Muuttuvat ajat

 Hei nää kun tuuli hyväilee heinää

punamarjainen pihlaja takapihalla

laulaa kauneinta lauluaan

en muistele enää mennyttä

kaivaten en vihalla

hui hoi sanoo huominen

ihmiset kyykäärmekieliset

puhuvat toiset ristille nauliten

joskus katoan tästä maailmasta

ei voittanut minua vielä korona

pahat enteet tahdon puhaltaa

kauas kesä luonamme olla vois

niin kuin kuolioon joutuneet

raajat leikataan pois

tuskaiset hetket säilyvät

muistoissa liian kauan

tahdon kieltää itseltäni

armon laupean hetken

miksi itket taas

kun siivet hetken vielä kantaa saa

joskus aika arvet parantaa

niin hiljaa aivan kuiskaten

minä huudan avaruuteen

sen huomisen kaipauksen

aikaan muuttuvaan aikaan

hohtavan lumoavan kuun

olen täällä sinua odottaen

vielä odotan hetkisen

liian kauan jos viivyt

tuuli vie mukanaan kaipauksen

tavaataanko me enää

koskaan silmät loistaen

merkeissä polttavan rakkauden ?

Ajat muuttuvat toiveet harhaiset

pois katoavat monet murheet

pian pois haihtuvat rakkaat

ihmiset viereltäsi puuttuvat.

© satu tanninen 23.01.2021

Korona aikaan

 Minä fantasian kirjoitan

sinne luon portin joka

vie jokaisen joskus Narniaan

olen oinas joka teroittaa

lyriikan sarviaan

istun sakaralla Saturnuksen

tunnen sisälläni aidon katumuksen

on löydettävä ajasta pois eksyneet

saatava ajan taajuuden paikalleen

juoksen aikaa vastaan itseni näännyksiin

en usko kliseisiin en utopian kulissiin

voin joskus maahan kaatua

ylös nouseminen se on vasta laatua

kiihkeästi ajan rummut soi

koronaa hoitavat nuuhkivat kuolemaa

minä valveunia huomisesta nään maailman

nälkä sisälläni joskus kurinaksi laskeutuu

linnun siivet tahtoisin pois lentää Narniaan

ketkä istuvat piiloissaan ja pesevät toistuvasti

käsiään uskovat osaa erakon

kotona silloin turvapaikka on

et luokseni sä tulla saa

silloin korona saalistaa

seuraavaa uhriaan

HELLIÄ HAAMUJA

Yö oli täynnä helliä haamuja

vihaan noita kiireisiä

hektisiä aamuja

elän maailmassa jossa

on liikaa kovanaamoja

lainsuojattomia

puolimieltä hajalla

poltergeist vaanii huoneissain

kotiini pelkoa luo

oma emoni on jo

poissa manan majalla

hän saapui Tuonen lautturin luo

minä kiikun kaakun

liikun menneisyyden

sekä tulevaisuuden rajalla

raivoavat tuulet magian

tunnen kuinka

hellät haamut leijuvat

tyhjiin huoneisiin

uuden tarinan yön

oudot äänet synnyttää

minä niskaani kylmän

hien saan

kotini sielu sekä sydän on

täynnä jäännösenergiaa

elämän kuristusotteessa

selkään puukottajat

minut näännyttää.

© satu tanninen 

• 
  

Sovussa

 Pikkuveli missä sinä tänään

polkujasi kuljet,

illan tullen silmäsi lepoon suljet ?

Tänä päivänä minä aion todistaa

sanojen suussa sulavien mahdin

määrään seinäkello oman tahdin.

Tammikuu takoo jäänauloja pakkasarkkuun

jotenkin on pysyteltävä pinnalla,

koronan koskien kuohuessa

yli Suomen routaisen mantereen.

Pidän hymyn herkästi syttyvän

lähellä sieluni hopeista lankaa.

Kudon riimeistä iloisen

elämän makuisen tarinan.

Millaisia sinun unesi on ?

Soiko niissä luokseni

kaipaus kohtalon ?

En ole vielä lähdössä pois

näen ikkunasta lumisen

taipuneen puun, puun

joka kantaa raskasta taakkaa

harteilla. Samaa taakkaa

kantaa Äiti maa koronan

kauhuja lanteillaan.

Emme riidellä keskenämme

kansalaisina saa

on aika sopuun nöyrtyä

saada tasainen tyyni mieli.

SYDÄNPUUN LEHTIEN KARISMAA

 

Käsien iholla juoksu

rakkauden kiimainen tuoksu

suon mättäiden upottava voima

kesäöiden hullun huudon

kaiunääni ilman impien

kasteeksi kesäyöhön ankkuroima

lukkinaaras se pyydystää sen verkkoon

kiinni tiukasti jää

sinä näytit minulle padotun

rakkauden joen voiman

ei vuodet haalista aitoa

sydänpuunlehtien karismaa

imen puun voimaa koivun mahlaa

hiuksiini kiinni jää

minulla on vanhan vaahteran

nöyryys nuoren koivun

norjuus vanhojen jäsenten

sisällä viisaus hulluuden

kaltainen kuin esi-isällä.

Tunne ihmisyyden

Niin maailma siirtyi radalleen,

alkoi jälleen uusi vuosi.

Halki avaruuden jäisen,

se on tunne yksinäisen.

Kauneinta, ja lämmittävintä

eilisestä, on vilpitön

halaus ystävän.

Se sisälläni lämmittää

aamussa uuden päivän nousevan.

Hän teki taikojaan,

se mieltäni piristi

ennen aikojaan.

Minä sain kiinni hyvästä

tunteesta ihmisyyden.

© satu tanninen

2022

 Istun yksin aivan hiljaa

tänään on vuoden ensimmäinen

päivä en tiedä vielä säästä mitään.

Mitä tuokaan se itään.

Minne matka kansalaisen

turhuuden tieltä toiselle

sellaiselle polulle missä

kovaa taistellaan palasta leivän.

Tahdon aivan jotain muuta

etsin meno paluu suuntaa

jossa matkamies aina avosylin

vastaanotetaan. En tahdo olla

tuuliajelulla, en niin kuin

tuuliviiri tuulen mukaan

matkaa jatkaa taas.

Hyvää Uutta Vuotta 2022

 Hyvää tammikuun ensimmäistä päivää :

Aamulla minulla on aina elämän nälkä,

illalla unta tarttumassa kiinni hiuksiin.

Väsymys synnyttää omat runonsa,

riittää, kun kirjoitan sanan

kerrallaan. Ne tanssivat riviin

peräkkäin kuitenkin.

Sisälläni polttaa tuli sanojen,

riutuva raastava kaipuu

ilmassa riippuvien riimien.

Kiinni ne otan, paperille

kirjoitan, runon ruusun tuoksuisen.

Tai luon tuskasta raastavan sävelen.

Minun ajatukseni kiertää tätä

maailmaa, olen maailman kansalainen.

Riimejä tanssittava Suomalainen.