teimme kädenjälkiä lakanoihin. Kyllä äiti oli vihainen, meinasin saada
selkääni. Mummo ei antanut lupaa antaa minulle selkää sillä teimme koiruudet yhdessä. Taisin olla lapsena vähän samanlainen kuin Vaahteramäen Eemeli. Andronoffin Sailan kanssa olimme kerran heillä
kahdestaan keksimme ruiskuttaa ikkunasta ketsuppia ulkona leikkivien lapsien päälle. Äidit huomasivat
lopulta ketsupissa olevat lapsensa ja luulivat niiden tapelleen verille asti. Kyllä meillä oli hauskaa sairaalla tavalla, kun äidit kiljuivat toisilleen ja vetivät lapsiaan korvista viedessään näitä koteihinsa. Saimme viikon kotiarestia tapahtuman takia.
Kaikki lähitalojemme lapset syöttivät kilpaa siilejä meidän takapihalla. Pesimme maitolautasia usein kilpaillaksemme siilien huomiosta. Iltaisin odotimme innolla kenenkä lautasen siilit valitsevat ensin. Sain ensimmäiset rahani hoitaessa jonkun naapurimme kissaa.
Kissalle piti hakea kaupasta kaloja sekä maitotonkalla maitoa. Maitoa myytiin vielä siihen aikaan irrallaan. Muistan saaneeni hoitopalkaksi kokonaisen paperisen markansetelin, se oli lapselle isoraha silloin.

Biologiaan ensimmäisen kerran tuli tutustuttua takapihalle kuolleen kissan kautta. Tutkimme kissaa tikulla . Kissa oli pitkälle maatunut ja kuhisi matoja. Vanhemmat saivat kuulla asiasta ja joku hautasi kissanraadon pikimmiten. Ensimmäiset syntymäpäiväkutsut jäivät mieleeni osittain, ne oli Koposen Merjan syntymäpäivät muistettavin asia oli niistä, kun etsimme ulkona kukkapenkistä piilotettuja pähkinöitä. Mäntysen kasvattipojan synttäreiltä muistan sängynpituisen nallen, jonka hän sai
lahjaksi. Sailan syntymäpäivillä oli erikoista sokeriton täytekakku, koska Sailalla oli sokeritauti. Talossamme asui tietysti muitakin kauhukakaroita kaksi noin 12-vuotiasta poikaa joilla oli tapana kiusata
pienempiä heittämällä meitä kurarapakkoon. Isä antoi moisille kiusankappaleille selkäsaunan. Samoin sai
selkäänsä myös Esselin Eija minua paljon vanhempi tyttö, joka löi ja nipisteli meitä pienempiä.

tv.Sofia jatkan joskus tätä juttua

Lähettämätön meili ystävälleni

Sä Katlan kadotit

Sä laulun kadotit, tein tekstitin sulle uuden. Teet siitä säveltämällä suuren.
Nyt uutta Katlaa tarvitaan, nimi sille uus, plus suuri tulevaisuus.
Musiikki nousee aivoistamme, hurmaa tajuntamme.

Murramme murheiden jään, annamme auringon valaista pimeimpään
sisimpään. Sun haaveet riittävät maineeseen asti. Joensuun sydän on lämmin,
sykkii kiihkeämmin ilosaarirokin aikaan. Suomi lumoutuu karjalan taikaan.

Kiitos sulle Irwinin sivuista, teit niitä kärsien pääkivuista.
Katsele lasten leikintää, ei ole mitään tärkeämpää, se on syvintä elämää.
Joka päivä voit säveltää, luoda uutta tarinaa. Rakentaa uutta sävelten maailmaa.
Sä olet koukussa siihen , et muuta voi, sävellä ,sanoita ja kitara soi.
Laita sävelten siivet lentämään , nuotit paperille syntymään.

Itkee kitaran kielet, odottaa uutta sävelmää. Sävellä ja soita, tuskat murheet voita.
Viihdytä kansaa, riitikoita. Sävellä lauluja, täynnä lämpöä tai tuskaa.
Meni mulla minuuttia viis, kun riimitin tekstiä tätä siis.

On useampi teksti työn alla, valmistumista odottaa, en tahdo niiden sisintä kadottaa.
Haluaisin osallistua tulevaan Jaakko Teppo kupletti kisaan, jos jotakin tekstiä sinne valmiiksi saan.

tv.sofia