Tunnen sisälläni piilossa olevan
klovnin irvistävän tälle oikuilliselle
säälle kuume puristaa minut
paholaisen alasimelle taottavaksi.
Muistelen liikaa menyttä aikaa
liian paljon tuskaa sitä pakoon
pääse en. Niin kauan on toivoa
paremmasta, kun ystävä filosofoi
siitä iloa elämään saan.
Unelmat kantavat hetkeen seuraavaan,
tunnelin päässä pieni valo
leimahtaa tulitikun kanssa siellä
seisoo hän filosofian villi ruhtinas.
Minä tässä hetkessä kierin
käärinliinoissa elämän.
Miksi on niin täi näin ?
Liian paljon sadetta ne kaikki
niskaani saan ,kun räystäs
kevään kourissa aivastaa.
Ei ole hauskaa sairastaa
silti joskus sanat lentoon SAAN
niin kuin leijan nousemaan
torstai toivon luokseni kuljettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti