Raja-Jooseppi

Raja-jooseppi 

Joosef-Juhon poika Sallila : (*1877 –1946)
Raja-Jooseppi syntyi Parkanossa Kuivasjärven kylässä. Raja-Jooseppi kulkeutui Pohjois-Ruotsin malmikenttien, Amerikan, Kittilän, Kolarin ja Ruijan kautta Luttojoen rannalle, jonne hän asettui tulevan vaimonsa Tiltan kanssa syksyllä 1914. Paikka sopi hyvin Joosepin suunnitelmiin, joihin kuului mm. perunanviljely. Amerikassa ollessaan Jooseppi opiskeli maataloutta ja "lääketiedettä" siinä määrin, että saattoi käyttää taitojaan niin omaksi kuin erämaassa asuvien hyväksi.

Raja-Joosepista tuli kolttien keskuudessa suurmies. Raja-Jooseppi tiesi keinot miten pitää pedot poissa porotokasta. Hän voiteli kenkiensä ja suksiensa pohjat öljyllä ja kiersi kolttien porotokkia. Koltat maksoivat Joosepille "petorahaa" poroina. Raja-Jooseppi piti aitassaan monipuolista tarvekauppaa seudulla porotokkien kanssa liikkuville koltille. Asiakkaat maksoivat ostoksensa joko poronlihalla tai tuomalla vuonnelon tai urakan Joosepin taloon. 
Raja-Jooseppi tohtoroi ahkerasti kulkijoita. Joosepilla oli monipuolinen lääkevarasto mm. kasvislääkkeitä, joita hän valmisti itsekin. Jooseppi paransi seitsemän kuukauden hoidolla erään potilaansa paleltuneet jalat, jotka lääkäri oli määrännyt amputoitavaksi. 

Vauraudestaan huolimatta Jooseppi oli vaatimaton mies. Hän ei antanut muuttaa edes pirtissään olevaa maalattiaa. Talvisodan syttyessä Osasto Pennasen joukkoja ryhmittyi Raja-Joosepin alueelle. Jooseppi toimi oppaana ja piti pirtissään suojaa ja lämmitti saunaa. Raja-Joosepin Tilta-vaimo kuoli 1944 ja Jooseppi itse toukokuussa 1946. Nykyinen, sotien jälkeen rakennettu, rajavartioasema on saanut nimensä Raja-Joosepin mukaan. Olen leikkinyt lapsena useasti Joosepin majalla, kuvittelin leikeissäni millaista siellä oli Joosepin eläessä. Kirjailija Joni Skiftesvik on kirjoittanut näytelmän Raja-Jooseppi ja Tilta sitä on esitetty Rovaniemen kaupungin teatterissa.

Olin täyttänyt seitsemän vuotta, kun muutimme Raja-Jooseppiin. Aloitin siellä koulun uudestaan. Opiskelin vähän aikaa ensin kotoa käsin, en mennyt Akujärvelle asuntolaan asumaan. En viihtynyt pitkään kotona, koska kaverini Reija Eloranta Raja-Joosepista asui siellä asuntolassa. Minäkin lähdin asuntolaan asumaan. Asuntolassa puhuivat että siellä kummitteli, en kyllä nähnyt siellä yhtään kummitusta. Isommat tytöt kiusasivat minua, koska minulla oli muodinmukaisia vaatteita. Joskus he olivat kilttejäkin ja ompelivat nukeilleni vaatteita. Silloin toivoin joululahjaksi ensimmäisen barbienuken, en tiedä mistä vanhempani saivat siihen rahat, se oli silloin tosikallis lelu. Koulussa olin aina arestissa. silloin piti olla tuppisuuna luokassa, ei saanut edes käsityötunneilla kuiskailla. Opettajamme nimi oli Hertta Räty , jolla luulin silloin olevan eläkevuodet ihan lähellä. Laitoin usein nastoja opettajan tuolille.

Välitunneilla vaihtelimme kiiltokuvia ja hyppäsimme narua. Akujärvi sijaitsee Lapin läänissä Inarin kunnassa Ivalosta 6 kilometriä itäänpäin vanhan Petsamontien varrella, Raja-Joosepintien risteyksessä. Ennen tietä Akujärven kautta kulki vanha Inari-Sompio polku. Niinpä sinne kalaisan järven rannalle asettuivat ensimmäiset asukkaat asumaan jo 1700-luvulla. 
Koulu Akujärvelle perustettiin 1947. Se toimi aluksi vuokratiloissa. Vuonna 1958 saatiin uusi koulurakennus ja 55 paikkainen asuntola. Asuntola lakkautettiin vuonna 1969. Nykyään koulunvieressä sijaitsee metsikkö, jossa on hyvä retkeillä ja liikkua oppitunneilla. Pihaan kylätoimikunta on pystyttänyt kodan, jonne voimme mennä tulistelemaan. Parin sadan metrin päässä sijaitsee Akujärvi ja sen toisella puolella on lintutorni, jossa voi käydä keväisin katsomassa muuttomatkalla olevia lintuja. Viikonlopuksi menimme kotiin linja-autolla tai Eräjärvi haki meidät Wolgswaagenillaan, usein olimme porokolarissa osallisena, mutta vaikka auto meni joskus korjauskelvottomaksikin. Meillä taisi olla suojelusenkeli mukana, kun meille lapsille ei käynyt koskaan kuinkaan, selvisimme mustelmilla. Muistan talvella tehneeni lumiukkoja ja jotkut lapset särkivät ne aina, silloin isä teki minulle talomme korkuisen lumiukon, ylimmät pallot piti nostaa traktorin kauhalla. Isä kielsi lapsia rikkomasta lumiukkoa ja se sai jäätyä kovaksi pakkasen tullessa. revontulet, lat. aurora borealis tai aurora australis, pohj. ja et. napaseuduilla näkyvät öisen taivaan valoilmiöt. Revontulia esiintyy useimmin Maan magneettisia napoja n. 2 000 km:n etäisyydellä kiertävillä revontulivyöhykkeillä. Ne alkavat n. 100 km:n korkeudesta, ja niiden pystysuora ulottuvuus on tav. 20–100 km, joskus jopa 1 000 km. Revontulisäteiden pituus voi olla useita satoja kilometrejä. Revontulet syntyvät, kun Maan magneettikenttä kääntää Auringon lähettämien elektronien ja protonien ratoja niin, että ne kaartuvat kentän suunnassa. Hiukkasten törmääminen ilmakehän yläkerrosten kaasuatomeihin ja -molekyyleihin virittää ne säteilemään valoa, joka näkyy revontulina. Viheltelin ulkona usein revontulille jotka näkyivät kauniina ja pelottavina taivaalla, kaikki kielsivät viheltämisen. Koska on olemassa sellainen taikausko, ettei revontulille saa viheltää, tapahtuu kai jotakin kauheaa silloin.

Raja-Joosepissa pakkanen yltyi yli –40C , silti piti päästä hiihtämään joksikin aikaa. Sudet ulvoivat siellä, Vira koira oli minulla turvana hiihtoretkillä, se oli nähtävästi Suomen ensimmäisiä huumekoiraksi koulutettuja koiria. Sain olla joskus Viran kanssa rajanpinnassa tullissa. Revontulet olivat mahtavia siellä, silloin kuulin ettei revontulille saa viheltää. Toiset rajamiehet pelkäsivät revontulia paljon. Vira oli kiero koira, kun olimme kahdestaan. Isä käski Viran vetää minua koirapulkassa, Vira ajoi aina tahallaan isoon töyssyyn, että putosin. Sitten se juoksi ahkion kanssa karkuun, eikä suostunut ottamaan minua enää kyytiin ollenkaan. Kerran Vira pelasti minun hengen, lähdin hiihtämään tuli lumipyry vaikka oli kova pakkanen. Latu meni umpeen, etsintäpartio ei löytänyt minua, Vira löysi kumminkin ja veti kotiin suksisauvasta kiskoen. Sähkötekniikan kirjat kiinnostivat minua heti, kun opin lukemaan. Vartiorakennuksessa oli yksi hajonnut televisio, jota kukaan ei kehdannut korjata. Olin tietysti utelias ja avasin television takakannen ja rupesin tutkimaan mitä se oli syönyt. Löysin jostakin lasisulake putkia ja sain rauhassa kokeilla vaihtaa niitä kenenkään häiritsemättä, ihme ja kumma televisio rupesi toimimaan ja otettiin käyttöön.
Irwinin laulut olivat silloin pop, lauloin joskus ryysyrantaa ruokapöydässä, meillä oli vieraita ja jouduin tietysti nurkkaan. Olin kova lukemaan kummitusjuttuja taskulampulla peiton alla. Sähköt olivat silloin agrikaatilla, joka katkaistiin 21.00 illalla. Isäni oli ollut karhunmetsästyksessä mukana ja olivat kaataneet uroskarhun, jolla oli ihmeellisesti ollut mukana karhunpentuja kolme kappaletta. Karhunpennut otettiin mukaan ja niitä pidettiin aitassa, meillä keittiössä isä syötti niitä. Yhtenä iltana luin taas kummitusjuttuja, ja ikkunan takaa alkoi kuulua kauhea murina. Menin katsomaan ja joku irvisti ja murisi minulle sain sydänkohtauksen. Myöhemmin sydämeni tutkittiin, eikä siitä löytynyt mitään vikaa.

Pihamaalla oli koirankoppi, jossa asui kesykettu jonka joku rajamies oli kesyttänyt. Vira ei tykännyt siitä lainkaan. Minulla oli kolme lemmikkiä koira poro ja temppuja osaava kirjava maatiaiskissa, jonka isä oli tuonut jostakin lappalaisperheestä partiointimatkaltaan tullessa. Kissa ja koira pelasivat palloa yhdessä. Pihamaallamme kulki kuuro poro, sain sen lemmikiksi eräältä poromieheltä. Sitä ruokittiin vartioston keittiön ruoantähteillä. Poro vaelsi irrallaan vartioston ja tulliaseman väliä. Autot saivat soittaa sille jatkuvasti äänimerkki, kun se seisoi keskellä tietä eikä väistänyt ohikulkijoita. Harrastin talvisin isän kanssa avantouintia, siihen asti kunnes sain keuhkokuumeen ja selkäytimestäni löytyi tuberkuloosibakteereita. Pääsin isän kanssa joskus pitkillekin vaelluksille, kerran lähdimme autolla kalaan jonnekin Lemmenjoelle. Tie oli huono ja savinen. Ollessamme kalassa isän uistin tarttui johonkin joenpohjaan. Joki oli matala joten hän lähti kahlaamalla ottamaan uistinta irti pohjasta. Silloin hänen kimppuunsa hyökkäsi suuri hauki, joka puraisi häntä pohkeesta. Lähdimme kiireellä jonkin ajan
kuluttua ajamaan kotiinpäin, isän olisi päästävä Ivaloon lääkäriin. Alkoi sataa kaatamalla ja savinen tie muuttui hankalaksi ajaa. Isän jalkaan koski kovasti, joten hän ajoi vahingossa johonkin pahaan saviuraan, juutuimme siihen kiinni. Yritin työntää autoa, mutta eihän minulla ollut voimia. Isä rupesi työntämään ja pääsimme irti. Minun oli pakolla opeteltava siinä tilanteessa ajamaan autoa. Jäimme vähän väliä jonnekin kiinni, yhdenkerran kun isä oli työntämässä auto irtosikin kuin raketti ja
ajoin lähimpään puuhun. Onneksi ei särkynyt kuin yksi umpio. Pääsimme joskus viimeinkin kotiin, ja Eräjärvi lähti viemään isää Ivaloon lääkäriin. Kalanpuremaan tuli myöhemmin vyöruusu isä sairasti sitä jalkaa vuoden. Lääkäri määräsi jalan välillä jo amputoitavaksi, koska siitä hävisi märkimällä koko pohjelihas. Isä ei mennyt sairaalaan, söi vain penisiliniä. Tulehdus hellitti lopulta ilman jalan amputoimista. Kerran kevät-talvella pääsin isän mukaan hiihtämään, aurinko paistoi kauniisti. Törmäsimme talviuniltaan heränneeseen karhuperheeseen, jotka kellivät riehakkaina
keväthangilla. Onneksi emme olleet liian lähellä niitä, että pääsimme jotenkin karkuun.
Äidin kanssa lähdimme mustikkaan syksyllä, siltä reissulta tuli kiire pyörällä karkuun puussa olleen ahman takia Yhdellä pyöräilyreissulla törmäsimme hirveen, jolla oli vasa. Hirvi lähti takaa ajamaan meitä. Poljimme minkä kintuista pääsi karkuun, silloin pelotti tosikovasti.
Meidän asuessamme siellä Raja-Jooseppiin vedettiin oikeat sähkölinjat, olisiko ollut 1968 vuonna. Jouduimme väliaikaisesti asumaan rajanpintaan, tullien asuntovaunukoppeihin. Siellä leikin Viran kanssa juoksuhaudoissa ja löysin sodanaikaisen pommin. Yritin näyttää sitä aikuisille, mutta kaikilla oli niin kiire. Työnsin pommia nukenvaunuissa aikuiset kyselivät mitä minulla on niissä kyydissä! Vastasin en tiedä, siellä oli nukke pommin kaverina. Vira oli levoton ja yritti kokoajan ottaa pommia minulta pois siinä onnistumatta. Viimein menin sotilaskotiin ja joku kerkisi katsomaan mitä vaunuissani oli. Tuli kiire sotilaskoti evakuoitiin Rovaniemeltä tai Ivalosta tilattiin pommiryhmä hakemaan pommi pois. Jälkeenpäin lehdissä Kirjoitettiin kauhukakarasta , jolla oli pommi. Raja-Joosepissa oli lampi talon lähellä sekä sauna rannan lähistössä. Vira odotti innokkaana milloin se pääsisi kylpemään. Se rakasti saunomista ja piti jopa pesemisestäkin. Saunassa oli takka ja paistoimme siinä joskus makkaraa. Kerran meillä oli Eräjärven pariskunta kylässä ja isä innostui kertomaan erään tarinan. Isä kertoi Kittilän Hanhimaasta eräkämpästä: Yövyimme setäsi kanssa pimeän yllättäessä eräässä pienessä poromieskämpässä jossakin Aakenus- ja Yllästunturin välissä. Oli jo pilkkopimeä, ja tunturikuru oli jokseenkin kolkonoloinen ympäristö.
Kahvit keitettyämme nukahdimme heti väsyneenä patikoinnista. Yöllä heräsimme joskus kahden aikaan. Olimme yhtä`äkkiä täysin hereillä. Olin herännyt johonkin ulkopuolelta kuuluvaan ääneen. Kuulimme Setäsi kanssa kuinka joku kiersi kämppää ympäri. Kulkija pysähtyi aina välillä ikään kuin kuuntelemaan. Sytytin tulitikun. Näimme ikään kuin tummana hahmona jonkun ulkona pienen ikkunan kohdalla. Katsoimme toisiamme pelokkaina jonkun aikaa, kunnes setäsi nousi ylös, otti luodikon seinän viereltä. Hän työnsi oven auki ja katsoi pimeään yöhön karjaisi samalla:” Jos siellä on joku, tule paikalla tänne kädet ylhäällä!” Silloin näimme jonkun hämärän hahmon liikahtavan ja katoavan pimeään ja synkkään korpikuusikkoon. Kuulimme vielä jonkin aikaa loittonevien askelten äänet. Emme luulleet että pystyisimme nukahtamaan enää sinä yönä, mutta jonkin ajan kuluttua nukahdimme. Taas heräsimme äkkiä, tällä kertaa sisältä kuuluviin ääniin. Halot pomppivat kämpässä, sekä pesuvati pyöri pitkin lattialautoja. Sytytin valon taskulamppuun, laitoimme tulen uuniin. Naulasin vadin pohjasta läpi pitkällä Naulalla lattialankkuun kiinni. Yritimme nukahtaa vielä ja juuri kun olin nukahtamassa. Setäsi kuorsasi jo. Halot alkoivat lennellä pitkin kämppää ja vati oli irronnut lattiasta ja pyöri taas. Niskavillani nousivat uudestaan pystyyn. Oli olo kuin joku olisi kulkenut hautani päältä. Setäsi heräsi kolinaan, aamu alkoi jo hämärtyä. Olisi ollut nälkä, mutta emme uskaltaneet jäädä kämppään aamupalalle. Päätimme syödä matkalla myöhemmin. Lähdimme kiireellä pois paikalla. Katsellen samalla kämpän ympäristöä, mutta emme havainneet mitään jälkiä pehmeässä sammalikossa. Minulle jäi se täysin mysteeriksi. Mutta en usko mihinkään yliluonnolliseen ikäni, toisin kuin setäsi. Yritin sedällesi vakuuttaa ulkonaliikkujan olleen hirvi tai karhu, mitään jälkiä ei näkynyt. Sisällä sattuneet tapahtumat yritin unohtaa ja laittaa painajaisunien aiheuttamiksi. Kämpän lähellä oli tapahtunut eräs murheellinen tragedia joitakin vuosia aikaisemmin. Lähettyvillä asui silloin joku metsään erakoitunut mies. Hän ampui itsensä ison korpikuusen alle. Hän oli tehnyt itselleen ikään kuin jonkinlaisen hautakammion peittelemällä itsensä ikikuusen tyvelle oksilla naamioiden niin, ettei mitään näkynyt ulkopuolelle. Mutta luonto kaikessa viisaudessaan joskus järjestelee asioita, niin joku metsänelävä oli kiskonut miehen kengän näkyville, ja ruumis löytyi. Setäsi on taipuvainen yhdistämään erakon kohtalon jotenkin yöllisiin ääniin. Väittää onnettoman kummittelevan, se siitä tarinasta. Se kämppä josta isäni kertoi on Karvaselän kämppä . Se sijaitsee Hanhimaasta Ivaloon menevän tien varrella noin 50 m tienlaidasta Mukavia muistoja on kun sain käydä isän kanssa joskus Nellimissä Inarijärven rannalla, vaarojen ja järvien kainalossa sijaitsevassa monikulttuurisessa kylässä kohtaavat suomalaisuus, inarinsaamelaisuus ja kolttasaamelaisuus. Asukkaat, joita on n. 250, ovat 
Inarinsaamelaisia, kolttasaamelaisia ja suomalaisia. Elinkeinoista tärkeimmät ovat poronhoito, metsätalous. Nykyisin myös matkailu tuo lisäansioita. Kylässä on kauppa .Nellimin aluella on Virtaniemen rajavartioasema. Raja Venäjälle ei ole auki. Tie kuitenkin jatkuu rajan yli aina Petsamoon saakka.