Ilo surun sylissä

Ilo istuu surun sylissä,
harmaata, pimeää ovat päiväni minun.
Vieraat kasvot päivääni
kelmeän katseen luo,
saavun läpi pimeyden illan varjon luo.
Yön koittaessa, pilvet mustuuden ,
unen rauhan sieluuni suo.
Unenvarjot ovat punaista samettia.
Malttamaton maailma,
muistanko vielä,
kuinka tunteillani voi leikkiä.
Loukata luottavaista mieltä,
pois tasapainon, sekä rauhantieltä.

Olen oppinut kuuntelemisen taidon,
oppinut puhumaan kuuroille korville.
Oppinut olemaan kynnysmatto,
eteisen oven edessä.
Suuret surunsaappaat,
jättävät likaiset jäljet.
Routa porsaan kotiin tuo,
johtaa kynnysmaton luo.