Kunnian kentät kuoppaisin kummuin,
niillä kuljetaan suruhunnuin.
Retki on lyhyt, tai pitkänlainen,
ihminen rinnalla, tai olet yksinäinen.
Synnyin syvälle syntiseen sukuun.
Nuorena pukeuduin jo surupukuun.
Eeva elämänohjeita minulle antoi,
tuki, neuvoi, ja kirjoja kantoi.
Kuin vaahteranlehtiä iholla piirsin minä,
kuva sieluni silmissä kirkkaana hohtaa.
Kirjailija, jotakin jännittävää suurta,
jutunjuurta.
Ei koskaan sitä ei kannata sanoa,
aika on elää, tuntea rakkautta, surua
kylmää, sekä janoa.
Kunnian kentille kaatua aion,
saappaat jalassa lähtöni taion.
Ei väliä sillä, mitenkä lähden
sammutan sieluni viimeisen tähden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti