Elämän testamentti

Kivut öiset muistuttaa,
pitäisi testamentti kirjoittaa.
Kauanko on vielä aikaa,
elää tätä maista taikaa.

Enkelin siiven alle pääni
painaa saan ,kun tuska öisin
korventaa.
Sisälläni kasvaa syöpä
tehden pahaa tihutyötä.

Olen valmis lähtemään,
milloin minut pyydetään.
Sääliä en mä enää kaipaa,
vietän syksyn aikaa.

Kovaa tuskaa pelkään
hetken,
kun käyn viimetaipaleelle
elon retken.

Kädellä asun Herra,
kun suljen silmät
viimeisen kerran

Olen tuntenut

Olen tuntenut turhuuden palavan taas olen,
tuntenut rakkauden tuulet.
Olen vaipunut kuumaan suudelmaan,
tuntenut kuinka voi polttaa kuumat huulet.

Olen rientänyt rakkauden leikkeihin,
enkä langennut häntäheikkeihin,
heidät kaukaa kiersin.
Vaan kohdalleni saapui ujo,
vihainen mies, joka höpötti sitä ja tätä.
Silloin jotakin sielussani värähti,
ajattelin, että ota tai jätä.
Tämä on jotakin kummallista,
ei tavallista , iski jo hätä.

Suru suurin saappain sormilleni tallata sai,
elämä ohitseni virtaa.
Kudon mustan ohuen pitsin meduusan verkkoon ;
käyttäen elon mustaa surun pirtaa.

Aselevon aika

Aselevon aika,
voimia kerään,
ehkä joskus vielä taisteluun herään.

En ehkä luovuta koskaan,
taistelen viimeiseen syksyn loskaan.
Heikkous hetkellinen voimia antaa,
kova tahto vaikeuksien yli kantaa.

Hetken nauran, taikka vain itken,
taistelun satoa, voiton viimeisen
mitalin kitken.
Kultaa , hopeaa, pronssia voi
voittaa kai,
oli sitten arki tai sunnuntai.
Hetkeksi nukkuu uinuva maa,
uusi aamu taas voimia kasvattaa.

Maailman mahdottomimman naisen
arvonimen sinulta sain,
hymyn, sekä loistetta silmien nauravain.

Herneelle taas

Herne kiitos kommentistasi taas, en ikinä pääse enää omaan bogiini siihen kommenttien vastauskenttään, enkä sinun blogiisi. Ollut jo pitkään en tiedä missä vika.Ei syksy pahemmin ole minuun vaikuttanut, odotan kynttilöiden syttyvän. Odotan pimeää kylmää aikaa, valon, sekä pimeyden leikkien taikaa.
Syys syleilyyn hellään maailman sulkee,lenkkeily ilon tuo, ja jotakin suurta mukana kulkee. Kesä oli hieno, paljon uusia ystäviä sain, en sitä sopua, ja antteeksi antoa suuttuneelta mieheltä, jota hain.

Olen tuntenut tuulien tulevan

Olen tuntenut tuulien tulevan,
olen tuntenut myrskyn tuoksun.
Vaistonnut vaaran ja tuhon,
suojan enkelin siiven, sekä vihan uhon.

Olen maistanut kyyneltä virtaavaa,
paennut, kun jalkojen alta katoaa maa.
Lentänyt palavin siivin, kuin feenix-lintu,
tuhkasta noussut,
lentoon taas.
Unelmissa tarttunut Otavan sakaraan,
tai miehen komeaan pakaraan.

Syksy syliinsä kutsuu ihmislasta,
tuuli tuudittaa, pelastaa pahuuteen hukkumasta.
Armahtaa avoin syksyn syli,
pääsen paahtavan kuumuuden,
helteen yli.

Minä kirjoitan

Minä kirjoitan vieteistä veren.
minä kirjoitan kuohuista meren.
Kirjoitan suurella sydämellä,
pienillä aivoilla,
ajatusta luon.
Sanat virtaavat yhtyvät
luovat kasvavan vuon.

Laineilla levottomilla,
kelluu lemmen jolla.
Yksin, kaivaten kapteenia,
aivan tuuliajolla.

