Pikkuveli missä sinä tänään
polkujasi kuljet,
illan tullen silmäsi lepoon suljet ?
Tänä päivänä minä aion todistaa
sanojen suussa sulavien mahdin
määrään seinäkello oman tahdin.
Tammikuu takoo jäänauloja pakkasarkkuun
jotenkin on pysyteltävä pinnalla,
koronan koskien kuohuessa
yli Suomen routaisen mantereen.
Pidän hymyn herkästi syttyvän
lähellä sieluni hopeista lankaa.
Kudon riimeistä iloisen
elämän makuisen tarinan.
Millaisia sinun unesi on ?
Soiko niissä luokseni
kaipaus kohtalon ?
En ole vielä lähdössä pois
näen ikkunasta lumisen
taipuneen puun, puun
joka kantaa raskasta taakkaa
harteilla. Samaa taakkaa
kantaa Äiti maa koronan
kauhuja lanteillaan.
Emme riidellä keskenämme
kansalaisina saa
on aika sopuun nöyrtyä
saada tasainen tyyni mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti