Pelko

Pelko purkautuu uumenista ajatuksien,
on kehoni kivettynyt paikalleen,
jalat kuin juuret maahan kasvaneet.
Supernainen hyppää esiin pelkojen alta,
nöyryyden lahjan sain Jumalalta.
Pimeys piirtää kelmeän kuvan sieluni sammuvaan
ikkunaan
kun pahat voimat yössä saalistaa.

Tiedän, että turva on sun sylissäs vasta,
mut rakkaus estää mua sua saamasta.
Sä rakkauttani kuin ruttoa pakenet,
kauemmaksi yhä vaan käy sun askeleet.

Sydämessäni vanha arpi aukeaa,
verisen tuskan ja lihan himon paljastaa.
Taas kasvoilleni haavanlehden kalpeus valahtaa,
ja paniikki hiipii jo selkäni takaa.
Paholainen korvaani kuiskuttaa,
sut yksinäisistä yksinäisimmäksi tahdon ikuisuudeksi julistaa.