Jossakin poukamassa lahden,
kohtaako koskaan lemmenpari kahden.
Vai valuvatko elonpäivät aivan hukkaan,
ajatuksiin lämpimin mieheen mustatukkaan.

Salaisuuksien kammion avain hukkui,
karikkoihin elämän,
toivon jonkun sen lukon särkevän.
Afdoriten poikakin jossain nauraa.
kyynelsilmin,
eksyksissä orpona onneaan odottaa.
Lainaako vain on onnen hetket,
harhaa yhteiset elämän retket.

Ruusujen laakso

Ruusujen laaksoon ruusunen käy,
missään ei prinssiä uljasta näy.
On prinssin vienyt mukanaan,
taika uuden oudon maan.
Saa ruusunen nukkua syvää unta,
niin kauan kuin laakso on täynnä lunta.

Ehkä prinssi silloin saapua voi,
kun talven urut tuulessa soi.

Nyt syksyä kohti kulkee maa,
jossain prinssi yksinäinen ratsastaa.
Odottaa sua ei prinsessa enää voi,
kun noidan värttinä jo vertasi joi.

Hämmentynyt menninkäinen

Olen hämmentynyt,sekä
kummissani aivan.
Sinä jatkuvasti minua häikäiset,
olen sokaistunut aivan.
On ajatusten joukko,
kuin lukittu piilotettu loukko.

Sydämeni kiertoradallaan,
on pakotettu sinua
kai seuraamaan.
Yön hiljaisuudessa uuniini hiivit,
kun purjehdin jossain
utopian kaukomailla,
olen sinussa sielultani
kiinni hullun lailla.

Olet kuin tatuointi,
sieluni pintaan,
se kai kuuluu elon
oudon pilkkahintaan.
En luotasi nyt purjehtia pois saata,
vaikka askeleemme kulkee
kaukana toisistaan eri maata.

Illan varjoon vaellan

Illan varjoon vaellan,
sillan alle Marjalan.
Valot sillan kaarien,
hyväilevät kaivaten.

Muistot kesän lämmön
jälkeen jää,
ranta oli täynnä elämää.
Vesi yhä vähenee,
illat kohta viilenee.

Puut täynnä omenaa,
nurmikoita koristaa.
Usko toivo rakkaus,
surullista kaipaus.

Vielä virta kuljettaa,
lauttaa kohti satamaa.
Syksy saapuu,
valot syttyy ikkunoihin.
Yksinäinen ihminen,
toista etsii kaihoten.

Päivä nousee ,
laskee taas,
kierokulku elämän,
sille soitan sävelmän.
Mollissa se ei aina soi,
duurin soittaa joskus voi.

Kiitos Herne kommenteistasi

Kiitos Herne kommenteistasi,jostain syystä ei onnistu minun kirjoittaa omia kommenttejani runojeni jälkeen.

Ruusuntuoksua

Ruusuntuoksua ruohikon yli,
polttava helle, kesäyön kutsuva syli.
Elämä eilisen yli kantaa,
ajatuksen uudet voimaa päivälle antaa.
Unettomuuden yli sillan rakennan,
runoja ruiskukan sinisiä kirjoitan.
Kukkaset kauniit tuoksuvat niin,
peittäen surun, murheen unohduksiin.

Elokuu intiaanikesän meille vielä tuo,
kuljen kesän viimeisten ruusujen luo.
Joenyön päivä tänään meillä Joensuussa on,
kaupungin hälinän täyttä kansa levoton.

Taitokorttelissa harmonia vallan saa,
käsityöläiset tänään ahertaa.
Kaipaan jotakin suurta ja mennyttä
aikaa, elämme kesän lopun taikaa.

Hymni rakkauden

Niin paljon rakastin,
sen kaiken menetin,
ja onnen kadotin ,myrskyihin maailman
nyt yksin vaellan.
On sielustani sammuneet,
onnen suuret sävelet,
ne haihtui palasiin
pieniin mureniin.

Soi hymni rakkauden,
sen suuren sammuneen,
on harhaa mainen onni vaan.
Voi kaiken tuuleen kadottaa,
askel alamainen niin käy
yksin öiseen kaupunkiin.
Askel öisten keijujen,
käy unenmaahan leijuen.

On satumaan sankarille
paikka jossakin,
missä noidat linnoissaan
myrkkypataa sekoittaa.
Se hyvyyden pois karkottaa,
ja huulillesi tarjoaa,
vaan ilojuomaa turhan katkeraan.

Moni sielu juomaan ratkeaa,
ja siivet enkelin on mustat
katkenneet. Lento katkeaa
sielu tahrat saa, ja kantaa
mukanaan pahaa maailmaa.

Pahuus vallan saa,
ja hyvyys kumartaa vain
polvin horjuvin,
kun suunnan menetin.
Nyt nostan ankkurin,
ja tiimalasissaan hiekka
valuu, aika jatkaa kulkuaan.

Soi hymni rakkauden,
sen suuren sammuneen,
on harhaa mainen onni vaan.
Voi kaiken tuuleen kadottaa,
askel alamainen niin käy
yksin öiseen kaupunkiin.
Askel öisten keijujen,
käy unenmaahan leijuen.

Yli ruispeltojen

Yli ruispeltojen,
käy kulku pieneten jalkojen.
Pieni lapsi pellon yli käy,
ei missään pilveä varjostavaa näy.
Pieni ihminen, on niin iloinen,
kun ruiskukkia silmillään,
jossain nähdä saa.

Ei äidin kiellot pysy
mielessään, kun kukkameri
houkuttaa.
Niin monta kukkaa
poimia hän saa,
ja yhä kauemmaksi vaeltaa.

Kotona äidin mieli on,
jo huolesta, sekä pelosta
aivan malttamaton.
Missähän se lapsi taas,
on karkumatkallaan.

Aamu

Taivas pilviverhollaan,
käy avaruutta peittämään.
Pois piilotettiin tähtimerikin
kuun kelmeän myös menetin.
Aurinko jossain nousta saa,
paikkaan jossa on avaraa.

Mä pilviverhoon heräsin,
sen alla purjehdin.
Kohti päivän nousevan nyt satamaa,
Tämä pieni laiva vaeltaa.
Oli päivä eilinen,
kuin myrsky viimeinen,
silti karit sen ohitin,
ja nousen uuteen päivään
uusin haasteisiin.

Sunnuntai

Sunnuntai suojelevin siivin
sisälle saapuu,
päivä levätä sylissä Herran.
Rukoilen, polvistun nöyrryn
en tiedä monennenko kerran.

Armoa anon,
huudan Herraa,
anteeksi antoa rukoilen
kai tuhannen kerran.
Vastausta odotan, nöyränä
pyydän.

Kuuntele meitä maailmaan
eksyneitä, kädestä ota eksynyttä
lasta, älä koskaan lakkaa meitä
luoksesi kutsumasta.

Sukellan elämän seikkailuun

Tänään sukellan elämän seikkailuun mukaan,
jarruttaa mua ei saa murheet, kukaan.
Tunnen hiuksillani sadepisaroiden, sekä
tuulen tuoksun.
Paljaat varpaat kanavassa,
tuntee veden virtaavan juoksun.

Keskiviikon keveys iskee päälle,
ottein kiinni pitävin,
torstain toivottomuuden jospa
välttäisin.
Perjantailta pois pelko poistukoon,
lauantaille laineet liplattavat;
katson taas aurinkoon.

Sunnuntaille rakennan,
suuren rauhan sataman,
siellä levätä mä saan,
kunnes saavun viikkoon uuteen taas alkavaan.

Meduusan verkossa

Olen huomannut ajan juoksun,
tuntenut ruusujen,
kevään tuoksun.
Maistanut mansikkaa mahtavaa,
tuntenut kuinka varpaita polttaa maa.

Sormeni muistaa hiustesi tunnun,
pääni pitsisen häähunnun.
Meduusan verkossa,
loukussa aivan,
säälinkö elämää,
vai näenkö huuman, ja taian?

Ruususen unta nyt nukkua saan,
odottaen prinssiä seuraavaa.
Linnani peittää ohdakkeet,
muistojen huntu,
poissa on täyden elämisen tuntu.

Vuoripurojentuska

Vuoripurojen soliseva kaipuu
vapauteen, virtaa läpi sielun
synkistyneen.
Unien maailman kivisetkarikot
, painajaisten loputon virta.
Elon raskaan lyhenevä pirta,
herättää päivään nousevaan.

Sielussani soi surujenkannel,
hiljentynyt taistelevien oinaidentanner.
Surujen kitaraa sielussani soittaa,
melankolia aamussa voittaa.

Ikävä ankkurinsa laskenut sydämeni
päälle, paikka vapaana ystävälle
lystikkäälle.

Halla vaanii

Hallavan aamun harsoinen vyö,
auringon säteiden tielle lyö.
Kesäyö on usvaa, keijujen taikaa,
vietämme luonnon juhlan taikaa.
Eletty elämä suonissa virtaa,
lyhentää elon päättyvää pirtaa.

Lapsi on pieni hetkisen ainoastaan,
aikuinen nuori, tai vanha muori
ajatukset lämmin kesä herättää elämään.
Seuraavan kesän vieläkö nähdä saan,
vai olenko valmis kaikesta luopumaan.

Taistelen sairautta suurta vastaan,
riittääkö voimia suojata lastaan.
Enkelin käsille sieluni annan,
puolet vain tästä tuskasta kannan.
Valmis olen lähtemään taivaan kotiin,
väsyin jo tämän maailman sotiin.

Valmista viljaa, jos korjataan pois,
silloin minun aikani täynnä jo ois.

Rakkaus

Vaikka niin kovasti odotan,
ei käteeni tartu kukaan,
ei lähde rinnalle elämään mukaan.
Olen onnellisten, sekä surullisten
muistojen orja.
Vaikka tahtoisin olla
nainen iloinen , hoikka sekä norja.

Rakkaus kiertää kaukaa minut,
ei olla koskaan sen kanssa sinut.
Ystävät rakkaat rinnallani kulkee,
oma armas vain sielunsa minulta
sulkee.
Niin kovasti tahtoisin sinua
rakastaa,
mutta koskaan en vastarakkautta
sinulta saa.

Rakkaus

Rakkauden rajaton voima,
onnellisten muistojen patinoima.
Sydän lämmin rinnassani sykkii,
suruja edestään pois lykkii.
Päivään tähän lähden
aroin miettein,
onko aika suurtein viettein?

Voimaa arkeen valan lisää,
muistan hetken taivaan isää.
Rukoilen alati varmaan,
vuoksi monen sielun armaan.
Tahtoisin nyt vain olla mä
Jumalan käden armoilla.
Elää opeilla varmoilla,
toivoisin ettei jalkani horjua
saisi, vaan kaikki
surut ihmisten pois katoaisi.

Nainen nukkuu näkee unta

Nainen nukkuu unta kevyttä,
ja ilmavaa.
Sateenkaaren värit unenpilviverhot
sävyttää.
Unessansa mies niin tumma,
outo sekä aivan kumma.
Tatuoiduin käsivarsin miekkaa
alasimeen lyödä saa.
Seppää takoo, rauta kuuma,
kipinöi, se unen huuma
miehen käsi,
naisen uuma ;unen tasapainon
sekoittaa.

Ruusuja nyt sataa taivaalta,
maailmassa kaikki valta
tulee seireenien jumalalta.
Juulia nyt nukkuu unta levotonta,
prinssiä niin kovin monta,
kohtalo Romeon vain pelottaa.
Afroditen pojan miekka,
miestä monta julmasti vain telottaa.
Ei se satu lukee hihassaan,
silmät polttavat kipinöivät vihassaan.

Satujen nyt saaren kuningatar paaden,
pystytän nyt unen mutkaan,
ajan sitten enkeleiden pumpulitutkaan.

Herneelle

Kiitos kommenteistasi. Tämä blogi ei laske minua vastaamaan niihin komenttiosioihin. Hyvää elokuunalkua myös sinulle. Luen kyllä kommentit, mutten pääse niihin vastaamaan, niin on ollut pitkään.

Hiljaisuus

Hiljaisuus käy yli maan,
kun Suomi vaipuu nukkumaan.
Pimeydessä vaellan yli,
mustan maailman.
Yön tuulet huutaa kutsuen,
kun käyn yli nummien.
Hautausmaalla kulkee joukko
tumma, sekä hahmoton ryhmä kumma.

On aika yön henkien,
sorkkien ja kenkien.
Sieluttomat vaeltaa,
ne yössä joukoin taivaltaa.
Rukoukseen mieli käy,
ei määränpäätä missä näy.
Henget tunnen tuskan sen,
ne kulje eivät vaieten.

Tie poikki taivaan kotiin on,
missä juhlii joukko tuskaton.

Pistän päälleni surupuvun

Pistän päälleni surupuvun,
surupukuni on musta,
se huutaa pelastusta.
Varjoista syksyn kujien,
tunnen kutsun äänten lujien,
tule tänne pimeälle kujalle.

Huuda huutosi päin tuulta,
valita sammutettujen viettiesi
viimeinen kuiskaus.
Luovuta toivottomuus
syksyn tuulien syliin,
väsyitkö maailman kyliin?

Olen puhunut,
suuri tyhjyys jää
ainoastaan,
hiljaisuus kaikuna huutaa lastaan.
Peilistä katsoo tuska,
sekä pelko,
kumpi niistä
voiton saa.

Elämää

Pääsin alkuun uuden elämän
,ja hetkiseksi löysin parhaan ystävän.
Mistä kaikki alkoi ja mihin kaikki loppui tää,
tämän jälkeen onko koskaan enää hyvää elämää?

Mä siirän surut huomiseen
, ja tämän päivän ajan lyhdyin sammunein.
En elämälle velkaa haluu olla milloinkaan;
taas aika näyttää mitenkä surunkirjan kannet suljetaan.

En voi elää rakkaudesta,
ei voi elää vapaudesta;
niistä voin vain tulla hurmioon.
En voi elää valheesta, ja unelmista
ne vain vie minut turmioon;
niistä voin vain tulla extaasiin.
Ne todellisuuden sielustani
sammuttaa, pelon verhot
sieluni ikkunani asettaa.

Voi pelkään tätä elämää,
mut otan kaikki siitä irti mitä kynsin hampain saa;
mutta mistä kaikki alkoi,
mikä kaiken loppumaan saa.
Päivän esirippu käy
, kohti iltaa sammuvaa.

Pelko

Pelko purkautuu uumenista ajatuksien,
on kehoni kivettynyt paikalleen,
jalat kuin juuret maahan kasvaneet.
Supernainen hyppää esiin pelkojen alta,
nöyryyden lahjan sain Jumalalta.
Pimeys piirtää kelmeän kuvan sieluni sammuvaan
ikkunaan
kun pahat voimat yössä saalistaa.

Tiedän, että turva on sun sylissäs vasta,
mut rakkaus estää mua sua saamasta.
Sä rakkauttani kuin ruttoa pakenet,
kauemmaksi yhä vaan käy sun askeleet.

Sydämessäni vanha arpi aukeaa,
verisen tuskan ja lihan himon paljastaa.
Taas kasvoilleni haavanlehden kalpeus valahtaa,
ja paniikki hiipii jo selkäni takaa.
Paholainen korvaani kuiskuttaa,
sut yksinäisistä yksinäisimmäksi tahdon ikuisuudeksi julistaa.

Maanantai

Maanantain malttamattomuus iskee päälle
sormin periksi antamattomin.
On vyötäröltäni iäksi irronnut käsi
unelmieni sankarin.
Armottomuus viikon aloittaa,
teroittaen sanan miekkaa
hankalaa.

Yksinäisyys viltin alle vaeltaa,
unen armahtava syli pois katoaa.
Kutsuu lohduttoman yön
unettomuuden syli,
ei se kanna onnellisten
unien yli.